Mitä kaikkia paskoja mielenterveys lääkkeitä olette saaneet lekureilta?
Omalla kohdalla ketipinor oli pahin. Täyttä myrkkyä.
Lopetin 7 kk sitten enkä ole katunut.
Paskimmat lääkitykset?
6
384
Vastaukset
- Anonyymi
Vaikka omalla kohdallani ketipinor hoiti hyvin ongelmaani, niin aikani käytettyä tulin siihen tulokseen, että sen haittavaikutukset olivat suuremmat kuin siitä saadut hyödyt.
Myös minä lopetin sen käytön, ja nyt yritän kärvistellä muilla keinoilla ongelmieni kanssa.- Anonyymi
Minulla ihan sama tilanne. Keti auttoi, mutta toi tullessaan toisia ongelmia. Olo oli sen kanssa ihan järjettömän väsynyt, en jaksanut tiskikonetta täyttää. Olisi vain nukkunut vaikka vuorokauden läpeensä. Lopetin lääkityksen ja nyt jaksan taas kävellä lenkkejä ja painokin on putoamaan päin (lihoin 30 kiloa lääkkeillä ollessani). Lääkittynä en jaksanut edes ajatella että olisin vahdannut mitä suuhun pistän ja nyt kun en ole lääkkeellä niin en voi syödä kuten ennen, kun mätin valtavat määrät ruokaa. Nyt sellainen vain oksettaisi.
Painonnoususta olin niin huolissani että ajattelin kuolevani tähän. Ja se oli vaihtoehto kyllä, koska oikeasti kyse on sairaalloisesta liikapainosta.
Ketin jälkeen on ollut ongelmia mutta parempi sitten vaikka kärvistellä niiden kanssa kuin se että syö itsensä hengiltä tai elää siivottomassa kodissa kun ei jaksa/kiinnosta/pysty siivoamaan.
- Anonyymi
En ala luetella lääkkeitä nimeltä, koska listasta tulisi pitkä.
-90-luvun aikana tuli kokeiltua kaiken kaikkiaan 40 eri nimistä lääkevalmistetta, mutta kyllä oli elämäkin sekaisin, itse vielä enemmän.
Pahimpina pidin neuroleptejä ja mieliala- sekä masennuslääkkeitä. - Anonyymi
Kaikilla psyykelääkkeillä on sivu ja haittavaikutuksia. Lähes kaikki neuroleptit tekevät zombiksi, ja lamaavat tunnepuolta.
Zyprexa aiheuttaa aika monien kohdalla lähes järjetöntä painonnousua, eli lihomista, mikä lisää riskiä sairastua metaboliseen oireyhtymään.
Omalla kohdallani pahin oli ehdottomasti Leponex. Perustelut sen lääkkeen minulle määräämiseen olivat aika oudot. Enkä ymmärrä, miksi sitä vieläkin pidetään ylipäätään markkinoilla. Tappolääke, suoraan ja suomeksi sanottuna. Sen käyttäminen johtaa ennenaikaiseen menehtymiseen.- Anonyymi
Miten se Leponex vaikutti, mitä se teki sinulle?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.973998Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j973347Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1312668Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2422173Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m931929Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä1001883Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.211819- 1151658
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11321- 571242