Presidenttiehdokas Hjallis puhuu asiaa uusimmalla YouTube videollaan. Aiheena on maanpuolustus. Hjalliksen mielestä jokaisella kansalaisella pitäisi olla joku maanpuolustuksen kannalta sopiva tehtävä ja siihen koulutus, Minulla on siihen uusi näkökulma. Myös armaijan käymisestä vapautetut miehet pitäisi ottaa uuteen tarkasteluun. Osalle voisi kouluttaa jonkun tehtävän. Minulla on fyysisiä sairauksia ja lievä älyllinen kehitysvamma. Olen ollut avotyössä eräässä seurakunnassa. Työt ovat koostuneet suntion työnkuvaan kuuluvista tehtävistä,mutta kaikkia alan osa-alueita ei ole opetettu. Opettamatta on jäänyt ainakin miten toimitaan häissä, suntion paperityöt, kirkon esineiden huolto. Hautajaisissa olen ollut suntion ohjauksessa apuna. Kun sota syttyy tarvitaan seurakunnassa varmasti kaikki resurssit käyttön. Ainakin hautajaisia olisi paljon.
Vastaukset 2
- Anonyymi
Persoona ja kokemus on oleellisia, eikä tuo maanpuollutus kokemuskaan saisi olla täysin vailinainen varsinkaan nyt kun idän suhteet on kärjistyneet . Presidentti on kuitenkin Puollutusvoimien ylipäällikkö.
- Anonyymi
Taitaa tämä Suomen presidentti olla pääsyyllisiä näiden idän suhteiden kärjistymiseen eli paremmin sanottuna ei edusta asiassa Suomen kansan etua vaan länsi eliitin pyrkimyksiä joita pääasiassa Yhdysvalloista ohjaillaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411897Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101280- 991031
- 102908
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88894- 66751
- 33632
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13508- 78501