Etuisuuksia haettava

Iloinen yllätys

Kaikista säästötoimista huolimatta meillä on vielä hyvä sosiaaliturva moniin muihin maihin verrattuna. Kaikkia etuuksia kuitenkin pitää ensin hakea. Moni jäänee tietämättömyyttään niiden ulkopuolelle.

Itse pääsin eläketuen piiriin. Vaikka varsinainen eläkeaika alkaa vasta syksyllä, niin nyt jo saa samat edut. Luin Kelan Sanomista, että minulla on oikeus eläkeläisalennukseen junissa yms. Ei siitä kukaan ollut kertonut. Samoin pääkaupunkiseudulla voi saada alennusta julkisessa liikenteessä, jos saa vaikka pientäkin kansaneläkettä (työeläkkeen ohessa).

Lisäksi on monia huonokuntoisille tarkoitettuja tukia, joita ei älytä hakea, ellei kukaan niistä kerro. Kysykää ihmeessä Kelasta, mihin etuuksiin teillä on mahdollisuus. Köyhälle jokainen sentti on rahaa.

9

4772

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Leny

      Kelan sanomat jaetaan jokaiseen kotiin. Tänä vuonna ilmestyy neljä numeroa. Kannattaa säästää. Siellä ovat etuudet selkokielellä esitetty.Myös eläketuen saajan etuudet näkyvät olla viime lehdessä, joka ilmestyi toukokuussa. Että kyllä Kela tiedottaa, mutta ellei se riitä, myös neuvontaa paikan päällä saa.

      • Leny

        Tämänhän Sinä jo sanoitkin aloituksessasi.

    • Eläkeläisalennuksen saa myös ulkomailla liikkuessaan. Ota mukaan vaan kortti joka todistaa että olet eläkeläinen niin saat alennukset myös ulkomailla liikkuessa.

      Itse käytin eläkeläisalennuksia hyväkseni kun olin äskettäin Ranskan rivieralla ja liikuin paljon junalla.

      • eläke on

        Miten sillä 800@/kk/brutto sinne Rievieralle pääsisi,sitä eläkeläiskorttia käyttämään, kun ei raha riitä edes uusiin vaatteisiin. Kaurapuuroa ja hernesoppaa tai papupiranaa on nytkin keiteltävä.
        Matkustaisin mielelläni sinne Nizzaan ja Rivieralle. Neuvo hyvä ystävä.

      • eläke on kirjoitti:

        vaan pienet menot....

        Minä en tarvitse enää uusia vaatteita kun en ole työelämässä. Ennen oli vaatimuksena olla hyvin puettu työssäni, jopa elegantti.

        En minäkään syö hanhenmaksaa tai muuta erikoisen kallista. Kyllä hernesoppa hyvin kelpaa ja muu terveellinen kotiruoka.

        En polta, enkä osta "alkomahoolia". Voin vaan sanoa että jos jättää tupakanpolton, niin sillä rahalla voi tehdä pari ulkomaanmatkaa vuodessa.

        Pidän kirjaa menoistani ja tiedän tarkalleen olenko käyttänyt rahani "joutavaan" vai voisinko vielä kiristää vyötä ja käyttää vähät rahani paremmin.
        800€/kk on ainakin täällä Ruotsissa iso raha.
        Tavallisin summa on n 650€/kk. Siitä on monen eläkeläisen revittävä.

      • Leny
        MdK-MdK kirjoitti:

        Olen huomannut, kun keskustelu menee palkkoihin ja eläkkeisiin, niin vanha kehno alkaa nostaa nokkaansa ja kateuskin. Siksi aihe on jkv. vaikea, kun eri syistä tasan ei käy onnen lahjat.

      • Pohjaosa
        Leny kirjoitti:

        Olen huomannut, kun keskustelu menee palkkoihin ja eläkkeisiin, niin vanha kehno alkaa nostaa nokkaansa ja kateuskin. Siksi aihe on jkv. vaikea, kun eri syistä tasan ei käy onnen lahjat.

        Koko työelämässäoloaikani maksoin joka palkastani KELA-maksun, jotta eläkkeelle päästessäni saisin kansaneläkettä nauttia.

        Kun pääsin eläkkeelle, Esko Aho Mauno Koiviston tuella vei kansaneläkkeen pohjaosankin pois ja vielä lisäksi otti ansaitsemastani työeläkkeestä samansuuruisen (pohjaosan kokoisen) summan pois. Esko Ahon serkku Paavo Lipponen jatkoi tätä tilini pienentämistä. Yli kymmenen vuotta meni näin. Sitten hiukan pienennettiin ryöstöä.

        Näin Paavolle riittää huiman palkkansa lisäksi tila-autoja valtion kustannuksella palkaksi siitä, että jakelee puheenvuoroja. On sekin homma, jota yliarvostetaan. Samoin kuin koko eduskuntaa.

      • Aivan totta
        MdK-MdK kirjoitti:

        vaan pienet menot....

        Minä en tarvitse enää uusia vaatteita kun en ole työelämässä. Ennen oli vaatimuksena olla hyvin puettu työssäni, jopa elegantti.

        En minäkään syö hanhenmaksaa tai muuta erikoisen kallista. Kyllä hernesoppa hyvin kelpaa ja muu terveellinen kotiruoka.

        En polta, enkä osta "alkomahoolia". Voin vaan sanoa että jos jättää tupakanpolton, niin sillä rahalla voi tehdä pari ulkomaanmatkaa vuodessa.

        Pidän kirjaa menoistani ja tiedän tarkalleen olenko käyttänyt rahani "joutavaan" vai voisinko vielä kiristää vyötä ja käyttää vähät rahani paremmin.
        800€/kk on ainakin täällä Ruotsissa iso raha.
        Tavallisin summa on n 650€/kk. Siitä on monen eläkeläisen revittävä.

        Kyllä se 800€ on Suomessakin monelle tuttu summa, ja 600-700€ vielä tutumpi, kun saa sen käteen. Onhan tiedossa, että eläkkeet ovat pieniä. Mutta tämän sukupolven ihmiset ovat tottuneet koko ikänsä venyttämään "penniä". Olen niin monen kanssa puhunut eläkkeiden suuruudesta. Miehillä on luonnollisesti paremmat eläkkeet, ammati vaikuttaa eläkkeen suuruuteen.Mutta kuten kerroit kaikenlaisia hankintoja ei tarvi ennään tehdä, niin kyllä se välttämättömiin menoihin riittää, ja kun tekee mieli maailmalle, nin kai sitä tähän ikään on senverran sukan varressa että menoksi vaan. Kyllä on vielä sanottava, kun jättää tupakan ja alkon tuottet ostamatta, siitä kertyy sievoinen summa vuodessa.

      • niitä eläkeläisalennuksia saa?
        Kahdesti olen kysynyt. Linja-automatkasta kerran - en tiedä sainko. Kyyti kuitenkin maksoi "alennuksen" jälkeen kolminkertaisesti sen, mitä oman auton bensat.
        Toisen kerran automuseoon, jonka pääsylipusta sainkin 1 euron alennuksen.
        Kertokaa te kokeneemmat, minulla on vasta toinen vuosi menossa eläkkeellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      77
      788
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      144
      760
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      666
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      654
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      653
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      587
    8. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    9. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      513
    10. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      27
      511
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      506
    12. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      476
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      402
      462
    14. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      77
      445
    15. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      436
    16. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    17. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      404
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      36
      392
    19. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      27
      391
    20. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      3
      390
    Aihe