Porin pääkirjasto pääsi alueuutisiin huonon ilmanvaihtonsa vuoksi. Totta.
Laitoksen kusiputkat on jo sellaisia ettei siellä voi hengittää, kun kusenhaju on niin voimakas. Ilma ei vaihdu yhtään.
Muutenkin pari pientä pimeää lokeroa ei täytä tämän päivän vaatimuksia saniteettitiloista.
Pääkirjasto pääsi alueuutisiin.
20
367
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä minä olen saanut kuset laskettua ihan hyvin. En ole piikittänyt enkä salakuvannut tai muuten vaan hengaillut aikani kuluksi kusiputkassa niin en ole tuossa suurta ongelmaa havainnut.
- Anonyymi
Sinähän oletkin narkkari, ja haju on sama kuin miltä vaatteesi haisee. Ongelma ei siis vaivaa sinua.
- Anonyymi
Mikä uutinen tämä on herran vuonna 2023?
Muistan jo vuosituhannen alusta kun siellä haisi kusi ja home joka paikassa. - Anonyymi
Jep. Siitä on raportoitu jo silloin, mutta porin kaupunki on kovin hitaasti syttyvää.
Ensin ladataan itselle sukkahousunvarret täyteen rahaa eläkepäiviksi, sitten hankitaan nimitys johonkin sopivaan yhtiön tai kaupungin
hallitukseen, ja sitten siirrytään pikkuasioihin kuten työn velvoitteisiin ennen kuin koittaa eläkepäivät. - Anonyymi
Kovasti taas koitatte että veronmaksajien rahoilla pitäis purkaa ja tehdä uusi. montako sataa tuhatta olette luvanneet voitelurahaksi asiasta päättäjien lompakoihin?
Vanhan voi korjata helposti, siinä ei ole minkäänlaista vikaa ja kun kansa suurimmalta osin ei edes käytä kirjastoa enää ei uuttakaan tarvita.
Jos jotain uusitte hyvävelisopimuksin, ja veronmaksajain rahoilla, niin uusikaa maauimala tai jokin oikeasti hyöty kohde.Maauimalaan uudet pesutilat, pukuhuoneet, kuntosalikin olisi hyvä sekä asiallinen kahvio jossa saisi purtavaakin jne vain päättäjien voitelurahanhimo on rajana siellä, mutta siihen vetun kirjastoon älkää koskeko muutoin kuin ilmastoinnin taholta.- Anonyymi
Vessat kuntoon ja ilmastointi, ja töihin ihmiset jotka osaavat hommansa.
- Anonyymi
Ei siellä mitään ilmastointeja tarvita. Eikä siellä olekaan. Maauimalaa ei voi korjata kun se on suojeltu. Se on tuomittu olemaan huono vaikka on sitä korjattu suurellakin rahalla. Suojelu pitäisi purkaa.
- Anonyymi
Valtaosa porilaista ei edes käytä kirjaston palveluja. Moni ei osaa edes lukea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtaosa porilaista ei edes käytä kirjaston palveluja. Moni ei osaa edes lukea.
Kirjaston vessat haisee silti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjaston vessat haisee silti.
Pitääkö sinne mennä ehdoin tahdoin haistelemaan? Haistele mieluummin naisten polkupyörien satuloita. Tai miesten jos se on kivempaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtaosa porilaista ei edes käytä kirjaston palveluja. Moni ei osaa edes lukea.
Mikro osa ihmisistä käyttää maikkalan palveluja. Sen voisi vaikka täyttää betonilla ja purkaa aidat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikro osa ihmisistä käyttää maikkalan palveluja. Sen voisi vaikka täyttää betonilla ja purkaa aidat.
Varo mitä toivot. Orpo laittaa Purran juoksutyttönä leikkaamaan lisää köyhiltä ja siinä sivussa voi leikkaantua urheiluun laitettavista miljardeista. Missä sitten mustat miehet pelaavat jalkapalloa ja juoksee juoksuratoja ympäri, sillä aikaa, kun työttömäksi jäänyt härmän Janne, leipäjonossa jonottaa ruokaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varo mitä toivot. Orpo laittaa Purran juoksutyttönä leikkaamaan lisää köyhiltä ja siinä sivussa voi leikkaantua urheiluun laitettavista miljardeista. Missä sitten mustat miehet pelaavat jalkapalloa ja juoksee juoksuratoja ympäri, sillä aikaa, kun työttömäksi jäänyt härmän Janne, leipäjonossa jonottaa ruokaa.
Kokoomusta äänestitte nyt poraatte kun kokoomusta saitte.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokoomusta äänestitte nyt poraatte kun kokoomusta saitte.
Kokkareita ja persuja saimme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokkareita ja persuja saimme.
Persut hyppii kuin hyppykepit pillin tahdissa kun kokoomus puhaltaa. Täytepuolue.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut hyppii kuin hyppykepit pillin tahdissa kun kokoomus puhaltaa. Täytepuolue.
Niin se oli Sipilän hallituksessakin. Aivan mitään sanomaton oikeisto puolue.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokoomusta äänestitte nyt poraatte kun kokoomusta saitte.
Kokomusta vai pikkumusta?
- Anonyymi
Jos puhutaan kusen hajusta niin menkääpä ICCON vessaan siinä jää toiseksi vanha Tullipaarikin vaikka sielläkin silmät kirveli.
- Anonyymi
Ei mennä. Onko joku ottanut ovesta sen pääkallotarran pois? Hengenvaara.
- Anonyymi
Kirjasto on harvoja palveluita mitä voi käyttää ilmaiseksi. Tarpeellinen paikka siis.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4522315Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2382076Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1891592- 1091571
- 531345
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit31341Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!1511326Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt521226- 681105
Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s1011069