Radio Pookin uutiset; Poliisi valvoi viime viikonloppuna tehostetusti yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa vesilintujen ja karhun metsästyksen aloittamista.
Poliisi valvoi viime viikonloppuna tehostetusti yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa vesilintujen ja karhun metsästyksen aloittamista. Valvonnan yhteydessä kirjoitettiin 20 huomautusta, kahdeksan sakkovaatimusta ja neljä rikosilmoitusta. Yleisin nimike oli metsästysrikkomus, mutta joukossa oli myös rattijuopumuksia. Valvonnan mukaan metsästäjät noudattavat säännöksiä erittäin hyvin, ja valvonnassa havaitut rikkeet olivat vähäisiä ja lieviä. Seuraamuksia kirjattiin hieman vähemmän kuin edellisenä vuotena. Vakavia laiminlyöntejä tai rikoksia ei tullut ilmi. Valvonnassa tarkastettiin kaikkiaan 750 metsästäjää."-
Metsästäjät hiprakassa, lisää valvontaa
13
343
Vastaukset
- Anonyymi
Metsästysseurueet, kaatoryyppyjä ennen kaatoa ja reipas mukillinen kaadon jälkeen, Viattomia vahingoilta suojelee osittain se, että porukoilla on metsästysmajat, sinne ennen jahtia sammuneet majoittuvat. Tai lojuvat kuka mitenkin.
- Anonyymi
Metsästäjien pikkuvaimoja myös puhallutetaan kotona.
- Anonyymi
sulla seisoo vain järki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sulla seisoo vain järki.
Järkikin seisoo.
- Anonyymi
Kyllä heistä huolta pidetään sillä aikaa kun mies kännissä metsällä🤣 ainakin siitä yhdestä😉
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä heistä huolta pidetään sillä aikaa kun mies kännissä metsällä🤣 ainakin siitä yhdestä😉
Me muut pidetään niistä muista.
- Anonyymi
Paljon jännittävämpää ampua pikku hiprakassa eläimiä. Sorsajahdin aloituksessakin riitti hupia ko ennen iltalentoa vertailtiin saaliitamme ja otettiin pientä ryyppyä. Tänä vuonna voiton vei kattohaikaran heinäsorsana ampunut kaveri. Ainakin niistä pitkistä jaloista saa hyvän selänraaputtimen... Jahtiharrastuksen hyviin puoliin kuuluu myös se, että niissä porukoissa harvemmin näkee mustalaisia, lammaspaimenia, kamelikuskeja tai pajatsohuulia?
- Anonyymi
aivan, siellä on nuotiolla omia afrikan norusja ja itseriittoisia mahtisonneja, ilman todellsiia näyttöjä kyvyistä.
- Anonyymi
Myös propersuissa on ainakin yksi rattijuoppo.
- Anonyymi
Höpöttäjä Heikki ei osaa muuta kuin toistella ulkoa opittuja fraaseja hih hih hih hiih
- Anonyymi
19:20:44
Muista myös demarit!! , jos on pakko jaksaa jatkaa...
- Anonyymi
Mulla ois vanha autonpesusieni, voin minä myös sulle myös sen veripullonki ostaa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1818387
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k264558- 504118
- 543562
- 513136
- 502870
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä262586- 352288
- 292046
Anteeksi kun käyttäydyn
niin ristiriitaisesti. Mä en usko että haluaisit minusta mitään, hyvässä tapauksessa olet unohtanut minut. Ja silti toiv382043