Tiedotus: 29.8. eikä vielä automaattista tienaamista

Ei siis yhtään mitään uutisoitavaa taaskaan onpassivesta. Paitsi tietenkin mainio löytö Mufarehia vastaan tehdystä kantelusta. Pyramidihuijaukset on kielletty USA:ssa ja kyllä onpassivessa on sellaisia piirteitä. Oikeus sitten päättää miten asia on. Mufarehin osalta tämä on häpeäpaalu, sillä jo epäily tällaisesta romuttaa miehen maineen bisnesmaailmassa. Ellei se ole jo romuttunut sillä, että hän ei ole viidessä vuodessakaan saanut aikaan liikevaihtoa ja mitään myytävää.

Kuten odotettua, lahkolaiset eivät tästä piittaa tuon taivaallista, vaan heillä keulii mopo entistä pahemmin. Onecoinista muistamme kuinka puheet muuttuivat kun Ignatova oli etsintäkuulutettu ja hänen veljensä vangittu USA:ssa. Puheet olivat sen jälkeen tyyliä "kukaan ei ole syyllinen ennen kuin on tuomittu". Samantyylistä käyttäytymistä on havaittavissa tässäkin:"tämä oli jo meillä tiedossa eikä vaikuta mihinkään".

Kantelu selittää Mufarehin aktivoitumista myytävän tuotteen julkaisemisessa. Pitäähän hänellä oikeudessa olla näyttöä että hänen "yrityksensä" tekee jotain.

Jyri alkaa muistuttaa entistä enemmän Onecoin MAAJOHTAJAA Tommi Vuorista. Nyt hänellä on jo oma facebook kanava, mutta sieltä puuttuu vielä sisältö. Koskahan hän perustaa sinne suljetun ryhmän josta lentää heti pihalle jos vähänkin kritisoi. Tommin Facebook ryhmä eli yllättävän pitkään, ainakin yli vuoden sen jälkeen kun Ignatovat olivat poissa pelistä.

10

285

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Automaattisen tienaamisen facebook kasvaa kovin hitaasti. Se on ollut toiminnassa jo puolitoista vuotta mutta seuraajia on vain neljä. Johtuneeko siitä että Suomessa ei ole enempää onpassivelaisia?

    • Anonyymi

      Taitaa tämäkin päivä kulua loppuun asti ilman automaattista tienaamista. Tähän ollaan totuttu.

    • Lahkolaiset, harmittaako teitä kun tällainen negatiivinen kaveri Hesasta tekee tyhjäksi kaikki teidän toiveenne ja paljastaa kaikki teidän valehtelunne?

      Kertokaa kuinka kovasti teitä harmittaa kun automaattinen tienaaminen ei alakaan tänä vuonna? MUAHAHAHAAAA

      • Anonyymi

        Hyvää kannattaa odottaa, ei roomaakaan rakennettu vuosisadassa ja Applekin oli autotallissa.


      • Anonyymi

        Minua harmittaa kun näitä jyrisamuleita ei rahasteta. Minä toivoisin että tulisi tuotteita joita näiden olisi pakko ostaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvää kannattaa odottaa, ei roomaakaan rakennettu vuosisadassa ja Applekin oli autotallissa.

        Eli sanot että onpassivella kestää ainakin vuosisata että mikään tienaaminen alkaa? Ja autotallistako tätä firmaa johdetaan? ilmankos sillä menee niin huonosti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minua harmittaa kun näitä jyrisamuleita ei rahasteta. Minä toivoisin että tulisi tuotteita joita näiden olisi pakko ostaa

        ONPASSIVESSA ei tunneta sanaa PAKKO


    • Anonyymi

      Se on käytännössä varma ettei tänä vuonna tule myytäviä tuotteita. Saa nähdä miten kauan lahkolaisilla keulii, tuskin ainakaan samaa menoamista kuin näinä päivinä. Täytyyhän Jyriltäkin lääkkeet joskus loppua.

      • Anonyymi

        voi voi kun teitäisitte edes vähänkään


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      286
      4761
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      51
      2963
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    9. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      969
    Aihe