Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Pankin vaihtajille!

Anonyymi-ap

Ihan yleisesti jos ette itse ole mokanneet ja syytätte pankkia, niin hankkikaa peili ennenkuin puhutte mitään pankista. Te törmäätte seinään jos kuvittelette itsellenne uuden pankin olevan höveli ja myötämielinen kaikille ajatuksillenne.

Ei ne sitä sano suoraan, mutta sinulle uuden pankin on ensin tunnettava sinut ja se voi viedä aikaa ennenkuin pankki antaa lainaa tai sen ”kultaisella limitillä olevan kortin”.

Ja muistakaa, että jos teillä on nykyisessä pankissa ongelmia tai pystyä niin uusi pankki ei välttämättä järjestä asioita vanhan pankin kanssa. Asiakkaalla on oikeus valita pankki, mutta niin on myös pankilla. Laissa lukee jokaisen oikeus pankkitiliin ja tilinkäyttövälineisiin ja se nykyinen pankki on ne antanut.

Joskus olen miettinyt, että kuinkahan paljon esim. Op, Nordea tai Danske pitää asiakkaita joista he haluavat itseasiassa jopa eroon.

Harva ns asiakkaalle uusi pankki saa toisesta pankista uutta kontaktia ihmiseltä joka tuo tullessaan ”miljoonan” asiakkuuden. Jos ihmisellä olisi omin pännämisin saatu ”miljoona”, niin hänelle on varmaan aivan ykshailee mikä pankki hänellä on.

Mainitsin tuossa kolme pankkia nimeltä. Tällä hetkellä oma tilanne on ihan Ok! Mutta en todellakaan luota yhteenkään pankkiin satasella. On vain olemassa pakko olla jonkun asiakas koska käteisenä rahaa ei ole järkevää pitää. Tilillä oleva raha on kuitenkin omassa hallussa kun taas repussa oleva ”miljoona” on hänen hallussa joka saa repun haltuunsa.

12

301

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ”.Asiakkaalla on oikeus valita pankki, mutta niin on myös pankilla. Laissa lukee jokaisen oikeus pankkitiliin ja tilinkäyttövälineisiin ja se nykyinen pankki on ne antanut. ”

      Mitä tarkoitat?

      Vanhan lain mukaan pankki voi kieltäytyä ottamasta henkilöä asiakkaakseen, jos tällä oli jo palvelut hommattuna toisessa pankissa. Mutta vuonna vuoden 2017 alussa laki muuttui, ja nyt pankkiaan voi vaihtaa vaikka joka vuosi eikä pankki voi kieltäytyä antamasta peruspankkipalveluita, joihin kuuluvat maksukortti ja verkkopankkitunnukset.

      https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20140610#O4L15P6

      • Anonyymi

        ”Talletuspankki saa kieltäytyä perusmaksutilin avaamisesta ja perusmaksutiliin liittyvien maksupalveluiden tarjoamisesta vain rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetusta laista (444/2017) tai eräiden Suomelle Yhdistyneiden Kansakuntien ja Euroopan unionin jäsenenä kuuluvien velvoitusten täyttämisestä annetusta laista (659/1967) johtuvasta syystä. (28.6.2017/448)”


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Talletuspankki saa kieltäytyä perusmaksutilin avaamisesta ja perusmaksutiliin liittyvien maksupalveluiden tarjoamisesta vain rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetusta laista (444/2017) tai eräiden Suomelle Yhdistyneiden Kansakuntien ja Euroopan unionin jäsenenä kuuluvien velvoitusten täyttämisestä annetusta laista (659/1967) johtuvasta syystä. (28.6.2017/448)”

        Ketjun aloittaja kommentoi.

        Asiaa miettii lähinnä kuluttaja-asiakkaan näkökulmasta. Jos asiakkaalla on perusasiat kunnossa vaikkakin elää kädestä suuhun, niin hän varmaan saa asiakkuuden mistä pankista tahansa. Mutta jos asioissa on epäselvää eikä pankki anna asiakkaan toivomia palveluita ynnä piikissä on rahaa, asiakas saattaa kuvitella toisen pankin olevan taivas ja saavansa sieltä mannaa.

        Olen sanonut jo aiemmin, että sellainen ihminen jolla tilanne on liki nolla tai asiointi on luokkaa 20k niin ei ole tarvetta muuttaa.

        Sen vuoksi täällä porukka kysyy parasta kun ei kestetä totuutta omassa nykyisessä pankissa eikä ymmärretä elämän realiteettia. Joku asia maksaa sata rahaa ja itsellä ei ole edes kahta, niin kuvitellaan toisen pankin olevan höveli ja antavan ilman ehtoja sen puuttuvan potenssiin kolme.

        Kaikki lähtee kuitenkin ihmisestä itsestään. Ensin ymmärretään ongelmat ja ratkotaan tai vältetään ne ja pohditaan tulevaa. Miettii asiaa puhtaalta pöydältä kymmenen minuuttia lusii tekonsa niin ehkä se nykyinen pankki voi olla ihan Ok.

        Mutta on olemassa asioita joihin itse et ole syyllinen ja silloin on oikeus sanoa jotain. Itse en luota pankkeihin pätkääkään 35v sitten tapatuneitten henkilööni osuneitten asioitten vuoksi, mutta tällä mennään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketjun aloittaja kommentoi.

        Asiaa miettii lähinnä kuluttaja-asiakkaan näkökulmasta. Jos asiakkaalla on perusasiat kunnossa vaikkakin elää kädestä suuhun, niin hän varmaan saa asiakkuuden mistä pankista tahansa. Mutta jos asioissa on epäselvää eikä pankki anna asiakkaan toivomia palveluita ynnä piikissä on rahaa, asiakas saattaa kuvitella toisen pankin olevan taivas ja saavansa sieltä mannaa.

        Olen sanonut jo aiemmin, että sellainen ihminen jolla tilanne on liki nolla tai asiointi on luokkaa 20k niin ei ole tarvetta muuttaa.

        Sen vuoksi täällä porukka kysyy parasta kun ei kestetä totuutta omassa nykyisessä pankissa eikä ymmärretä elämän realiteettia. Joku asia maksaa sata rahaa ja itsellä ei ole edes kahta, niin kuvitellaan toisen pankin olevan höveli ja antavan ilman ehtoja sen puuttuvan potenssiin kolme.

        Kaikki lähtee kuitenkin ihmisestä itsestään. Ensin ymmärretään ongelmat ja ratkotaan tai vältetään ne ja pohditaan tulevaa. Miettii asiaa puhtaalta pöydältä kymmenen minuuttia lusii tekonsa niin ehkä se nykyinen pankki voi olla ihan Ok.

        Mutta on olemassa asioita joihin itse et ole syyllinen ja silloin on oikeus sanoa jotain. Itse en luota pankkeihin pätkääkään 35v sitten tapatuneitten henkilööni osuneitten asioitten vuoksi, mutta tällä mennään.

        Pankkeihin pätee sama kuin puhelinliittymäfirmoihin: yhtään firmaa ei kannata rakastaa, yhtään firmaa ei kannata vihata, vaan ottaa aina palvelut sieltä mikä on senhetkinen paras vaihtoehto.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pankkeihin pätee sama kuin puhelinliittymäfirmoihin: yhtään firmaa ei kannata rakastaa, yhtään firmaa ei kannata vihata, vaan ottaa aina palvelut sieltä mikä on senhetkinen paras vaihtoehto.

        ap. kuittaa!

        Ehkä vähän on eri asia. Puhelinliittymässä et joudu numeronsiirron takia rakentamaan uusia himmeleitä kuten pankin. Operaattorista pääsee eroon kun on maksanut käytetystä palvelusta, jota tuskin kellään on kerralla muutamaa satasta enempää!

        Jos vaihdat pankkia, niin joudut jakamaan uuden tilinumeron sen seitsemään eri paikkaan. Joudut tekemään maksusopimuksia sataan paikkaan jne. Jos olet lainaa pankille, niin ne pitää selvittää eikä uusi pankki varmaan suoraa anna järjestelylainaa.

        Totta vitussa asioita pitää kilpailuttaa, mutta tavallisella ihmisellä on harvoin mitään kilpailutettavaa. Aiemmissa kommenteissa tai aloituksessa mietin onko pankki panttivanki asiakkaan järjenjuoksun vuoksi. Tätä voisi syventää pohtimalla ulosotossa ja velkajärjestelyssä sekä edunvalvonnassa olevien ihmisten määrällä. Kuinka moni ulosoton ja vekkulin asiakas olisi pärjännyt paremmin jos heidät olisi kopattu jonkin tyyppisen tukipalvelun tai edunvalvonnan piiriin. Laissa edunvalvonnasta on määritelty ne seikat joilla edunvalvonta voidaan määrättä. Korkea ikä, sairaus, juoppous, taloudellisen hyväksikäytön uhka ja kykenemättömyys hoitaa omia asioita. Alaikäisyys on oma juttu.


      • Anonyymi

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

        😋 ­­N­­­y­­­m­f­o­m­­­a­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17992622c

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Monien antipatia jotain tiettyä pankkia kohtaan perustuu ehkä johokin pieneen yksityiskohtaan, jonka vuoksi herne on mennyt nenään. Ei nähdä enää kokonaisuutta, juututaan vain siihen yhteen asiaan joka harmittaa. Pätee tosin muuhunkin kuin pankkiasiakkuuteen.

      • Anonyymi

        ap. kuittaa kahteen kommenttiin!

        Oma antisympatiani erästä pankkia kohtaan perustuu hyvin omaan kokemukseeni eräästä isosta pankista joka antoi luottokortin henkilölle jota ei tuntenut asiakkuussuhteen alussa. Pankki voi toiminnallaan aiheuttaa ongelmia myös ihmiselle joka ei ole heidän asiakkaansa vaan asiakkaan lähipiirissä oleva ihminen joka joutuu suomeksi sanottuna luopumaan elämässään kaikesta vain sen takia, että joku pelaa eikä ymmärrä!

        Toinen asia tuo monen pankin asiakkuus! Siinähän ei ole mitään järkeä! On olemassa ihan kohtuullisen kokoisia yrityksiä ja yhteisöjä joilla on vain yksi pankki ja siellä tilit. Mielestäni esim. Elisa ja Telia ovat tälläisiä joilla on yksi pankki!

        Kolmas asia minkä sanon vielä uudelleen. Olen sanonut tämän jo aiemmin ja ehkä tässäkin ketjussa. Ei tavallisella ihmisellä ole mitään sellaista taloutta ja talousen pitoa jolla mennään kilpailuttamaan pankkeja! En tiedä paljonko ihmisellä pitää olla rahaa tai asiakkuutta, että joku pankki alkaa vetämään asiakasta kadulta kahville! kymmpi tai useampi ei riitä. Ne joilla on rahaa niin että ranteita pakottaa eivät kilpailuta tai kilpaile asioissaan.

        Sellainen ihminen jolla on esim. 50 000€ toivoo vain ettei oma pankki hölmöile totaalisen persaukisten kanssa ja saa aikaan vahinkoa yleiseen talouteen! Suomessa hölmöilyn ilmentymä on suuri ulosotto, talousvaikeuksien ja velkajärjestelyjen kohteena olevien asiakkaiten määrä, ei niinkään summat. Katsoin juuri että julkinen haku koskee sellaisia velkoja joiden summa on tonnista kahteenpuoleen! Ongelma jossa rarkaisu olisi olemassa jos se ei olisi mennyt liian pitkälle!

        Ja yks asia. Vaikka tänään tulisi laki asioitten täydelliseen ratkaisemiseen, niin kestää 25v ennenkuin kaikki on taas kunnossa. Laki ei ratko kuin tulevaa uutta asiointia!


    • Anonyymi

      Pankkia kannattaa vaihtaa 3-5 vuoden välein. Vasta kun on vaihtanut tutustuu paremmin kaikkeen toimintaan. Muuten on mainosten varassa ja kavereiden, jotka ei aina puhu koko totuutta , jos et osa tarkkaan kysyä.

      Aivan samoin kannattaa vaihtaa puheli liittymiä. Niitä edullisia ei tarvita heti ja julkisesti . Keskustele catissa tai jossain kaupan käytävällä. Saat 2 v tarjouksen puoleen hintaan. Tietysti toivovat etä jatkan "vahingossa" 2v jälkeen, mutta älä. Nykyään sopimukset on 2 vikosa irtisanotavia , määräaikaisia ei ole.

    • Anonyymi

      Älä selitä pankinvaihtoa vaikeaksi. Pankkia kannatta vaihtaa, mutta se ei tarkoita että edellisen lopettaa täysin. Edelliseen kannattaa jättää ilmaisia osia.
      JOS esim lopetat tunnukset voit silti tallentaa siellä , minä teen Juri niin. Saan maksimaalisen koron ja muut edut, enkä maksa mistään.
      MAKSUjutut on toisessa jossa on ne ilmaisia.

      Nuorempana alta +80v minulla oli käytössä kaiki pankit kolmesta kortit. Nykyään vain 2 kortit ja 3 pankkia.
      VAIN vaihtamalla oppii ymmärtämän, luulo ei ol tiedon välttää.

      2023-08-31 17:56:01 kirjoittaa varsin selkeästi ja asiaa. Luepa se.

    • Anonyymi

      Perusta oma. Pankki voi luoda rahaa tyhjästä.

    • Anonyymi

      Pankki ei anna lainaa peilin ostoon

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      84
      2200
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      49
      1916
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1838
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      72
      1590
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1578
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1482
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1393
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1352
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1311
    10. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1294
    Aihe