PS:n äänestäjä, miten suhtaudut nyt puolueesi johtoon, jonka nostit
ministeri-eliittiin, että se pääsisi köyhdyttämään sinua itseäsi ?
PS:n kannattaja on aivopesty vihaamaan "eliittejä"
11
144
Vastaukset
- Anonyymi
Erikoistahan se on, että persut vihaavat kaikkien muiden puolueiden eliittejä, mutta oman puolueensa hillotolppaeliittiä he palvovat ja hyväksyvät siltä mitä tahansa, jopa itsensä armottoman kurittamisen. Persu-uskovaisten täytyy ilmeisesti olla jonkun sortin masokisteja, eihän tuo muuten ole mahdollista?
- Anonyymi
Ei minua haittaa vaikka vähän köyhdynkin, kunhan saadaan Suomi takaisin, sekä töitä vieroksuvat töihin rakentamaan yhteiskuntaamme
Asia ei ehkä ole ihan noin yksinkertainen. Eliitin vastustaminen kyllä kumpuaa demokratiavajeesta, joko todellisesta tai luulotellusta. Pohjoismaisissa oloissa enemmän kuitenkin jälkimmäisestä.
On erotettava toisistaan valtaa pitävä eliitti muusta eliitistä. Demokratioissa eliittiin voi lukea suurenkin joukon ihmisiä. Yksinvaltaisissa maissa kuten Venäjällä absoluuttinen johtajuus on yhden miehen käsissä ja eliittiin kuuluvat pajarit saavat olla koko ajan varpaillaan asemansa vuoksi. Eliittiin valikoitui silloin pääosin sopeutujia ja hännystelijöitä. Persujen maailma on lähellä Venäjän maailmaa. Siinä on perinteisesti vaalittu yksinvaltiutta (eli Kekkosta), mutta karsastettu älyllistä eliittiä. Venäjällä eliittiin kuuluu yleensä muita kuin älymystöön kuuluvia. Älymystö on aina riski yksinvaltiaalle, koska älymystöllä on omia ajatuksia. Persujen Suomi takaisin vaade tarkoittaa paljossa samaa kuin paluuta Kekkosen ajan yksinvaltiuteen ja selkeyteen sekä ennustettavuuteen eli siihen, asiat polkevat rahvaan piirissä paikallaan.
Persuille vaarallinen eliitti on älymystöeliittiä, joka esittää omia ajatuksia kuten tuo esille ilmastonmuutoksen vaaroja tai naisten tasa-arvoistumisen hyötyjä koko yhteiskunnalle.
Persuissa on paljon rahvaanomaisuutta ja se on tarkoituksellista. Sillä yrritetään viestiä äänestäjille, että he ovat äänestäjien kaltaisia. Heikosti sivistyneitä ja huonokäytöksisiä. Valtaa tuodaan ikään kuin lähemmäs ruohonjuuriatasoa ja ihanne saattaakin olla Sveitsin demokratiamalli, missä kansa äänestää vähän kaikesta.
Tällaisen mallin ja oikestaan myös demokratian ongelma on se, että se antaa valtaa keskinkertaisuuksille. Tämä onkin yksinvaltiuden puolustajien tärkeä argumentti. Eivät yrityksetkään halua palkata keskinkertaisuuksia vaan huippuosaajia, eliittiä.- Anonyymi
Persu-uskoon hurahtaneesta yksinkertaisesta tulee nopeasti kaksinkertainen poliittinen tollo, ainakin persujen öyhötyksestä päätellen.
- Anonyymi
Mutta onhan se Purra niin kaunis.
Buahhhaahahaaaahaa- Anonyymi
Tavallaan ymmärtää niitä Purraan ihastuneita setämiehiä, jotka eivät ole päässeet elämässään kaunista naista lähelle kuin korkeintaan kaupan kassalla. Heillä on nyt Riikan vuoksi pää pyörällä.
- Anonyymi
Yli 600000 tolloa suomalaista halusi heikentää omaa asemaansa
äänestämällä PS:ää.
Orpohan otti PS:n hallitukseen nimenomaan siksi, että saa tavoitteitaan
vietyä läpi, palkansaajan asemaa heikennettyä rajusti ja rajuja etuuksien
leikkauksia.Ja mikä huvittavinta kaikki puhuu PURRAN LEIKKAUKSISTA asianomaisen tehdessä Lindströmit joka toimi kuten Sipilä käski jotta Soini saa silitellä salkkuaan audin takapenkillä kuin klonkku (My precious...KLONK!). Erona Purran ja Soinin välillä se, ettei Soini saanut edes huvikuunariveroaan läpi päinvastoin antoi kaikessa periksi että saa pysyä hillotolpallaan jopa hallintarekisterilaissa siinä missä Purra sai huomattavat kiristykset mamupolitiikkaan kirjatuksi hall.ohjelmaan. Asia mikä sinulle kaappinatsille ei tietenkään sovi sinun halutessa hallituksen kaatuvan että Suomelle käy kuten Ruotsille jo kävi 🤣🤣
- Anonyymi
smItroIIille kirjoitti:
Ja mikä huvittavinta kaikki puhuu PURRAN LEIKKAUKSISTA asianomaisen tehdessä Lindströmit joka toimi kuten Sipilä käski jotta Soini saa silitellä salkkuaan audin takapenkillä kuin klonkku (My precious...KLONK!). Erona Purran ja Soinin välillä se, ettei Soini saanut edes huvikuunariveroaan läpi päinvastoin antoi kaikessa periksi että saa pysyä hillotolpallaan jopa hallintarekisterilaissa siinä missä Purra sai huomattavat kiristykset mamupolitiikkaan kirjatuksi hall.ohjelmaan. Asia mikä sinulle kaappinatsille ei tietenkään sovi sinun halutessa hallituksen kaatuvan että Suomelle käy kuten Ruotsille jo kävi 🤣🤣
Soini ei uskaltanut ottaa valtiovarainministerin salkkua mieluummin lenteli maailmalla veronmaksajien piikkiin tekemättä mitään muuta kuin juhlisti kun maailmalla polettiin naisten ihmisoikeuksia tms.
Orpo olisi leikannut lähes samalla tavalla vaikka persut olisi hypänneet oppositioon jonne ne olisi myös joutuneet jos eivät olisi niitä leikkauksia hyväksyneet. Pientä verrattuna perseilyyn mihin kepu alentui huulipunassa maakuntamallin läpi saamiseksi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Soini ei uskaltanut ottaa valtiovarainministerin salkkua mieluummin lenteli maailmalla veronmaksajien piikkiin tekemättä mitään muuta kuin juhlisti kun maailmalla polettiin naisten ihmisoikeuksia tms.
Orpo olisi leikannut lähes samalla tavalla vaikka persut olisi hypänneet oppositioon jonne ne olisi myös joutuneet jos eivät olisi niitä leikkauksia hyväksyneet. Pientä verrattuna perseilyyn mihin kepu alentui huulipunassa maakuntamallin läpi saamiseksi?Persut mahdollistivat Orpon leikkaukset, persut haluavat samoja leikkauksia.
Se tekee kuulemma köyhille "hyvää". "Heille tulee parempi elämä",
totesi Purra A-Studiossa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4532341Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2382086Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1891602- 1091581
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit31361- 531355
Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!1521345Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt521236- 681115
Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s1011069