Onko purjehdus helpompaa lämpimissä maissa?

Anonyymi-ap

Kun ei ole vuodenaikojen pakottamaa kautta, johon kuuluvat nostot ja laskut ja huollot juuri tiettyihin aikoihin.

11

766

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Paskaantuu se pohja siellä lämpimässäkin ja vielä nopeammin.
      Kunnon myrkkymaaleja ei saa enää mistään ja lämpimässä pohja ja vetolaitteet ne vasta kasvavatkin kaikenlaista.

      Ja ihan yhtälailla hajoaa sakkelit, pylpyrät, köydet, koneet ja kaikenlaiset vehkeet kuin täälläkin.
      Tietysti etuna on se, että purjehduskausi on halutessa ympärivuotinen. Täällä jääkarhun-tiedätte-kyllä-missä kausi on käytännössä kesäkuun puolivälistä elokuun puoleenväliin.

      Jos joku on toista mieltä, voi katsoa sääennusteita 10vrk eteenpäin.
      Pimeäkin tulee jo klo 21 paikkeilla ja vajaan kuukauden päästä yö on päivää pidempi.
      Myrskyjäkin alkaa tulla jne.

      Tietysti purjehdustalebanit lähtevät merelle vaikka räntäsateessa, mutta se on tietenkin jokaisen oma valinta.
      Voihan sitä väittää kirkkain silmin, että esimerkiksi uunin ja vessan peseminen on mukavaa puuhaa, tai että kylmässä saunassa oleminen se vasta hienoa on.

      Itse olen harkinnut

      a) harrastuksen lopettamista tai
      b) siirtymistä veneen vuokraamiseen lämpimämmiltä vesiltä

      Molemmat vaihtoehdot ovat vähätöisempiä ja kustannuksiltaan suunnilleen samanhintaisia verrattuna veneen pitämiseen Suomessa.

      • Anonyymi

        Pimeä tulee tropiikissakin. Tahitissa aurinko laskee tänään klo 17:49. Päivän pituus on noin 12 tuntia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pimeä tulee tropiikissakin. Tahitissa aurinko laskee tänään klo 17:49. Päivän pituus on noin 12 tuntia.

        Niin, ja tulee vieläpä ympäri vuoden. Suomessa on kuitenkin parin kuukauden jakso keskellä purjehduskautta, kun ei tulee vain hämärää.


    • Anonyymi

      ....harrastuksen lopettamisen vertautuminen veneen pitokustannuksiin selittyy sillä, että veneestä säästyneen rahan tulee tunkeneeksi kuitenkin johonkin tyhmään.

    • Anonyymi

      Lämpösten vesien suolaisuus on jotain ihan muuta kuin täällä. Se suola tekee tuloaan veneessä. Onhan kausi pitkä eikä talven haittoja eikä riemuja. Kierros Karibialle tai Kanarialle tai Välimerelle kalenteriin siis laita!

      • Anonyymi

        Sitten on vielä ne hurrikaani/taifuunikaudet. Ei välttämättä auta edes telakointi.


      • Anonyymi

        Suolaisuus on yksi asia, aurinko toinen. Uv-säteily on etelässä aivan toista luokkaa. Täälläkin se polttaa suojaamattomat purjeet nopeasti, etelässä kaiken muunkin.


    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kossun lämmittävän vaikutuksen toteaminen on paljon tärkeämpää Suomessa kuin jossain vinkuintiassa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2311
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1014
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      583
      855
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      68
      641
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    Aihe