Moi, olen harrastanut piirrustusta ja maalaamista pinestä pitäen käymättä mitään taidekoulua. Ammattini on kaikkea muuta kun taiteellinen! Onko kummiskin mahdollista saada teoksia galleriaan??
Omat työt galleriaan?
"taiteilija"
1380
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä näyttelyn pystyy järjestämään, jos vain haluaa ja on rahaa. Kaikkiin gallerioihin ei voi noin vain mennä, koska monet kovatasoisimmat galleristit vaativat taiteilijalta nimeä taiteen kentällä sekä sopivuutta oman gallerian linjaan. Useat ammattitaiteilijat kuuluvatkin jonkin gallerian ns. "talliin" eli järjestävät säännöllisesti näyttelynsä samassa paikassa.
Mutta on olemassa suuri joukko pienempia gallerioita, jotka eivät vaadi esim. taidekoulun käymistä tai nimeä taiteen kentällä, riittää, että on suht. hyvätasoisia toitä esille laitettavaksi sekä rahaa gallerian vuokran maksamiseen ym. kuluihin. Lisäksi joutuu varautumaan galleriavuokran lisäksi maksamaan mahdollisista myydyistä töistä n. 40-60 %:n provision galleristille, galleriavuokran lisäksi.