Taas pettymys

Odotin kovasti vaalien jälkeen , että oma elämäni paranisi, tai pysyisi edes ennallaan, siis rahallisesti ja työllisesti. Nyt ei ihan siltä näytä. Hallitus on pelkästään työnantajien asioita ajamassa. Heikentää, tai oikeastaan vie kaikki aseet, millä työläinen pystyi työnantajaa vastaan taistelemaan. Mikään, siis ei mikään enää suojaa duunaria, kun AY liikekin kylpee rahoissa ja on puolustavinaan duunarin oikeuksia. Ei se nyt näin pitänyt mennä, kun kuunteli persujen puheita Ennen vaaleja.
Onneksi itse en ole kaikista heikompiosainen, heillä vasta karua tulee olemaan. Ennenkään ei ollut juuri mitään, mutta tulevaisuudessa ei ole sitäkään. Sanonpahan vaan, että haistakaa Perussuomalaiset pitkä ja haiseva paska.
38264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Kyllä ay-liike nimenomaan suojaa duunaria. Rahassa kylpemisväitteet ovat persupopulismia. Mistä kuvittelisit ay-liikkeellä löytyvän rahaa maksaa työttömille ansiotukea, ellei sitä rahaa ensin hankita? Tuskin ay-liike haluaa ottaa velkaa siitä syystä, että kassa pystyisi maksamaan työttömyysjaksosi korvauksen. Toisekseen rahalla rahoitetaan myös esim. jäsenten vapaa-ajan aktiivitoimintaa, joita jäsenent voivat hakea ammattliitoiltaan.

Ay-liikkeen vahva talous on turva duunareille silloin, kun yhteiskunta joutuu taloudessa syväkyykkyyn. Ja sellainen syväkyykky on nyt nähtävissä edessäpäin eikä hallitus ainakaan tule helpottamaan asiaa millään tapaa, ainakaan duunarin ja työttömän osalta.

Äänestä

"Onneksi itse en ole kaikista heikompiosainen"

Ihan vakavasti sanon, että se lohtu tässä on omalta osaltanikin. Perheeni pärjää, mutta tarkkana saa talouden kanssa olla.

Suoraan sanottuna olen vahingoniloinen, kun nuo varakkuudellaan leuhottavat wannabe-porvarit näkevät, että se "varakkuus" loppuukin siihen, kun Kela ei sitä rahaa heille enää annakaan. Harmi, että siellä on muitakin kuin puheissaan maailmaa pystyssä pitäviä kaljaukkoja, joilta menee sosiaaliturva, työssä käyviäkin, jos Orpon hallitus saa leikkurinsa käyntiin.
SAK on uhannut vastatoimilla ja perustuslakikin lienee joissain kohtaa esteenä hallituksen kaavailuille.

Äänestä
  • Kaljan ryystäminen elämäntapana loppuu monelta persulta. Räntäinen räme ja risusavotta odottavat persuja joka arkipäivä 7-16.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kaljan ryystäminen elämäntapana loppuu monelta persulta. Räntäinen räme ja risusavotta odottavat persuja joka arkipäivä 7-16.

    Hätäaputyötä wannabeporvareille. Päiväläiseksi maatiloille ja sen sellaista.
    Maatiloilla löytyykin paljon kaikenlaista inspiroivaa työn nuusaa sellaisille, joita täytyy kannustaa elättämään itsensä. Ei tietenkään mitään momimutkaisia juttuja, kun emme elä enää agraarikulttuurissa, jossa kaikki osasivat maatalouden perusasiatkin, mutta juurikin tuollaisia risusavottahommia sun muita, kyllä niitä aina löytyy olemattomalla palkalla wannabe-porvareille. Kiittäköön niissä duuneissa sitten äänestämäänsä hallitusta, kun "Kelan duunihommat" loppuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Persu painaa niska limassa lapiohommissa, kun ei muuta osaa, josko sitäkään.
    Ainoana lohtunaan hokee olettamustaan, että päästiinpä kuitenkin mamuista, kun äänestin persua. Ja tili tulee sitten kaivetun metrimäärän mukaan, ei tuntipalkkana. Jos ei kelpaa, turha mennä ruikuttamaan toimeentulotukeakaan, jos sekin viimesijainen tukimuoto leikataan perskokkarehallituksen toimesta.
    Onnea matkaan, mimittäin työmatkaan, millä sitten menettekin, onko varaa autoilla ajella?
    Suomi takaisin, persut? Mille vuosikymmenelle palaammekaan?

    1Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Hätäaputyötä wannabeporvareille. Päiväläiseksi maatiloille ja sen sellaista.
    Maatiloilla löytyykin paljon kaikenlaista inspiroivaa työn nuusaa sellaisille, joita täytyy kannustaa elättämään itsensä. Ei tietenkään mitään momimutkaisia juttuja, kun emme elä enää agraarikulttuurissa, jossa kaikki osasivat maatalouden perusasiatkin, mutta juurikin tuollaisia risusavottahommia sun muita, kyllä niitä aina löytyy olemattomalla palkalla wannabe-porvareille. Kiittäköön niissä duuneissa sitten äänestämäänsä hallitusta, kun "Kelan duunihommat" loppuu.

    Tuo olisi kova pala Kelan persuduunarille, joutua kepulaisen maajussin päiväläiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Tuo olisi kova pala Kelan persuduunarille, joutua kepulaisen maajussin päiväläiseksi.

    Jos oikein olisi ilkeä kepuisäntä, sanoisi, että olepa nyt vaikka neljä vuotta alkuunsa siinä haukuttavana, kun et muuallekaan kelpaa. Saat jossain vaiheessa armonlauksen, persu. Olisipa se ilkeä kepuisäntä se sellainen, kun vanhoja muistelisi:)

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Hätäaputyötä wannabeporvareille. Päiväläiseksi maatiloille ja sen sellaista.
    Maatiloilla löytyykin paljon kaikenlaista inspiroivaa työn nuusaa sellaisille, joita täytyy kannustaa elättämään itsensä. Ei tietenkään mitään momimutkaisia juttuja, kun emme elä enää agraarikulttuurissa, jossa kaikki osasivat maatalouden perusasiatkin, mutta juurikin tuollaisia risusavottahommia sun muita, kyllä niitä aina löytyy olemattomalla palkalla wannabe-porvareille. Kiittäköön niissä duuneissa sitten äänestämäänsä hallitusta, kun "Kelan duunihommat" loppuu.

    Ei ketokiila halua maksaa liksaa apulaisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ei ketokiila halua maksaa liksaa apulaisille.

    "Ei ketokiila halua maksaa liksaa apulaisille."

    No, sehän on nykyhallituksen kantava ajatuskin noin ylipäätään. Kai se ketokiila ( tai mikä vaan työnantaja) nyt nälkäpalkalla sentään wannabe-porvarinkin pitää työssä ja wannabe-porvari yrittää pysyä työssä, kun sosiaalietuudet on kaputt?

    Vai miten ajattelit tämän asian?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kaljan ryystäminen elämäntapana loppuu monelta persulta. Räntäinen räme ja risusavotta odottavat persuja joka arkipäivä 7-16.

    Mutta muuttuuko Suomen poliittisen kartan väri takaisin vaaleansinisestä vihreäksi(kepu) vai kokkareensiniseksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Hätäaputyötä wannabeporvareille. Päiväläiseksi maatiloille ja sen sellaista.
    Maatiloilla löytyykin paljon kaikenlaista inspiroivaa työn nuusaa sellaisille, joita täytyy kannustaa elättämään itsensä. Ei tietenkään mitään momimutkaisia juttuja, kun emme elä enää agraarikulttuurissa, jossa kaikki osasivat maatalouden perusasiatkin, mutta juurikin tuollaisia risusavottahommia sun muita, kyllä niitä aina löytyy olemattomalla palkalla wannabe-porvareille. Kiittäköön niissä duuneissa sitten äänestämäänsä hallitusta, kun "Kelan duunihommat" loppuu.

    Löytyy juuri sellaista nuusaa jota mt-yrittäjä ei mm. harrastustensa(loma-asuminen ulkomailla, metsästys, kalastus, hevos-/moottoriurheilu etc.) takia viitsi itse tehdä, muttei maksaa siitä euroakaan.

    Äänestä

Tämä taitaa olla sellaista kerrottua "me persut" juttua.

🐵🙈🙉🙊 😄😅😂🤣

Äänestä
  • Ennen köyhilläkin oli poliittisessa ja taloudellisessa liekanarussa edes vähän liikkumisvaraa. Persut laittavat nyt liekanarun köyhän kaulaan ja vielä potkaisevat persuksille. Järkyttävää.

    Äänestä

  • Jep ! Jota aloittaja sitten täydentää yhtä älyvapaalla kommentoinnilla. Siitä seuraa erittäin yksitoikkoinen yksinpuhelu johon ei faktaa sekoiteta.

    Äänestä

Älähän hoppuile. Hallitus ei ole vielä päässyt alkuun, kun se pakotetaan jauhamaan aina vaan rasismista ja rasismista. Aikaa ei jää muuhun. Rasismista syyttävä Media ja Vasemmisto pakottavat tähän.

Äänestä
  • Rasismi on persujen poliittinen hengityskone. Jos joku vetää letkut irti, kuolee koko puolue.

    Äänestä

  • No tulihan sieltä tekosyykin persujen tekemättömyyksille. Se on kyllä kohta parempikin,teot hirvittää. Asunnottomat nukkuu kadulla ja vuokrakämpissä nähdään nälkää.

    Äänestä

  • Rasismista voidaan syyttä kun siihen on aihetta. Ne muutamat persut jotka tunnen hen.koht. ovat kaikki rasisteja, ja loukkaantuvat kun asiasta huomautan.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Rasismi on persujen poliittinen hengityskone. Jos joku vetää letkut irti, kuolee koko puolue.

    Rasismi on persujen poliittinen hengityskone. Jos joku vetää letkut irti, kuolee koko puolue.

    Asian on juuri noin, kuten anonyymi kirjoitit.Ilman rasismia persut kutistuvat sille tasolle kuin ne alunperin olivatkin muutaman % puolueeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Rasismi on persujen poliittinen hengityskone. Jos joku vetää letkut irti, kuolee koko puolue.

    Juuri niin. Rasistien kusettajapuolue PS on. Rasismilla leipänsä saa.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Juuri niin. Rasistien kusettajapuolue PS on. Rasismilla leipänsä saa.

    Muistamme myös että Saksassa immoslaisuus päätyi puisiin puulatikoihin kun Eva Braunin ja Adolf Hitlerin jäänteet lapioitiin niihin 1945 Berliinissä toivottomien taistelujen päätteeksi jossa kuoli turhaan vielä kymmeniä tuhansia ihmisiä vaikka sota oli jo loppu

    Äänestä

Juueikä, paras kärssii vaa yhen luukun asial. Kenkää ei tulis ol kovi katteelline nii.

Äänestä
  • Persulandian hyvinvointikeskuksissa köyhille tarjotaan hoidoiksi jatkossa vain peräruiskeita tai paastoa. Potilas saa itse valita.

    Äänestä

Kuulemma talebaanien sosiaaliturva on näkkileipä.
Persut saaneet sieltä kamuiltaan vinkkejä miten kansa pidetään kurissa?

Äänestä
  • Mamuille näkkileipää, suomen köyhille pettuleipää. Näillä persueväillä mennään. Ja jos köyhän maha kurnii, se on median vika.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Mamuille näkkileipää, suomen köyhille pettuleipää. Näillä persueväillä mennään. Ja jos köyhän maha kurnii, se on median vika.

    Petun saaminen vaatii maanomistajan luvan, joten tuon voinee unohtaa. :)

    Äänestä

"perustuslakikin lienee joissain kohtaa esteenä hallituksen kaavailuille"

Esim perustuslakivaliokunta on jo miehitetty...

Eli sielläkin löydetään persusteluja, miksi ei olisikaan perustuslain vastaista. Tai jotta ei sen nii välii

Äänestä
  • Järjestelmällistä toimintaa... Step by step Suomi takaisin 1930-luvulle.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Järjestelmällistä toimintaa... Step by step Suomi takaisin 1930-luvulle.

    Kyllä tässä mennään pikkuhiljaa kohti pimeää keskiaikaa. Nyt vain mustasurma kansalle on nykyinen hallitus ja sen leikkaukset. Toki hieman kärjistetysti sanottu, mutta ei Orpon hallituksen toimet ihan mannaa koko kansalle ole.

    Äänestä

Halla-Jussista uusi Muilu-Jussi?

Äänestä

PS on Orpon innokas apupuolue.

Onnea persukannattajat, saitte mitä tilasitte, maistuuko hyvältä, muistakaa maksaa tilauksenne.

Miltä gallupit näyttää ja kuis muutoin hurisoo?

Äänestä

Persuja äänestäneet tuntuvat olevan täysiä tolloja. Pitävät suomalaisten puolustamisena palkansaajien aseman heikentämistä, toimeentulotuen saajien aseman vaikeuttamisesta ja taas kerran työttömien lyömistä. Persut valehtelevat kun väittävät puolustavan suomalaisia.

Äänestä
  • Vain täyshönöt uskoo persujen valheita.. Valitettavasti niitä on yli 600000.
    Tollot äänesti tollot päättämään viisaampien asioista.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Vain täyshönöt uskoo persujen valheita.. Valitettavasti niitä on yli 600000.
    Tollot äänesti tollot päättämään viisaampien asioista.

    Ok, mutta osaatkos kertoa tollolle miksi demari on tyhmä?

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Vain täyshönöt uskoo persujen valheita.. Valitettavasti niitä on yli 600000.
    Tollot äänesti tollot päättämään viisaampien asioista.

    Itse asiassa PS kannattajat jo hylkäsivät immoslaiset mutta puolueen johto vetää niitä takaisin hyväpalkkaisiin puoluevirkohin työttömyyskortistosta

    Äänestä

  • Moroporo, kerro sinä miksi demari on tyhmä, kun kukaan muu ei kerro? Luotan sinuun, kiitos jo ennakkoon.

    Äänestä

Nyt nautitaan, mikä parasta, myös vielä töissä käyvät ja demareita äänestäneet joutuvat Marinin miljardituhojen maksumiehiksi, tämä huvittaa, mä nautin.

Äänestä
  • Sipilän hallituksen, persujen(kin) kestävyysvajeen nollaamishanke (10 mrd.) päätyi 7 mrd:n mahalaskuun. Joten samassa pisteessä ollaan ja itku on/oli vvm:ssä kova.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Odotin kovasti vaalien jälkeen , että oma elämäni paranisi, tai pysyisi edes ennallaan, siis rahallisesti ja työllisesti. Nyt ei ihan siltä näytä. Hallitus on pelkästään työnantajien asioita ajamassa. Heikentää, tai oikeastaan vie kaikki aseet, millä työläinen pystyi työnantajaa vastaan taistelemaan. Mikään, siis ei mikään enää suojaa duunaria, kun AY liikekin kylpee rahoissa ja on puolustavinaan duunarin oikeuksia. Ei se nyt näin pitänyt mennä, kun kuunteli persujen puheita Ennen vaaleja.
Onneksi itse en ole kaikista heikompiosainen, heillä vasta karua tulee olemaan. Ennenkään ei ollut juuri mitään, mutta tulevaisuudessa ei ole sitäkään. Sanonpahan vaan, että haistakaa Perussuomalaiset pitkä ja haiseva paska.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu