Ratkaisu on nostaa pienipalkkaisten palkkoja

Pienipalkkaisille pitää saada suuremmat palkat, etteivät tarvitse tukia oman palkan jatkeeksi. Silloin heilläkään ei ole enää tukia, joita pitää leikata. Valtion varoja säästyy, kun tukia ei tarvitse maksaa ensinnäkään.

Usean yrittäjän mielestä veronmaksajat joutavat kyllä maksamaan loppuosan palkasta Kelan tukien muodossa. Kela saa rahat veronmaksajilta. Se ei siis riitä, että veronmaksajilta menee suoraa tukea yrittäjille lähes 10 miljardia vuodessa. Veronmaksajat pitää tuolla tavalla osallistua myös yrittäjän palkkamenoihin.
5167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niinpä niin! Oli Suomessa sellainenkin aika, jolloin kaupankin henkilökunta sai olla kokopäivätöissä kun kaupat eivät olleet auki 24/7. Mutta sepä ei nykyihmiselle käynytkään vaan kauppaan on päästävä vaikka keskellä yötä jos mieleen juolahtaa!
Seurauksena oli pätkätyöt ja palkat sen mukaisia. Hoitopaikatkin piti saada samoiksi ajoiksi! Eikä maassamme ole enää juhlapyhiä eikä edes sunnuntaita. Kaikki se on menetetty kansan omien vaatimusten takia. Näistä asioista voi ihminen syyttää vain itseään, ei hallituksia!!

Äänestä
  • Tämä totta!

    Äänestä

"kansan omien vaatimusten mukaan", ei ihan pidä paikkaansa; pitäisi sanoa työnantajien ahneuden seurauksena.
Työntekijät eivät ilahtuneet aukioloaikojen muuttumisesta?

Äänestä
  • Kaikki eivät todellakaan ilahtuneet asiasta. Jotkut kuitenkin toki ilahtuivat. Itse pystyisin hyvin elämään ilman, että pääsee sunnuntaisin kauppaan.

    Äänestä

Työkyvyttömät ja sairaat ovat tietenkin asia erikseen. Heihin kohdistetaan myös leikkauksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pienipalkkaisille pitää saada suuremmat palkat, etteivät tarvitse tukia oman palkan jatkeeksi. Silloin heilläkään ei ole enää tukia, joita pitää leikata. Valtion varoja säästyy, kun tukia ei tarvitse maksaa ensinnäkään.

Usean yrittäjän mielestä veronmaksajat joutavat kyllä maksamaan loppuosan palkasta Kelan tukien muodossa. Kela saa rahat veronmaksajilta. Se ei siis riitä, että veronmaksajilta menee suoraa tukea yrittäjille lähes 10 miljardia vuodessa. Veronmaksajat pitää tuolla tavalla osallistua myös yrittäjän palkkamenoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu