Raamattu toistaa itseään. Miten - täällä?

Ihan kaikella tavalla, kaikilla entisajankin esimerkeillä se toistuu!
Ei siis mitään ”uutta auringon alla” - kuten viisas kuningas Salomo lausui yli 3000 v. Sitten.

Onko mitään uutta siis? Jotakin ilmiötä jota ei joskus olisi näkynyt? Jollaisista Raamattu kertoo.
Oikeastaan ei ole. Raamatun sivuilta kun löytyy näyttämöllä niin
• hyvä kuin paha
• sekä hyvikset että pahikset
• niin turmelus kuin pyhityskin!

Jumalan ja paholaisen ottelu näkyy Raamatun alkulehdiltä sen viimeisille sivuille saakka. Jumala ja Hänen väkensä. Paholainen ja sen agentit. Tämä asetelma:
Valkeus ja Pimeys, valheen valta ja Totuuden torvet.


Profeetta Jeremia ja jumalattomat kuninkaat!
----------------------------------------------------------

Otan tähän valaisevan esimerkin VT:n kirjoituksista.
* Jeremia oli Jumalan kutsuma ja valtuuttama profeetta. Hän toimi mm. jumalattoman kuninkaan Sidkian aikana. Jeremialle tuli Herran sana: ( Jeremia 36:2, 5)


1. Näytös. Jumalan ilmoitus; kirjakäärö poltetaan
----------------------------------------------------------

• "Ota kirjakäärö ja kirjoita siihen kaikki ne sanat, jotka minä olen puhunut sinulle Israelista ja Juudasta ja kaikista pakanakansoista siitä päivästä asti, jolloin minä aloin sinulle puhua, Joosian päivistä, aina tähän päivään saakka. ”

• ” Silloin Jeremia kutsui Baarukin, Neerian pojan, ja Baaruk kirjoitti kirjakääröön Jeremian suusta kaikki ne sanat, jotka Herra oli hänelle puhunut.”


Jeremian puheet olivat totuuden puheita, kehotusta parannukseen! Baaruk ( kirjuri) luki sanat Herran temppelissä. ( Jer 36:9)

Mitä kuningas? Hän vaati Baarukin kirjoittaman kirjakäärön itselleen, ja teki- mitä? Koska sanoma kirveli jumalattoman kuninkaan sisuskaluja, hän vihan vimmoissaan alkoi leikata kirjakäärön ”palstoja” irti, ja viskasi ne tuleen palamaan! ( Jer 36:21-23)
- ”Kunnes koko kirjakäärö” (Jumalan Jeremialle antamat sanat, Baarukin kirjoittamat ) oli palanut hiilipannussa loppuun.”

2. Näytös: Jumalan ilmoitus, uusi kirjakäärö, jumalattoman kuninkaan rangaistus
------------------------------------------------------------------------------------------


• ”Mutta sen jälkeen kuin kuningas oli polttanut kirjakäärön ynnä sanat, jotka Baaruk oli kirjoittanut Jeremian suusta, tuli Jeremialle tämä Herran sana:
• "Ota taas itsellesi toinen kirjakäärö ja kirjoita siihen kaikki entiset sanat, jotka olivat edellisessäkin kirjakäärössä, jonka Juudan kuningas Joojakim poltti. ”

• ”Sentähden sanoo Herra Juudan kuninkaasta Joojakimista näin: Hänellä ei ole oleva jälkeläistä, joka istuisi Daavidin valtaistuimella; ja hänen ruumiinsa viskataan pois, virumaan päivän helteessä ja yön kylmässä.”

• ”Ja minä rankaisen häntä ja hänen jälkeläisiänsä ja hänen palvelijoitansa heidän pahojen tekojensa tähden. Ja minä annan tulla heille ja Jerusalemin asukkaille ja Juudan miehille kaiken sen onnettomuuden, jolla minä olen heitä uhannut, vaikka he eivät ole kuulleet."

• ”Sitten Jeremia otti toisen kirjakäärön ja antoi sen kirjuri Baarukille, Neerian pojalle; ja tämä kirjoitti siihen Jeremian suusta kaikki sen kirjan sanat, jonka Juudan kuningas Joojakim oli tulessa polttanut. Ja niihin lisättiin vielä paljon samankaltaisia sanoja.

• ( Jer 36:28-23)


( Aloitus jatkuu…)
16442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Jatkoa aloitukseen: Raamattu toistaa itseään!


Tämän päivän näytöksiä. Ei mitään uutta auringon alla!
-------------------------------------------------------------------

Sama asetelma on ja näkyy. Tälläkin palstalla huseeraa jumalattomia voimia, jotka vihan vimmassa koettavat sensuroida ja poistattaa tekstejä, joissa on selkeää Raamatun sanaa! Ei kestetä, totuuden suola kirvelee!

Laitan tähän esimerkin. Tämä seuraava teksti (aloitus) on sensuroitu jo kolme kertaa. Voi kysyä, mikä siinä on, ettei Jeesuksen omia sanoja voisi olla esillä?

Eli? Tässä on sitä tekstiä, joka on joutunut vihan fanaattisen ”poistamisvimman” kynsiin!
---------------------------------------------------------------------------------------

Käskikö Jeesus vihata?

On hyvin tärkeää jokaiselle, joka Jeesuksen perässä tahtoo kulkea - että Sinä tunnet mitä Jeesus itse opetti. Se ratkaisee kysymyksen. Jeesus itse sanoi:
• ”Te eksytte, koska ette tunne Kirjoituksia ja Jumalan voimaa”! ( Matt 22:29)

Älä anna eksyttää itseäsi!

Tässä on kooste kaikista niistä Jeesuksen opetuksista, jotka aiheeseen (= Hänen seuraamisensa, ja suhde ihmisiin ) liittyy. Herra ei edellytä eikä vaadi ketään tuntemaan joka sortin ”käännöksiä”. Tällaiset ovat tahallista sotkemista, hämmennyksen agendaa, yritystä jossa näkyy manpulaatio, provokaatio, tahallinen yritys johtaa sivuraiteille.

Kun tutustu kaikkiin kolmen evankeliumin kohtiin, joissa siis ovat verrattavina samat asiat, Jumalan Henki johtaa ”totuuteen” jokaisen vilpittömän kyselijän! Ole siunattu Jeesuksen nimessä!

Tähän teemaan liittyvät UT:n kohdat; Jeesuksen opetukset ovat kolmessa evankeliumissa:
Luukas, Matteus ja Markus:
• Luukas 16:26
• Matteus 10: 37-38
• Matteus 16:24-25
• Matteus 19: 27-29
• Markus 8:34-35
• Luukas 14:27-30
• Luukas 9: 24-23

Jos tahdot asiassa laajempaa esitystä, sitä voi lukea aloituksissa, joissa asian tutkinta Jeesuksen omien sanojen viitekehyksessä.

Jeesus ei käskenyt vihata ihmisiä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17990877/jeesus-ei-kaskenyt-vihata-ihmisia!--(-a---synteesi-utssa)
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17992118/mita-jeesus-kaski---rakastaa-vihata-mita--(-b--synteesi-utssa)


Näytös tällä palstalla 31.8.2023
---------------------------------------

Ihan samaan malliin, kuin jumalaton kuningas leikkeli Jeremian profetian sanoja, ja paiskoi ne tuleen palamaan - niin sama näkyy!

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17992118/mita-jeesus-kaski---rakastaa-vihata-mita--(-b--synteesi-utssa)

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17993324/emettako-jeesus-kaski-vihataem--kaikki-jeesuksen-

Pahus. Sivua ei löytynyt.

Ei hätää!
_______

Ei onnistunut pahuuden agenda Jeremian tilanteessa!
Jumala käski Jeremiaa ja Baaruk – kirjuri – kirjoitti samat sanat (jotka poltettiin) ja jopa lisääkin!
Se oli tuona aikana kallista puuhaa. Kirjakääröt olivat kalliita ja arvokkaita.. .
Nyt? Jos yrittää saada pois ---yhden, kaksi.... nousee tilalle moninkertainen annos!


Turhaa on taistella Jumalaa, Hänen totuuttaan vastaan!

Eli?
• ”Sillä jumalattomat hukkuvat, ja Herran viholliset ovat kuin niittyjen koreus: he katoavat, katoavat niinkuin savu Ps.37:20

• ”Minä näin jumalattoman, väkivaltaisen, rehevänä kuin viheriöivä puu, juurtunut paikoilleen.
Mutta kun ohi kuljettiin, katso, ei häntä enää ollut; minä etsin häntä, vaan häntä ei löytynyt.” Ps 37:35-36

Äänestä

Onko sinun mielestäsi uhkaileva ja julmia rangaistuksia jumala palvomisen arvoinen? Se kertoo sinusta todella paljon ihmisenä.

Ihminen joka on vähänkään enemmän ajatteleva ja myötätuntoinen lähimmäiselleen, ei voi muuta kuin vihata ja vastustaa tuollaista jumalaa.

Äänestä
  • Sinä saa vapaasti valita. Ketä palvelet, mitä teet?
    Jumala ei pakota. Eikä uhkaile eikä rankaise miten sattuu...

    Äänestä

  • Eikö tullut mieleen et Herra on päättänyt siivota likaisen suusi?!

    Äänestä

  • Herrasi saattaa pestä vielä sinun suusi saippualla. Tai ehkä pitäisi käyttää mäntysuopaa ja juuriharjaa! 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Eikö tullut mieleen et Herra on päättänyt siivota likaisen suusi?!

    Tarkoitat varmaankin kirjoittajaa : Henki?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Herrasi saattaa pestä vielä sinun suusi saippualla. Tai ehkä pitäisi käyttää mäntysuopaa ja juuriharjaa! 😂

    Jeesus ei turvaudu saippuaan ja harjaan.
    Eikä kukaan kunnon ihminen turvaudu alhaisiin tekoihin, että kiusallaan ja vihassaan poistaa tekstjä.

    No, jäljet viittaavat "sylttytehtaalle" eli tapaus "henki"...

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Herrasi saattaa pestä vielä sinun suusi saippualla. Tai ehkä pitäisi käyttää mäntysuopaa ja juuriharjaa! 😂

    Mutta entä kun Herra panee pilkkaajat sellaiseen pesukoneeseen, joka pyörii ja pyörii... Kuten tämä H. on määrätty. 1. Tim 1:20

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Eikö tullut mieleen et Herra on päättänyt siivota likaisen suusi?!

    Ethän sinä onnistunut. Koska kolmas kerta toden sanoo, ja ne poistetut eivät pysyvästi poistuneet...

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Eikö tullut mieleen et Herra on päättänyt siivota likaisen suusi?!

    Sinä siis ryhdyit asiaan?

    Äänestä

Herra itse hoitaa kansansa seulonnan.

Äänestä
  • Ja myös vastapuolen kansan.
    Sillä Jeesus On Herra.

    Äänestä

Ei uutta auringon alla.

Sama jumalakielteinen viha-agenda koettaa aina nostaa päätään...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ihan kaikella tavalla, kaikilla entisajankin esimerkeillä se toistuu!
Ei siis mitään ”uutta auringon alla” - kuten viisas kuningas Salomo lausui yli 3000 v. Sitten.

Onko mitään uutta siis? Jotakin ilmiötä jota ei joskus olisi näkynyt? Jollaisista Raamattu kertoo.
Oikeastaan ei ole. Raamatun sivuilta kun löytyy näyttämöllä niin
• hyvä kuin paha
• sekä hyvikset että pahikset
• niin turmelus kuin pyhityskin!

Jumalan ja paholaisen ottelu näkyy Raamatun alkulehdiltä sen viimeisille sivuille saakka. Jumala ja Hänen väkensä. Paholainen ja sen agentit. Tämä asetelma:
Valkeus ja Pimeys, valheen valta ja Totuuden torvet.


Profeetta Jeremia ja jumalattomat kuninkaat!
----------------------------------------------------------

Otan tähän valaisevan esimerkin VT:n kirjoituksista.
* Jeremia oli Jumalan kutsuma ja valtuuttama profeetta. Hän toimi mm. jumalattoman kuninkaan Sidkian aikana. Jeremialle tuli Herran sana: ( Jeremia 36:2, 5)


1. Näytös. Jumalan ilmoitus; kirjakäärö poltetaan
----------------------------------------------------------

• "Ota kirjakäärö ja kirjoita siihen kaikki ne sanat, jotka minä olen puhunut sinulle Israelista ja Juudasta ja kaikista pakanakansoista siitä päivästä asti, jolloin minä aloin sinulle puhua, Joosian päivistä, aina tähän päivään saakka. ”

• ” Silloin Jeremia kutsui Baarukin, Neerian pojan, ja Baaruk kirjoitti kirjakääröön Jeremian suusta kaikki ne sanat, jotka Herra oli hänelle puhunut.”


Jeremian puheet olivat totuuden puheita, kehotusta parannukseen! Baaruk ( kirjuri) luki sanat Herran temppelissä. ( Jer 36:9)

Mitä kuningas? Hän vaati Baarukin kirjoittaman kirjakäärön itselleen, ja teki- mitä? Koska sanoma kirveli jumalattoman kuninkaan sisuskaluja, hän vihan vimmoissaan alkoi leikata kirjakäärön ”palstoja” irti, ja viskasi ne tuleen palamaan! ( Jer 36:21-23)
- ”Kunnes koko kirjakäärö” (Jumalan Jeremialle antamat sanat, Baarukin kirjoittamat ) oli palanut hiilipannussa loppuun.”

2. Näytös: Jumalan ilmoitus, uusi kirjakäärö, jumalattoman kuninkaan rangaistus
------------------------------------------------------------------------------------------


• ”Mutta sen jälkeen kuin kuningas oli polttanut kirjakäärön ynnä sanat, jotka Baaruk oli kirjoittanut Jeremian suusta, tuli Jeremialle tämä Herran sana:
• "Ota taas itsellesi toinen kirjakäärö ja kirjoita siihen kaikki entiset sanat, jotka olivat edellisessäkin kirjakäärössä, jonka Juudan kuningas Joojakim poltti. ”

• ”Sentähden sanoo Herra Juudan kuninkaasta Joojakimista näin: Hänellä ei ole oleva jälkeläistä, joka istuisi Daavidin valtaistuimella; ja hänen ruumiinsa viskataan pois, virumaan päivän helteessä ja yön kylmässä.”

• ”Ja minä rankaisen häntä ja hänen jälkeläisiänsä ja hänen palvelijoitansa heidän pahojen tekojensa tähden. Ja minä annan tulla heille ja Jerusalemin asukkaille ja Juudan miehille kaiken sen onnettomuuden, jolla minä olen heitä uhannut, vaikka he eivät ole kuulleet."

• ”Sitten Jeremia otti toisen kirjakäärön ja antoi sen kirjuri Baarukille, Neerian pojalle; ja tämä kirjoitti siihen Jeremian suusta kaikki sen kirjan sanat, jonka Juudan kuningas Joojakim oli tulessa polttanut. Ja niihin lisättiin vielä paljon samankaltaisia sanoja.

• ( Jer 36:28-23)


( Aloitus jatkuu…)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu