en usko että minua hyväksikäytettiin

Anonyymi-ap

aloin levittää mielisairaalassa ollessani valhetta muka "vale muistojen" takia piilossa pysyneestä hyväksikäytöstäni, joka olisi selittänyt hulluuden ja sen miksi olin joutunut sinne mielisairaalaan. yritin ostaa itse "terveeksi" sillä asialla jonka olin kuullut eräältä henkilöltä joka asui kaukana ja joka ei olisi voinut tietää asiasta enempää, ilmeisesti hän oli seonnut jollain tavalla itsekin.

jutulla oli myös toinen tarkoitus: koin siihen aikaan ettei kukaan ottanut yhtäkään sanomaani vakavasti ja että joka-ikinen sanani oli valhetta.. siksi minä kokeilin että josko se olisi korjannut asian ja jos minut sen jälkeen olisi otettu lopulta vakavasti.

pohdittuani lähes hulluuteen asti vuosien ajan voisiko minulla olla vale muistoja tai muistoja jota ei muista niin päädyin tähän lopputulokseen mikä on 99% valma ettei ole hyväksikäytetty mm vierailemalla mahdollisissa paikoissa se olisi voinut käydä.

5

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minua on hyväksikäytetty elämäni aikana lukuisia kertoja. Myös pahoinpidelty, raa´astikin. Silti en ole juuri koskaan siitä kertonut hoitohenkilökunnalle. Ainoastaan yhden ainoan kerran. Enkä sitäkään kyllä ole tehnyt "saadakseni itselleni huomiota, sääliä tms.

      Koska itselleni tuli ja kävi hyvin selväksi jo 2010-luvulla, että psykiatriassa työtä tekeville on potilaat ja heidän historinsa, kokemuksensa, ajatuksensa, tunteensa, sekä mielipiteet ja esim. toiveet omaan hoitoonsa liittyvistä asioista oikeastaan yhdentekeviä, niin en ole edes yrittänyt enää hakea, tai etsiä itselleni mitään terapiaa, alalla vallitsevien stereotypisten ja potilaiden leimaamisen takia. Koin sen prosessin aika tavalla turhaksi. Hoitokulttuuri kun on mikä on. Perustuu liian paljon autoritäärisyyteen, ja hierarkiaan, että se ulottuu potilaisiin asti. Kastijako kävi hyvin selväksi. Kyllä sille käytännölle on varmaan puolustelijansa, aina lähtien siitä, että "lääkärit ovat niin kouluttautuneita", älykkäitä ja että he tietävät potilaita enemmän.

      Tämä nyt oli vain minun "tarinani", tai näkemykseni. Jotkut ilkeämieliset ihmiset levittävät tuollaista näkemystä, että potilaat hakeutuvat sairaalaan ja hoitoon saadakseen huomiota, ja myötätuntoa etc. Voin toki puhua vain omasta puolestani. Eli en täytä tuota käsitystä. Olen kertonut kokemuksistani erittäin harvoille, ja lähinnä täällä somessa. Mutta uskon, että suurin osa mt-oireista ja elämässään vaikeuksista kärsivistä ovat rehellisiä, eivätkä todellakaan mitään näyttele, tai feikkaa. Koska en näe, että jostakin näyttelemisestä, tai tarinoiden keksimisestä on kenellekään loppupelissä mitään hyötyä. Etenkin, kun on hyvin tiedossa, että suurimmalle osalle psykiatriseen hoitoon hakeutuvista diagnosoidaan tiettyjen sopiviksi katsojen oireiden perusteella liukuhuhnatyyliin helposti psykoottisiksi, tai skitsofreenikoiksi, ja siitä tulee pysyvä leima koko loppuelämän ajaksi. Toki moni ei ole tätä tiennyt, kuin oikeastaan vasta 2010-luvun jälkipuolella. Jos moni olisi tiennyt, millainen se kyseinen hoitosysteemi on, ja miten siellä toimitaan, luulen, että monikaan ei olisi koskaan käyttänyt kyseisiä palveluita. Kyllähän siellä suoraan sanottuna huijattiin monia systeemiin luottavia. Sinisilmäisyys kostautui siis aika rankalla tavalla.

      Nykyään on tottakai erilaiset ongelmat. Eli on aivan liian pitkät hoitojonot ja resurssien puute. Aivan liian monet eivät saa tarvitsemaansa apua, tukea ja hoitoa. Mutta kyllä rehellisyyden nimessä on sanottava, että alallakin ja siellä olevassa asenne, hoitokulttuurissa ja tavoissa kohdella potilaita olisi paljon korjattavaa ja parannettavaa.

      • Anonyymi

        Pieni lisäys edelliseen tekstiin: itse en ole koskaan hakeutunut hoitoon hyväksikäytön, vaan aivan muiden oireiden takia, jotka sittemmin diagnosoitiin skitsofreniaksi. Näin myöhemmin ymmärrän monien oireideni johtuneen ikävistä lapsuuden ja perheessä kokemieni asioiden, mm. henkisen väkivallan ja koulussa kokemieni kiusaamisten takia. Olen aina ollut rehellinen kaikissa sanomisissani, tekemisissäni ja kirjoittamisissani.

        Hyväksikäytöt ja pahoinpitelyt tapahtuivat elämässäni myöhemmin. Ja kuten edellä totesin, siitäkin kerroin vain yhden ainoan kerran mt-hoitajalle. Sen jälkeen en ole nähnyt enää mitään hyvää syytä kertoa.

        Ja jos ollaan rehellisiä, jos en olisi ollut niin avoin ja kertonut kaikista oireistani, ajatuksistani ja tuntemuksistani, se olisi säästänyt minut monelta harmilta ja ikävältä, jota systeemissä ja sen palveluita käyttäessäni sain ja koin.


    • Anonyymi

      Mikähän oli tämänkin aloituksen tarkoitus?

      • Anonyymi

        Halusi kai vain purkaa itseään ja ajatuksiaan.

        Hoitoonhan ei hakeuduta sen takia, että haluttaisiin huomiota.
        Jotkut hakevat huomiota ensin, päästäkseen hoitoon.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mites meillä nainen tämä yhteys

      Onko se yhteistä se kokemus siitä, että tunnemme syvästi toisemme? Tunnemme vetoa ja sielunyhteyttä, jotain kuin toisest
      Ikävä
      62
      1160
    2. Miltä kaivattusi näyttää

      Kehtaako esitellä kenellekään? 🤣🙆‍♂️
      Ikävä
      45
      798
    3. Se viime kohtaaminen

      Oli naine vähän sellainen kohmea. Nopeasti yritin etsiä merkkejä sinusta mutta en saanut mitään ilmi. Ajattelin että ny
      Ikävä
      49
      749
    4. Ihan rakentavassa mielessä

      Haluaisin nainen kysyä sinulta ja myös itseltäni että mitä me oikein odotellaan? Olisiko aika jo käydä edes treffeillä?
      Ikävä
      58
      730
    5. Olen lihonut vähän

      Sekin nolottaa. Onneksi ei nähdä ihan heti. Ehdin palata ennalleni.
      Ikävä
      91
      720
    6. Taidan olla ihan sairas

      Kun mietin jo meidän yhteisen lapsen nimeä 😄
      Ikävä
      70
      664
    7. Toivoisin niin

      Että edes kerran heräisin vierestäsi uuteen aamuun.. 💔
      Ikävä
      41
      651
    8. Mitä haluaisit sanoa

      Minulle? Tiedän että aikaa on kulunut mutta ihan mielenkiinnosta, kuitenkin kutkuttelit mun sisintä. T. V
      Ikävä
      42
      605
    9. Tiedät, että ottaisin yhteyttä heti

      Ja ihan kevyesti, jos vain tietäisin, että se on toivottua. Miehelle naiselta.
      Ikävä
      28
      591
    10. Miksi, siis miksi haluat kirjoitella minun kanssa?

      En vain oikeen ymmärrä. Onko sulla tylsää, vai mikä homma?
      Ikävä
      49
      584
    Aihe