Kela (veronmaksajat) maksaa yrittäjän loppuosuuden palkasta,
kun yrittäjä maksaa niin huonoa palkkaa, ettei sillä elä.
Yrittäjä kasvattaa Kelan menoja ja suuremmat voitot.
Kokoomus ajaa yrittäjien asiaa. Kokoomus kannattanee sitä, että sossu maksaa yrittäjän puolesta palkkaa, että yrittäjät voivat luistaa palkasta kasvattaakseen
omia voittojaan.
kun yrittäjä maksaa niin huonoa palkkaa, ettei sillä elä.
Yrittäjä kasvattaa Kelan menoja ja suuremmat voitot.
Kokoomus ajaa yrittäjien asiaa. Kokoomus kannattanee sitä, että sossu maksaa yrittäjän puolesta palkkaa, että yrittäjät voivat luistaa palkasta kasvattaakseen
omia voittojaan.
Vastaukset 65
Vanhimmat
Sitä mieltä on yksi kokoomuksen tunnettu äänitorvikin:
"Pieniä palkkoja voidaan pienentää lisää. Kelasta voi hakea tukea"
Monen yrittäjän mielestä veronmaksajat joutavat kyllä maksamaan loppuosan palkasta niiden Kelan tukien muodossa. Ei riitä, että veronmaksajilta menee suoraa tukea yrittäjille lähes 10 miljardia vuodessa. Veronmaksajat pitää osallistua myös yrittäjän palkkamenoihin.
Tähän kokoomus on tähdännyt jo aiemmissakin hallituksissa missä ovat olleet
Näin sitä valtion veropohjaa heikennetään kokoomustyyliin
Yritystukikin On ns. kela raahaa
Soaiaalietuutta rikkaille mistäs muusta se yulee
Jos poistetaan yeitystuet niin kannustaisikose yrittämään paremmin
Jos ei miin menkää töihin sanontaa
Ja se on tiedetty. Mutta sitä ei persuäänestäjät hoksanneet ,että Purrat ja parrat lähtee mukaan.
Ahneille nilkeille on vaarallista antaa poliittista valtaa.
Eikö kaulusköyhälistö opi koskaan mitään ? Sen ei kannata äänestää
Kokoomusta. Siitä tulee suuri haitta muillekin kuin niille itselle.
Kokoomuksen äänitorvi: Palkkoja voi pienentää, kolmas sektori (KELA)
maksaa loput
https://www.iltalehti.fi/talous/a/0a74cd38-3f05-43ea-ad7b-a086d6f5e6d2
Palkka pitää ansaita työn tuloksilla. Sen suurempaa ei voi maksaa koska se silloin muuttuu sosiaaliseksi avuksi!
Tuon olen huomannut olevan asia jota Lyyli parvi ei tajua, saisitte kuitenkin alkaa miettimään mistä palkka maksetaan, ei siis ajasta vaan tuloksesta!
Noin teräväpäinen henkilö voisi mennä julkisen puolen tuottamattomia akateemisia siivoamaan. Puolet joutaisi menemään, eikä kukaan huomaa vielä mitään.
Tosin hekin tulisivat sitten valtion elätettäviksi
Yrittäjä/yritys ei ole sosiaalitoimisto. Palkkaa maksetaan todellakin tuloksesta joka kasvattaa tai ainakin vähintään ylläpitää yrityksen tulosta. Tuottamaton työntekijä tulee kalliiksi yrittäjälle. Jos tätä ei tahdo uskoa, jokainen voi kokeilla yrittäjyyttä.
Että tuollaisiakin näillä palstoilla, ilman ymmärrystä mistä oli kyse.
Sama täytyy myös koskea yritysjohtajia.Kyllä heille täytyy normaali palkka riittää..Nyt on tilanne ollut ammattijohtajilla jo kymmeniä vuosia,että kun nostaa perseensä tuolista niin siitä pitää saada kannustuspalkkio.Elikkä palkka on vain yhtiön kirjoilla olemisesta.
Miksi et Lyyli kerro miten sinä asian ymmärrät? Sehän selventäisi tilannetta meidän ymmärtämättömien osalta!
Mikä on "normaali palkka"? Kerro miten sen määrittelet!
Mitä arvelet tapahtuvan yrityksessä jos johto siellä toimii kuvaamallasi tavalla?
Vai oletko omasta kokemuksestasi tuon analyysisi saanut aikaan?
Yritystukimon sosiaalietuutta se pois niin alakamyrittäjötkinme tosissaan tekemään töitä
Maajussit ja yeitystukiloiset
Jis ei kannata niin meköä oikeisiin töihin
Nismesdinlang
Voisitko kirjoittaa tuon suomeksi?
Tuota samaa myös Kansallispankin pääjohtaja Jaakko Lassila mörisi 90 luvun lama aikana.,lainaus "Ei pankki ole mikään sosiaalitoimisto".Meni jonkun aikaa siitä kun pankki kaatui,meidän veronmaksajien kustannettavaksi ja pilkottiin.Joten kiihko porvarit kohtalo voi olla sama teillä.En ole kommunisti enkä vihreävasuri.,vaan itsenäisesti ajatteleva realisti.
Yrittäjän mielestä veronmaksajat joutavat hyvinkin maksamaan loppuosan palkasta Kelan tukien muodossa, eikö niin? Kela saa rahat veronmaksajilta. Tästä johtuen veronmaksajat osallistuvat siis yrittäjän palkkamenoihin. Onko tämä mielestäsi oikein?
Pankki ei todella ole sosiaalitoimista, eikä näyttänyt Lassilakaan olevan kova taitaja raha-asioissa.
Yrittäjäthän eivät ole perustaneet noita sosiaalisten tulonsiirtojen virtaa, ne ovat vasurien aikaansaamis ilman, että he kykenisivät niitä rahoittamaan!
Veronmaksajat eivät osallistu palkkamenoihin mutta veroina kerätystä putista lisättynä lainoilla maksetaan noita tukia. Ihmisten pitäisi oppia tulemaan toimeen ansaitsemallaan!
Lue nyt koko ketjua ja pyydä joku muukin kanssasi lukemaan, jotta hän osaisi sinulle kertoa mitä olitte lukeneet. Voiko joku oikeasti olla noin aivoton asioita ymmärtämätön ääliö.
Suomeen pitää saada laki minimipalkasta jolla tulee kohtuullisesti toimeen. Jos joko perustaa yrityksen ja haluaa (vapaaehtoista) palkat työntekijöitä niin samalla sitoutuu maksamaan vähintään tuon minimipalkan. Jos yritys ei tuohon pysty, niin ei myöskään ole toimintakelpoinen. Olisiko sinusta tässä jotain väärää?????
Kuppi riisiä päivässä on sopiva palkka. Pitää vaan oppia tulemaan toimeen ansaitsemallaan!
On työelämä muuttunut, joskus oli 6 kk koeaika työtekijällä. Tämä aika kertoi paljon työntekijästä, onko ainesta ko tehtävään. Vaativammat työt pitemmän ajan, ennen kuin riittävä ammattitaito saavutettiin
Onko työnantajat nykyään täysiä pönttöjä, jos tätä perusasiaakaan ei ymmärretä
Pitkäjänteisyys on osalla työnantajilla täysin hukassa
Kuka sitten määrittää sen, mikä se oikeudenmukainen palkka on?
Pitää pyrkiä työskentelemään niin tuottavasti jottei tarvitse mitään minimeitä tuijotella!
Millaisesta työn tuloksesta arvelet riisikupin olevan riittävä palkka? Voisitko kertoa?
Sen määrittää työn tuloksen markkia-arvo!
Mikä tuossa yrityksen ja sen toiminnan vastuu??????????????????????
Jätit vastaamatta tuohon "Olisiko sinusta tässä jotain väärää?????"
Et sitten itse aloitukseen pysty vastaamaan ja siihen mistä on koko ketjussa kysymys?
Eikö oikeasti sinulla ole ketään joka osaisi sinulle kertoa mihin vastaat?
Joko kannatat sitä että maksetaan pieniä palkkoja ja yhteiskunta maksaa loput että tulee kohtuullisesti toimeen ja näin yritys saa tukea, tai et kannata. Mikä tässä on sinun ymmärryksellesi vaikeaa?
Onko edes sellaisella yrityksellä oikeutta toimia jonka takia pitää olla jotkut minimipalkat? Nyt kun vihdoin noinkin asiallinen hallitus meillä niin sen pitäisi lailla säätää Suomeen minimipalkka. Esimerkiksi 3000€/kk. Itsekin saan eläkettä enemmän.
Alhaiset palkat = pienemmät valtion ja kunnallisverotuotot
Työntekijän eläkekertymä pienenee, kokoomuksen toive
Alhaiset palkat = heikko ostovoima, alv tuotot vähenee, siitä seuraa lisää työttömyyttä ja kustannuksia valtiolle ja kunnille
Mahdoton yhtälö ymmärtää kokoomuksen kannattajille
Yrityksen vastuu on olla tuottava, muutoin kun koko yritys häviää olemasta.
Jos ymmärrät lukemaasi niin vastaukseni sisältää myös tuohon esille ottamaasi vastauksen!
Palkan pitää aina olla suhteessa työn tuloksen markkinahintaan! Tuo nyt on itsestään selvä asia, koska mistä muutoin saadaan aikaan palkkarahat!
Aloitus on sosialisti puppua jossa ei ole mitään tekemistä kunnon aikaansaavan työläisen kanssa!
Palkan pitää vastata sen tehdyn työn markkina-arvoa! Jos haluat enemmän on ryhdistäydyttävä ja saatava aikaan enemmän!
Itse aikoinaan tein työni tavalla josta saatu palkka on aina riittänyt omaan ja perheen eloon. Todellisuudessahan siitä on vieläkin käyttämättä kohtuullinen potti jota nyt sitten käytän eläkkeen lisänä, Tänäkin vuonna siitä lohkesi kohtuullinen noin 5000 km reissu pohjoismaita kuten Suomea, Ruotsia ja Norjaa kierrellen.
Mitä sinä kykenisit tekemään tuon 3000€ edestä jotta joku maksaisi työsi tuloksesta moisen summan? Kerro ihmeessä! Jos saat tuon työntekijänä niin jo työeläke lisää tuohon kohtuu summan, lisäksi yrityksen yleiskulut pitää sinun kattaa tuotteesi hinnassa. Oletkohan koskaan reaalisti ajatellut minkä ARVOISTA on työsi markkinoilla?
Olet väärässä! Ansaittu palkka on se jota Kokoomus tietääkseni kannattaa! Muusta et kykene osoittamaan näyttöä!
Tuohan on ihan selvää, ei kannattamatonta työtä kannata teettää. Jos työtehtävä ei tuota tarpeeksi niin ei siihen pidä yrittää saada ketään sosiaalituella toiminaan, tuet pois vaan.
En tunne noita tukiasioita omakohtaisesti mutta veikkaan, että ainakin yhdessä tapauksessa saattaa olla hyväksi hetki maksaa tukea työllistetylle jolla on pitkä aika työttömänä. Silloin on varsin mahdollista, ettei alkuun työ suju tuottavuuden kannalta palkan vertaa mutta oppi voi mennä perille ja parin kolmen kuukauden päästä jo kykenee ansaitsemaan varsinaisen palkkansa!
Toinen ymmärrettävä tapaus on vajaa kykyisen työllistäminen, siinäkin voidaan pienellä "apurahalla" saada hyvää aikaan!
Extyökkärin logiikalla suomessa ei yksikään duunari ansaitsisi euroakaan työnsä tuloksilla.
Työn tulosten pitää valua ainoastaan yritysten johdolle ja omistajille ihan kokoomustyyliin
Täys ääliö, onhan tämäkin jo pitkään nähty
Kokoomus haluaa suomeen ulkomaista halpatyövoimaa, jota voidaan vetää mennen tullen kölin alta
Kokoomus kannattaa vain ja ainoastaan niin pientä palkkaa, että kela/sossu loput maksaa
Palkat valtion maksettaviksi kokoomuslaisittain
Ei duunarille palkka nouse vaikka kuinka hyvin tekisi työnsä.
Turha odottaa.
Et ole realisti! Yritykseeni palkatut työntekijät olivat perin tyytyväisiä koska viipyivät vuosia ja vuosikymmeniä.
Kyllä työntekijöille kuuluu ansaittu palkka ja hyvä henkilö ansaitsee reilustikin!
Tuo kaikki riippuu siitä paljonko kykenet ansaitsemaan!
Riippuu siitä miten toimit. Minä aikoinaan onnistuin ja jos nykyinen ei suostu neuvottelemaan niin hommaa uusi työnantaja. Aikaansaava työntekijä on aina haluttua kamaa!
Näin on. Pahimmat kapitalistit yrittävät kovasti saada tekoälyä tekemään senkin työn jotta vähäisiä palkkakuluja (Kela maksaa loppuosuuden tukina) eikä toimistokuluja enää menisi yhtään. (Vaikkapa puhelinmyyntifirmat) Pian on saatava lakialoitetta aikaiseksi että raha ei valu vain johtoportaan ahnaisiin, loputtomiin taskuihin vaan vauraus jakautuisi mahdollisimman tasaisesti.
Älytöntä. On väärin että Kela maksaa palkan jatketta tukina koska yrittäjällä ei ole palkanmaksuhalua.
Nyt olisi kiire puuttua tulevaan trendiin jota mm. puheliinmyyntifirmoissa kovasti kokeillaan. Tekoälyn käyttöä. Sen avulla varakan johtoporras rikastuisi entistä enemmän koska ei tarvitsisi enää halpatyöntekijöitä eikä toimitiloja ylläpitää. Vauraus jakautuisi entistä enemmän yksien ja samojen valmiiksi varakkaitten ahnaisiin, loputtomiin taskuihin. Siihen on puututtava ajoissa että hyvinvointi jakautuisi mahdollisimman tasaisesti.
Ei se ole mikään yritys jos ei pysty maksamaan palkkoja ilman Kelan apua.Nurin tuollaiset Ketku yrittäjät.Itsekin olen ollut yli 30 vuotta itsenäisenä yrittäjänä enkä ole tarvinut Kelan apua.HÄVETKÄÄ.markkinatalouden nimeen huutavat,sosiaalipummi yrittäjät.
Juuri näin. Firma on elinkelvoton jos pitää maksattaa osa työntekijän palkasta yhteiskunnan varoista. Jos firmassa on tuottamattomia työntekijöitä, ei firmalla taida olla toimeksiantoja joita tehdä.
Silloin pitää tehdä tuotannollisista/taloudellisista syistä johtuvia toimenpiteitä
Vai onko näissä kyseessä nepotismityöpaikkoja. Yksityinen saa toki pitää firmassa vaikka koko sukunsa tuottamattomana, mutta turha nillittää asiasta
Orpopoikahan ennen vaaleja jo möläytti suustaan.Että eihän palkalla olekaan tarkoitus pärjätä.Kyllä on ihmeellisiä nämä nykypäivän markkinatalous porvarit.Siihenkö se perustuu yrityksien tukeminen,että voivat johtajilleen jakaa jumalattomia palkitsemisrahoja.Osinkoja suursijoitajille.
Nimenomaan. Veronmaksajat osallistuvat yrityksen palkkakuluihin, kun palkan jatkeeksi joudutaan hakemaan tukia.
Eikö se riitä, että veronmaksajilta menee suoraa tukea yrittäjille
lähes 10 miljardia vuodessa ? Pitääkö veronmaksajan alkaa osallistua
myös yrittäjän palkkamenoihin ?
Yrittäjän mieletä pitää.
Vasemmisto tarvitsee köyhyyttä pysyäkseen vallassa
Ei tarvitse. Oletetaan sitten, että tarvitsee. Eikö se ole sitten vasemmistoa vastustavien etu maksaa niin hyvää palkkaa, ettei köyhiä tai vähävaraisia enää ole. Silloinhan vasemmisto häviäisi/poistuisi.
KOKOOMUS KAPITALISTIT PITÄÄ KANTAVÄESTÖÖ ORJINAAN JA ORJUUTTAVAT HENKI HIEVERIIN. NYT ON HYVÄ AIKA RUVETA KAPINOIMAAN JA KUNNOLLA KOKOOMUS HALLITUSTA VASTAAN. NYT LAKKOON ELÄKELÄISET TUKEMAAN TYÖTÄ TEKEVIEN LAKKOO PISTETÄÄN NAPIT VASTAKKAIN ORPON KANSSA.
Äärioikeistolaisuudessaan hallitus ja EK alkaa kummallisesti muistuttaa
NeuvostoVenäjää ja duumaa.
Siivu firmasta työntekijälle sitouttamaan tulokseen.
Tietystikään ei kelan apuja "palkkaajalle"
Kun palkka on niin pieni, että joutuu hakemaan tukia palkkansa jatkeeksi, niin silloin se osuus palkasta kustannetaan veronmaksajien piikkiin.
"joka ei tarpeeksi tuottavaa työtä tee sen ei syömänkään pidä"
Miten Purra on sitten pysynyt henkissä, kun ei ole mitään työhistoriaa ennen pääsyä eduskuntaan?
Joutuuko kohta maksamaan "kynnysrahaa" päästäkseen töihin ?
Kokoomuksen ideologiaan aina kuulunut, että osa suomalaisista pitää jäädäkin kouluttamattomiksi hanttihommiin niin pienellä palkalla, että joutuvat eläkseen hakemaan Kelalta avustusta, joka maksetaan meidän kaikkien maksamista veroista.
Nyt EK-kokoomus Purran avustuksella pyrkii leikkaamaan työttömiltä ansioittensa perusteella maksettavat työttönyysavustukset siinä toivossa, että työnantajat saisivat kyykytettyjä työntekijöitä orjuutettua huonosti palkattuihin ja koulutusra vastaamattomiin hanttihommiin, joiden palkalla ei tule toimeen, joten sitten taas jollakin nimikkeellä Kelasta avustusta työantajan maksaman huonon palkan lisäksi.
Mutta miten Orpon kauhukabinetti järjestäneekään edes niitä huonopalkkaisia työpaikkoja maaseutukaupunkeihin ja ympäri Suomea?
Perheellinen ei pysty niin vaan lähtemäänkään työpaikan perässä kauas toiselle paikkakunnalle!
Kaikkien työkykyisten pitää tehdä työtä elääkseen ja elättääkseen perheensä, mutta työvoiman välitys on saatava pohjoismaiselle tasolle ja työpaikkoja on saatava joka puolelle Suomea!
Kohtahan sitä riittänee melkoiset määrät rakennuksilta työttömiksi jääviä 'leikattaviksi' ja kurjuutettaviksi entisten "laiskojen" lisäksi.
Jos kokoomuslainen leikkauspolitiikka saa toteutua, niin Suomi ja suomalaiset tullevat kokemaan samanlaista ahdistusta ja tuhoa kuin 90-luvun järkyttävän huonosti hoidetusta finanssikriisistä, josta vieläkin on Suomessa isoja vaurioita kansassamme.
Pelkästää rikkaiden ja kaikista parhaimmin toimiintulevien panoksilla ei tätä meidänkään maatamme pyöritetä joten maamme kaikki työikäiset on pystyttävä pitämään työkykyidinä niin psyykkisesti kuin fyysisestikin ja sitä ei saavuteta kyykyttämällä!
Aloitus on juuri niin kuten asiat menee Näkyy ketjusaa oleva niitäkin, ainakin yksi joka ymmärrä mistä kyse.
Ei tule sellaista työtä tehdä, mikä ei ole tarpeeksi tuottavaa
Näin se on. Ja persut komppaa Orpoa enemmän kuin mielellään.
Sama ideologia.
Kansan varojen sosialisoiminen on kokoomukselle ok.
Kokoomuksella, joka vihaa sosialismia ei ole mitään sosialismia
vastaan, jos se hyödyttää itseä tai ryhmiä joiden etuja se ajaa.