LinnaBistro, pohjanoteeraus ja pettymys!

Kävin kumppanini kanssa uudessa LinnaBistrossa odottaen että Timon ja Helenan Pannuhuone olisi saanut vertaisensa omistajan.
Ensikäynnin osalta pettymys oli suuri.
Tilattiin aperitiivit juomalistalta, niitä ei löytynyt.
Tilattiin ruoat sekä ruokajuomat.
Viinilistalla oli Argentiinalaista Malbecia jota halusin lasillisen, tarjoilijan mukaan sitä ei ollut.
Kysyin että mikä mahtaa olla talon viini?
Kipaisi viinikaapille ja näytti pulloa useamman metrin päästä.
Piti erikseen pyytää että näyttää pullon lähempää.
Sen tuodessaan näytille muisti että onhan heillä toistakin punaviiniä!
Argentiinalaista Malbecia....
Odoteltiin ruokia ja juomia pitkään, toinen tarjoilijakin tuli jo kysymään tilaustamme, edes vettä ei tullut pöytään.
Tehtiin juomatilaus uudelleen jolloin tämä toinenkin tarjoilija totesi että Malbecia ei ole.
Oli aivan kuutamolla kun kerroin että pulloa näytettiin juuri hetki sitten minulle ja lopulta sainkin sitä lasillisen.
Ruoka; New York Steak; "Grillattua naudan sisäfileetä 200g, cheddarkastiketta, vihanneksia ja krossattua perunaa" 27,90e
En tiedä olenko "maalainen" mutta uskoisin että sisäfilettä ei ikinä nuijita sitkeäksi letuksi.
Cheddarkastike... kirkkaankeltaista mössöä joka maistui ei miltään, ainoa mauste oli ilmeisesti maunpoistaja...
Hinta/laatu ei ollut todellakaan kohdillaan.
Annoin ruoasta palautteen tarjoilijalle syötyämme joka hymyillen lupasi kertoa palautteen kokille, luultavasti ei edes ymmärtänyt palautetta?
Ja ihan vain selvyydeksi, söin annoksen koska oli järkyttävä nälkä.
Enkä kertonut palautetta saadakseni hyvitystä laskusta vaan terveisinä kokille että kastike ei ollut lähelläkään luvattua.
Pizzaa ja kebabia listalta löytyy jotka ehkä ovat maukkaita, mutta jos haluat syödä ravintolatason annoksia niin kehotan kiertämään tämän paikan kaukaa.
142009
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Järkyttävää luettavaa.

Äänestä
  • Juu, kamalan huonosti kirjoitettu.

    Äänestä

Olen syönyt saman annoksen ja aivan eri mieltä. Pohdin avaajan motiivia miksi haukkui ruuan.

Äänestä

Sisäfilettä ei nuijita koskaan.
-Ammattikokki

Äänestä
  • Minun ei ollut nuijittu.

    Äänestä

Miksi me haluaisimme tietää söitkö annoksesi kokonaan vai et ja oliko sulla nälkä vai ei?

Äänestä

Tarpeellista tietoa. Tiedän välttää.

Äänestä

Kävin maistamassa ja mielestäni ruoka on nyt parempaa kuin ennen.

Äänestä
  • Ystävällinen palvelu oli. Ruoka ok.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ystävällinen palvelu oli. Ruoka ok.

    Sama meille.

    Äänestä

Pannulasta ympäristöön levinnyt paha rasvaisen "ruuan" haju ainakin väheni.

Äänestä

En ole ehtinyt vielä tutustumaan, mutta menun mukaan New York Steak on naudan ulkofilettä, kuten muutkin paikan pihvit. Vähemmän pohjia ens kerralla, niin näkee mitä listalla lukee.
https://www.cantinapannuhuone.fi/

Äänestä
  • Jos täytyy saada nopeasti viiniä ja syöminen on sivuseikka niin onko tämä oikea paikka ollenkaan?
    Krapulaa ja viinejä voi "harrastella" jossain muualla.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Jos täytyy saada nopeasti viiniä ja syöminen on sivuseikka niin onko tämä oikea paikka ollenkaan?
    Krapulaa ja viinejä voi "harrastella" jossain muualla.

    Haista sinä pitkä pee.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kävin kumppanini kanssa uudessa LinnaBistrossa odottaen että Timon ja Helenan Pannuhuone olisi saanut vertaisensa omistajan.
Ensikäynnin osalta pettymys oli suuri.
Tilattiin aperitiivit juomalistalta, niitä ei löytynyt.
Tilattiin ruoat sekä ruokajuomat.
Viinilistalla oli Argentiinalaista Malbecia jota halusin lasillisen, tarjoilijan mukaan sitä ei ollut.
Kysyin että mikä mahtaa olla talon viini?
Kipaisi viinikaapille ja näytti pulloa useamman metrin päästä.
Piti erikseen pyytää että näyttää pullon lähempää.
Sen tuodessaan näytille muisti että onhan heillä toistakin punaviiniä!
Argentiinalaista Malbecia....
Odoteltiin ruokia ja juomia pitkään, toinen tarjoilijakin tuli jo kysymään tilaustamme, edes vettä ei tullut pöytään.
Tehtiin juomatilaus uudelleen jolloin tämä toinenkin tarjoilija totesi että Malbecia ei ole.
Oli aivan kuutamolla kun kerroin että pulloa näytettiin juuri hetki sitten minulle ja lopulta sainkin sitä lasillisen.
Ruoka; New York Steak; "Grillattua naudan sisäfileetä 200g, cheddarkastiketta, vihanneksia ja krossattua perunaa" 27,90e
En tiedä olenko "maalainen" mutta uskoisin että sisäfilettä ei ikinä nuijita sitkeäksi letuksi.
Cheddarkastike... kirkkaankeltaista mössöä joka maistui ei miltään, ainoa mauste oli ilmeisesti maunpoistaja...
Hinta/laatu ei ollut todellakaan kohdillaan.
Annoin ruoasta palautteen tarjoilijalle syötyämme joka hymyillen lupasi kertoa palautteen kokille, luultavasti ei edes ymmärtänyt palautetta?
Ja ihan vain selvyydeksi, söin annoksen koska oli järkyttävä nälkä.
Enkä kertonut palautetta saadakseni hyvitystä laskusta vaan terveisinä kokille että kastike ei ollut lähelläkään luvattua.
Pizzaa ja kebabia listalta löytyy jotka ehkä ovat maukkaita, mutta jos haluat syödä ravintolatason annoksia niin kehotan kiertämään tämän paikan kaukaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu