Kela,tutkii turha. Asiaa omko ne idiootyeja

Julkinen terveydenhuolto ei korvaa työterveyshuoltoa, kun ihminen jää työttömäksi ja työterveyspalveluiden käyttö lakkaa. Tutkijat arvioivat suurimmaksi syyksi julkisten terveyspalveluiden saatavuusongelmat.

Kelan tutkijat selvittivät tuoreessa tutkimuksessaan, kuinka työttömäksi jääneet ihmiset käyttivät avoterveyspalveluita terveydenhuollon eri sektoreilla ennen ja jälkeen työttömäksi jäämisen. Tutkimuksen mukaan terveyspalveluiden käyttö vähentyi huomattavasti heti työttömyyden alettua.

Työttömäksi jääneet käyttivät juuri työttömyyden alettua jopa puolet vähemmän terveyspalveluita kuin ne henkilöt, jotka jatkoivat työssä. Kuukausien kuluessa erot pienenivät.
13321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kun terveeskeskukseen ei saa aikaa niin ei kais niitö palbeluita boi käyttää

Äänestä
  • Bittumaista mutta totta

    Äänestä

Sai ajan 1,5 kk päähän

Vantaalla

Äänestä
  • "Sai ajan 1,5 km päähän

    Vantaalla"

    Jälleen kerran todiste terveyspalveluiden erinomaisesta saatavuudesta.

    Äänestä

"Tutkimuksen mukaan terveyspalveluiden käyttö vähentyi huomattavasti heti työttömyyden alettua."

Työttömiä ei stressi paina ja on aikaa keskittyä kuntoiluun sekä muutenkin terveyttä edistäviin elintapoihin.

Äänestä
  • "Kuukausien kuluessa erot pienenivät."

    Taitaa stressi sitten ajan kanssa alkaa kuitenkin painaa ja alkoholinkäyttö vaatii veronsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    "Kuukausien kuluessa erot pienenivät."

    Taitaa stressi sitten ajan kanssa alkaa kuitenkin painaa ja alkoholinkäyttö vaatii veronsa.

    "Ja pitkäaikaistyöttömyyden koittaessa erot olivat jo moninkertaistuneet."

    Ajan kanssa veronpalautuksetkin hupenevat alkoholiin, joka stressaa ja vaatii veronsa, kuten osuvasti kommentoit.

    Äänestä

Itse en käytä terveyspalveluita kuin aina noin 20 vuoden välein.

Äänestä
  • Muistathan varmasti harjata tekohampaasi aamuin sekä illoin.

    Äänestä

Terveyskeskus on lopetettu kotipaikkakunnalla ja lähin päivitys on 100 km päässä..


Ei ole julkista liikennettä eikä autoa ..eipä siinä terveyspalveluja pysty enää käyttämään

Äänestä
  • Kävele päivitykseen, niin terveytesi kohenee askel askeleelta.

    Äänestä

ensinnäkin, mikä työterveys? sitä ei ole epätyypillisissä työsuhteissa olevilla- korkeintaan tulotarkastus.
Mistä pienituloinen säästää? Terveysjuttujen kuluista. Minulle riitti, kun hammaslääkäri halusi minun leukani vielä röntgeniinkin vaikka yksi hammas kaipasi paikkaa. Teki ihan muuta kuin paikkasi sen hampaan. Lopputulema on että on kulunut yli vuosi, kyseinen hammas on jatkuvasti ns väliaikspaikalla, en usko että on vieläkään juurivikainen- särkyä ei silleen ole, mutta jossain vaiheessa se on paikkuutettava. Täytyy varmastikin jo mennessään sanoa että haluan hampaan kuntoon. Olen ns itse maksava, eli palkallani maksan.
Liekö syy ollutkin siinä, ois tehty joutavaa kun on joku joka itse maksaa.

Äänestä
  • "Teki ihan muuta kuin paikkasi sen hampaan."

    Kuulostaa eroottiselta novellilta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Julkinen terveydenhuolto ei korvaa työterveyshuoltoa, kun ihminen jää työttömäksi ja työterveyspalveluiden käyttö lakkaa. Tutkijat arvioivat suurimmaksi syyksi julkisten terveyspalveluiden saatavuusongelmat.

Kelan tutkijat selvittivät tuoreessa tutkimuksessaan, kuinka työttömäksi jääneet ihmiset käyttivät avoterveyspalveluita terveydenhuollon eri sektoreilla ennen ja jälkeen työttömäksi jäämisen. Tutkimuksen mukaan terveyspalveluiden käyttö vähentyi huomattavasti heti työttömyyden alettua.

Työttömäksi jääneet käyttivät juuri työttömyyden alettua jopa puolet vähemmän terveyspalveluita kuin ne henkilöt, jotka jatkoivat työssä. Kuukausien kuluessa erot pienenivät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu