Hirvittävän raskas vilkunkatkaisia on,😔tai sitten vilkku päällä jatkuvasti tai panevat vahingossa päälle tai tahallaan niin että kolari meinaa tulla tänäkin ,päivänä oli sellainen tilanne .🤔 Ei auttanut kaasua painaa alta pois pääsi ,sitten niitä joilla on kiire liikenneympyrässä ajava joutuu väistämään oikealta tulevia ,vaikka kärkikolmio on koskee myös rekan kuljettajia joillakin kova kiire .Kukapa nyt rekan alle vapaasta tahdosta haluaisi ajaa näitä tulee aina välillä ainakin kesällä ,harvemmin talvella 🚛🚙😬 toistaiseksi ei vielä kolari läheltä piti tilanteita .Muuten noin ympyrä toimii ihan hyvin ps.Suojatie lähellä ympyrää tiukko tilanteita tulee käveliöitä ja pyöräiliöitä tarkka kuin porkkana ,pysähtyy suojatien eteen auto edellä ajava ettei aja perään 🤏 se on pienestä kiinni kolari .
Monikaa ei käytä vilkkua liikenneympyrässä
92
936
Vastaukset
- Anonyymi
Niin, on kyllä vaikea käsittää millainen henkilö ajelee liikenteessä että ei osaa vai piittää liikenteen sujuvuudesta ja säännöistä. Jää kai sillekkin sijaa että osa ei kai vaan osaa.
Mitä tulee juuri tähän osaamiseen niin ikuisuus aihe, katsokaapa miten muut käyttää vilkkua. Onko se vilkun käyttö tarpeellista, asiallista, käytetäänkö ollenkaan, käytetäänkö turhaan. Tieliikennelaki kun ei määrittele juuriikaan mitään muuta kuin että, käytä vilkkua eli vaikka aamuin illoin ja sitähän se liikenteessä on. Kumma vaan että kuinka kädestä pitäen autokoulussa opetetaan tätäkin asiaa ja myös inssiajossa asia pitäisi osata mutta minne se osaaminen jää sitten. Vai onko inssiajossakin sitten paskan haile mitä sillä vilkulla tekee, kaivaako sillä nenää, vilauttaako aamulla kerran ja illalla toisen.
Kun sitä kansalaisten aivan turhaakin vilkuttamista on, ei se ole mitään osaamista että alkavalle ajoradalle (erkanemiskaista) vilkutetaan 0,3s ennen kerran tai kaksi kun paikassa on vilkun käyttö aivan turhaa muutenkin. Ainoa poissulkeva tilanne on vain se että jos tilannetta on siis syytä ennalta varoittaa jostain syystä ja syy on merkittävä nopeuden hiljentäminen ennen ajoradan vaihtamista, kääntymistä..- Anonyymi
Selkeästi on laissa asia määritelty. Vaatii toki luetun ymmärtämisen taitoa.
48 §
Suuntamerkki
Suuntamerkki on ajoneuvolla ajettaessa annettava suuntavalaisimella tai, jollei ajoneuvossa ole sellaista, muulla näkyvällä tavalla:
1) lähdettäessä liikkeelle tien reunasta;
2) käännyttäessä risteyksessä tai tiellä;
3) vaihdettaessa ajokaistaa;
4) poistuttaessa liikenneympyrästä;
5) muuten siirryttäessä sivusuunnassa.
Suuntamerkin on oltava näkyvä ja ymmärrettävä. Se on annettava hyvissä ajoin ennen 1 momentissa tarkoitettua toimenpidettä. Suuntavalaisimella annetun suuntamerkin tulee kestää toimenpiteen ajan. (17.12.2020/1040) - Anonyymi
Tai asioi kaupassa eikä selviä edes kassalla maksamisesta, näitä voi olla jopa liikenteessäkin ratin takana. Kattelin vaan tässäkin eräässä kaupassa kun ehkä veikaten jo eläkkeellä oleva henkilö koittaa korttia laittaa maksu päälle niin hohhoijaa minkä näköistä se, kertoo tasan sen että ei ole kyllä tässä ajassa enää.
Mutta ei se iäkäkään ole kaikki kaikessa, entäs nämä rento COOL kuskit, minä menen oi kun haukotuttaa oikein tämä rento ajaminen ohhhhhhhoijaa akun menen nyt niin rennosti siellä ojennallaa käsiä kun on niin rentoa nyt ohhhhhhhoijaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa hyvin menee vaikka kiilataan siinä toista autoa samalla :) Ootteko huomannu liikenteessä nämä rento cool tyypit :D
On niin rentoa, käsi kainaloa myöten siellä ratin päällä, vartaloa 90 asteen kulmassa penkillä, keskustelua käydään pelkääjän penkillä istuvan kanssa, on niin rentoaaaaaaa coooool tässä mennään, vilkun vilaus 10s sen jälkeen kun vaihdettiin kaistaa melkein päin toista autoa, on niin rentoa siellä nyt ja vähän hiuksia kohennellaan... ojoiiiiiiii miten rentoa mulla onkaan..
ja sitten invaruutuun rennosti. - Anonyymi
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
🍑 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17995717N
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
- Anonyymi
Suuntamerkki on ajoneuvolla ajettaessa annettava poistuttaessa liikenneympyrästä. Selkeä asia. Joillakin eivät älylliset lahjat riitä edes vilkun oikeaoppiseen käyttämiseen.
- Anonyymi
Tää on taas näitä MONIKAAN aloituksia ja näitä riittää. Ensinnäkin heti otsikko väärin. Liikenneympyrässä EI KÄYTETÄ suuntamerkkiä (eikä vilkkua) vaan ihan niinkuin aloittaja itse on itselleen vastannut liikenneympyrästä poistuttaessa käytetään suuntamerkkiä (ei siis vilkkua) Aloittajalle voimia keksiä tyhmiä aloituksia ja aloittaa ne aina MONIKAAN........
- Anonyymi
Kerran ajoin liikenneympyrässä ja oikealta oli tulossa auto, jossa oli vilkku vasemmalle. Luulin, että se kuvitteli että risteys olisi normaali ja hänellä olisi etuajo-oikeus ja että minun olisi väistettävä...
Jotkut tosiaankin kuvittelevat, että kiertoliikkumassa pitää pitää vilkkua vasemmalle ja sitten kun on poistumassa, pitää jättää kokonaan vilkku pois. Ihan väärin.- Anonyymi
Olen pari kertaa nähnyt, että liikenneympyrään tulija(tukan väristä ja määrästä sekä naamanäöstä päätellen seniori kansalainen) on vilkuttanut vasemmalle ja lopettanut vilkuttamisen kun on poistumassa ympyrästä. Kummallakin kerralla oli sen verran kiire, etten lähtenyt seuraamaan minne kuski oli menossa, että olisi päässyt kysymään liikenneympyrässä käyttämänsä vilkutuksen perusteluja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Yleensä kannattaa lähteä seuraamaan jotain joka sinun mielestä tekee jotain väärin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yleensä kannattaa lähteä seuraamaan jotain joka sinun mielestä tekee jotain väärin.
Kysehän ei ollut minun mielestä väärin tekemisestä, vaan erikoisesta vilkun käytöstä jota ei pidetä suositeltavana.
Olisihan se toki varsin mielenkiintoista tietää perustelu kerrotulle vilkun käytölle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysehän ei ollut minun mielestä väärin tekemisestä, vaan erikoisesta vilkun käytöstä jota ei pidetä suositeltavana.
Olisihan se toki varsin mielenkiintoista tietää perustelu kerrotulle vilkun käytölle.Varsin selvästi varsin yksinkertainen asia on varsin todennäköisesti tehty varsin väärin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsin selvästi varsin yksinkertainen asia on varsin todennäköisesti tehty varsin väärin.
Vaikka sinä yhdestä sanasta varsin turhaan varsin pahoin näppylöitä saat, niin olisihan se varsin mielenkiintoista tietää mainitun vilkunkäytön peruste.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka sinä yhdestä sanasta varsin turhaan varsin pahoin näppylöitä saat, niin olisihan se varsin mielenkiintoista tietää mainitun vilkunkäytön peruste.
Varsin turhaa on sitä varsin triviaalia asiaa kysyä varsin selvästi varsin ulkopuoliselta henkilöltä, joka varsin varmasti ei varsin vastausta voi varsin toisen puolesta antaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsin turhaa on sitä varsin triviaalia asiaa kysyä varsin selvästi varsin ulkopuoliselta henkilöltä, joka varsin varmasti ei varsin vastausta voi varsin toisen puolesta antaa.
Koska varsin selvästi olet juuri se varsin selvästi yhdestä varsin sanasta näppylöitä saava varsin typerä yksilö, joka varsin ponnekaasti yrität varsin selvän asian kiistää, siinä varsin huonosti onnistuen niin on varsin selvää, että varsin varmasti sinulta ei vastausta varsin ole kyselty vaan varsin mielenkiintoista olisi varsin selvä vastaus varsin erikoiseen vilkun käyttöön tullut , jos olisi varsin erikoista kuskia seurannut ja varsin asiallisesti asiaa kysynyt.

Varsin selvästi kommentoin varsin selvästi varsin väärin tehtyä vilkun käyttämistä. Varsin outoa sinun tulla varsin turhaan valittamaan ja varsin selvästi itseäsi varsin pelleksi tekemään. Varsin paljon rähiset, varsin turhaan.

Ei sinun varsin selvästä omasta varsin turhasta mokastasi tarvitse varsin pahoin varsin hernettä varsin suureen nenääsi varsin vakavasti vetää, vaikka se varsin sana sinua varsin pahoin varsin monessa paikassa varsin turhaan ja varsin pahoin ärsyttää.

Varsin outoa sanoa varsin kummallisesti mokaksi varsin selkeää kanssasi varsin samaa mieltä varsin olemista. Vai ehkä varsin usein pidät omia varsin heikkoja mielipiteitäsi varsin mokamaisina.

Varsin erikoita ja varsin typeräähän tuo varsin erikoinen oma mokaisi oli kun varsin turhaan aloit vetää hernettä varsin typerään nenääsi yhdestä varsin yleisesti käytetystä varsin sanasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen pari kertaa nähnyt, että liikenneympyrään tulija(tukan väristä ja määrästä sekä naamanäöstä päätellen seniori kansalainen) on vilkuttanut vasemmalle ja lopettanut vilkuttamisen kun on poistumassa ympyrästä. Kummallakin kerralla oli sen verran kiire, etten lähtenyt seuraamaan minne kuski oli menossa, että olisi päässyt kysymään liikenneympyrässä käyttämänsä vilkutuksen perusteluja.
Jätä kyselyt poliisille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsin erikoita ja varsin typeräähän tuo varsin erikoinen oma mokaisi oli kun varsin turhaan aloit vetää hernettä varsin typerään nenääsi yhdestä varsin yleisesti käytetystä varsin sanasta.
Varsin ikävää etten varsin varmasti tiedä, mitä varsin outo sana "erikoita" varsin tarkoittaa. Varsin turhaa suuttua ja varsin vihaisesti varsin turhasti rähjätä, kun varsin selkeästi jo varsin suoraan sanoin että varsin asiasta olemme varsin samaa mieltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsin ikävää etten varsin varmasti tiedä, mitä varsin outo sana "erikoita" varsin tarkoittaa. Varsin turhaa suuttua ja varsin vihaisesti varsin turhasti rähjätä, kun varsin selkeästi jo varsin suoraan sanoin että varsin asiasta olemme varsin samaa mieltä.
Varsin erikoista, ettet varsin pienen kirotusvirheen sisältämää varsin yksinkertaista sanaa varsin oikein ymmärrä.
Mistään varsin suuttumisesta tai varsin turhasta ei ole kyse, koska varsin tarkoituksella kohdistit tuon varsin suurta typeryyttä osoittavan varsin turhan nälvimisen varsin yleiseen varsin sanaan. Siitä ei siis varsin ole kyse, että varsin samaa mieltä ollaan varsin erikoisesta varsin oikeudettomasta vilkun varsin ohjeiden vastaisesta varsin mielenkiintoisesta käytöstä. Jonka syy olisi varsin mielenkiintoista varsin tarkoin varsin peruseellisesti tietää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsin erikoista, ettet varsin pienen kirotusvirheen sisältämää varsin yksinkertaista sanaa varsin oikein ymmärrä.
Mistään varsin suuttumisesta tai varsin turhasta ei ole kyse, koska varsin tarkoituksella kohdistit tuon varsin suurta typeryyttä osoittavan varsin turhan nälvimisen varsin yleiseen varsin sanaan. Siitä ei siis varsin ole kyse, että varsin samaa mieltä ollaan varsin erikoisesta varsin oikeudettomasta vilkun varsin ohjeiden vastaisesta varsin mielenkiintoisesta käytöstä. Jonka syy olisi varsin mielenkiintoista varsin tarkoin varsin peruseellisesti tietää.peruseellisesti piti olla varsin perusteellisesti ettei varsin turha varsi oikaisua varsin tarvita....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen pari kertaa nähnyt, että liikenneympyrään tulija(tukan väristä ja määrästä sekä naamanäöstä päätellen seniori kansalainen) on vilkuttanut vasemmalle ja lopettanut vilkuttamisen kun on poistumassa ympyrästä. Kummallakin kerralla oli sen verran kiire, etten lähtenyt seuraamaan minne kuski oli menossa, että olisi päässyt kysymään liikenneympyrässä käyttämänsä vilkutuksen perusteluja.
Kyseessä on ollut ruotsinsuomalaisesta, joka on palannut eläkepäivikseen Suomeen. Hän on vilkuttanut liikenneympyrässä Ruotsissa aikaisemmin vallinneiden sääntöjen mukaisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsin erikoista, ettet varsin pienen kirotusvirheen sisältämää varsin yksinkertaista sanaa varsin oikein ymmärrä.
Mistään varsin suuttumisesta tai varsin turhasta ei ole kyse, koska varsin tarkoituksella kohdistit tuon varsin suurta typeryyttä osoittavan varsin turhan nälvimisen varsin yleiseen varsin sanaan. Siitä ei siis varsin ole kyse, että varsin samaa mieltä ollaan varsin erikoisesta varsin oikeudettomasta vilkun varsin ohjeiden vastaisesta varsin mielenkiintoisesta käytöstä. Jonka syy olisi varsin mielenkiintoista varsin tarkoin varsin peruseellisesti tietää.Varsin outoa suuttua varsin syyttömälle varsin omasta virheestä, vaikka varsin paljon varsin turhaan suututtaisi. Varsin turhaa suuttua ja varsin vihaisesti varsin turhasti rähjätä, kun varsin selkeästi jo varsin suoraan sanoin että varsin asiasta olemme varsin samaa mieltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessä on ollut ruotsinsuomalaisesta, joka on palannut eläkepäivikseen Suomeen. Hän on vilkuttanut liikenneympyrässä Ruotsissa aikaisemmin vallinneiden sääntöjen mukaisesti.
Voi olla juuri kuten kirjoitit. Kummallakin kerralla toki auto oli suomen rekisterissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsin outoa suuttua varsin syyttömälle varsin omasta virheestä, vaikka varsin paljon varsin turhaan suututtaisi. Varsin turhaa suuttua ja varsin vihaisesti varsin turhasti rähjätä, kun varsin selkeästi jo varsin suoraan sanoin että varsin asiasta olemme varsin samaa mieltä.
Varsin samaa mieltä varsin oikeassa olemisesta ei varsin ollut puhe tai varsin kyse. Vaan varsin tarkoituksellisesti kohdistit tuon varsin suurta typeryyttä osoittavan varsin turhan nälvimisen varsin yleiseen varsin sanaan. Edelleen varsin suuttumista ei ole varsin havaittavissa sen paremmin kuin varsin olematonta rähjäämistä vaikka varsin typeräähän varsin aisiaton varsin yleiseen varsin sanaan kohdistuva veetuilusi varsin varmasti on.

Varsin outoa varsin oudosti väittää, että varsin tavanomaisen sanan varsin tavanomainen käyttö olisi nälvimistä. Varsin selvää on, että varsin jokainen saa käyttää varsin kaikkia sanoja kuten varsin itse haluaa, eikä varsin kenenkään varsin tarvitse varsin lupaa kysyä varsin keneltäkään. Siitä varsin suuttuminen on varsin turhaa.

Varsin sanan käyttö on taholtasi varsin varmasti nälvimistä jonka varsin selvästi olet sen varsin siksi myös tarkoittanut. Varsi lupaa ei varsin selvästi kukaan varsin ole tarkoittanut kysyttäväsi tai varsin määrännyt, eikä siitä. varsin kukaan ole varsin suuttunut.

Varsin turhaa suuttua varsin turhaan varsin tavanomaisen sanan varsin tavanomaisesta käytöstä ja varsin turhaa luulla varsin turhasti sen olevan varsin turhaa nälvimistä, kun varsin selvästi on varsin suoraan varsin sanottu, ettei se varsin nälvimistä ole.

Varsi turhaan tai ilman ei varsin kukaan ole mistään varsin suuttunut. Varsin varmasti sen varsin sanan toki olet varsin varmasti juuri varsin nälvimiseksi tarkoittanut vaikka varsi turhaan sen yrität varsin turhaan kieltää.
Mitä muuta kuin varsin turhaa nälvimistä tuon varsin turha varsin sanan varsin silmiinpistävä varsin toistaminen, toisen kirjoittajan tekstiä kohtaan varsin varmasti on?
Joten varsin varmasti asian kieltäessäsi varsin varmasti valehtelet.
Jos ei varsin varma nälviminen taholtasi varsin varmaa nälvimistä muka varsin varmasti ole, niin mitä se varsin selvästi sitten on? - Anonyymi

Jos ei varsin varma nälviminen taholtasi varsin varmaa nälvimistä muka varsin varmasti ole, niin mitä se varsin selvästi sitten on?Varsin turhaa varsin turhasti suuttuneena väittää, ettei varsin ole suuttunut kun varsin selvästi on varsin suuttunut. Varsin selvästi on varsin suoraan varsin sanottu, ettei varsin tavanomainen varsin tavanomaisen sanan käyttö varsin nälvimistä ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsin turhaa varsin turhasti suuttuneena väittää, ettei varsin ole suuttunut kun varsin selvästi on varsin suuttunut. Varsin selvästi on varsin suoraan varsin sanottu, ettei varsin tavanomainen varsin tavanomaisen sanan käyttö varsin nälvimistä ole.
Ei varsin turhaan ole kukaan varsin turhasta nälvimisestäsi varsin selvästi suuttunut, jonka varsin turhasti varsin väärin tulkitset .vaikka varsi selvästi olet varsin selvästi asian varsin valehdellut.
Varsin sanan varsin tavanomainen varsin tavallinen käyttö on sinulle varsin selvästi aiheuttanut varsin vakavan varsin vaikean trauman joka varsin tavanomaisesti saa sinut varsin turhaan väittämään ettet varsin tahallasi olisi varsin oikeasti tarkoittanut varsi sanan toistamista nälvimiseksi.
Jos ei varsin varma nälviminen taholtasi varsin varmaa nälvimistä muka varsin varmasti ole, niin mitä se varsin selvästi sitten on? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei varsin turhaan ole kukaan varsin turhasta nälvimisestäsi varsin selvästi suuttunut, jonka varsin turhasti varsin väärin tulkitset .vaikka varsi selvästi olet varsin selvästi asian varsin valehdellut.
Varsin sanan varsin tavanomainen varsin tavallinen käyttö on sinulle varsin selvästi aiheuttanut varsin vakavan varsin vaikean trauman joka varsin tavanomaisesti saa sinut varsin turhaan väittämään ettet varsin tahallasi olisi varsin oikeasti tarkoittanut varsi sanan toistamista nälvimiseksi.
Jos ei varsin varma nälviminen taholtasi varsin varmaa nälvimistä muka varsin varmasti ole, niin mitä se varsin selvästi sitten on?Sinä voit työntää sen nälvimisen vaikka sangen syvälle pärseeseesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei varsin turhaan ole kukaan varsin turhasta nälvimisestäsi varsin selvästi suuttunut, jonka varsin turhasti varsin väärin tulkitset .vaikka varsi selvästi olet varsin selvästi asian varsin valehdellut.
Varsin sanan varsin tavanomainen varsin tavallinen käyttö on sinulle varsin selvästi aiheuttanut varsin vakavan varsin vaikean trauman joka varsin tavanomaisesti saa sinut varsin turhaan väittämään ettet varsin tahallasi olisi varsin oikeasti tarkoittanut varsi sanan toistamista nälvimiseksi.
Jos ei varsin varma nälviminen taholtasi varsin varmaa nälvimistä muka varsin varmasti ole, niin mitä se varsin selvästi sitten on?Varsin turhaa varsin turhasti suuttua ja varsin turhasti luulla nälvimiseksi varsin tavallista tapaa käyttää varsin tavallista sanaa varsin tavanomaisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsin turhaa varsin turhasti suuttua ja varsin turhasti luulla nälvimiseksi varsin tavallista tapaa käyttää varsin tavallista sanaa varsin tavanomaisesti.
Varsin turhasta ei ole kukaan varsin turhasti suuttunut. Varsin varmasti varsin turha varsin sanan toistaminen on taholtasi varsin varmasti nälvimistä eikä varsin tavallista varsin tavallisesti varsin tavanomaisesti käytetty sana.
Jos ei varsin varma nälviminen taholtasi varsin varmaa nälvimistä muka varsin varmasti ole, niin mitä se varsin selvästi sitten on? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä voit työntää sen nälvimisen vaikka sangen syvälle pärseeseesi.
On varsin turhaa tuollainen varsin alatyylinen kommentointisi varsin selvästä varsin oikeellisesta asiasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsin turhasta ei ole kukaan varsin turhasti suuttunut. Varsin varmasti varsin turha varsin sanan toistaminen on taholtasi varsin varmasti nälvimistä eikä varsin tavallista varsin tavallisesti varsin tavanomaisesti käytetty sana.
Jos ei varsin varma nälviminen taholtasi varsin varmaa nälvimistä muka varsin varmasti ole, niin mitä se varsin selvästi sitten on?Varsin turhasti suuttuneena varsin turhaan väität varsin turhaan nälvimiseksi varsin tavallista varsin tavallisen sanan varsin tavanomaista käyttöä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On varsin turhaa tuollainen varsin alatyylinen kommentointisi varsin selvästä varsin oikeellisesta asiasta.
Mikä muu sinua mahtaa kiinnostaa pippelien ja pärseeseen työntelyn lisäksi...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsin turhasti suuttuneena varsin turhaan väität varsin turhaan nälvimiseksi varsin tavallista varsin tavallisen sanan varsin tavanomaista käyttöä.
Varsi turhaan kopiot varsin turhaa kieltävää väitettäsi varsin selvästä varsin turhasta nälvimisestäsi.
Jos ei varsin varma nälviminen taholtasi varsin varmaa nälvimistä muka varsin varmasti ole, niin mitä se varsin selvästi sitten on? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsi turhaan kopiot varsin turhaa kieltävää väitettäsi varsin selvästä varsin turhasta nälvimisestäsi.
Jos ei varsin varma nälviminen taholtasi varsin varmaa nälvimistä muka varsin varmasti ole, niin mitä se varsin selvästi sitten on?Varsin turhaa varsin turhasti väittää kopioinniksi varsin yksilöllisiä kirjoituksia. Varsin turhaa myös varsin turhasti suuttua ja varsin turhaan nälvimisestä syytellä, kun varsin selvästi on varsin usein sanottu, ettei varsin nälvimisestä ole varsin kyse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsin turhaa varsin turhasti väittää kopioinniksi varsin yksilöllisiä kirjoituksia. Varsin turhaa myös varsin turhasti suuttua ja varsin turhaan nälvimisestä syytellä, kun varsin selvästi on varsin usein sanottu, ettei varsin nälvimisestä ole varsin kyse.
Varsi oikein oli mainittu kopiointi kun varsi varmasti niin teit.
Varsin turhasta ei kukaan varsin ole suuttunut joka varsin selvästi on varsin tarkasti sanottu.
Ja varsin varmasti on varsin nälvimisestä varsin kyse, kun et varsin muuta pysty varsin selvään kysymykseen varsin vastaamaan. Jos ei varsin varma nälviminen taholtasi varsin varmaa nälvimistä muka varsin varmasti ole, niin mitä se varsin selvästi sitten on? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsi oikein oli mainittu kopiointi kun varsi varmasti niin teit.
Varsin turhasta ei kukaan varsin ole suuttunut joka varsin selvästi on varsin tarkasti sanottu.
Ja varsin varmasti on varsin nälvimisestä varsin kyse, kun et varsin muuta pysty varsin selvään kysymykseen varsin vastaamaan. Jos ei varsin varma nälviminen taholtasi varsin varmaa nälvimistä muka varsin varmasti ole, niin mitä se varsin selvästi sitten on?Varsin en tiedä mitä "varsi varmasti" varsin tarkoittaa. Varsin turhaa on varsin turhasti suuttua ja varsin turhaa on varsin turhasti luulla varsin tavanomaista kommunikointia varsin nälvimiseksi, kun varsin selvästi on varsin useaan kertaan varsin sanottu, ettei se varsin nälvimistä ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsin en tiedä mitä "varsi varmasti" varsin tarkoittaa. Varsin turhaa on varsin turhasti suuttua ja varsin turhaa on varsin turhasti luulla varsin tavanomaista kommunikointia varsin nälvimiseksi, kun varsin selvästi on varsin useaan kertaan varsin sanottu, ettei se varsin nälvimistä ole.
Varsin varmasti tiedät mitä varsin kirjoitusvirheestä huolimatta varsin tarkoitettiin. Koska varsin valehtelit ettet varsiin varmasti olisi samaa varsin väärää viestiäsi varsin varmasti kahteen kommenttiisi varsin turhaan kopioinut.
Varsi turhaan ei ole kukaan varsin varmasti suuttunut joka varsin useaan kertaan varsin selvästi sanottu. Varsin varmasti varsin tavallisen sanan käytöstä olet varsin toista kirjoittajaa varsin turhaan nälvinyt.
Jos ei varsin varma nälviminen taholtasi varsin varmaa nälvimistä muka varsin varmasti ole, niin mitä se varsin selvästi sitten on? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsin varmasti tiedät mitä varsin kirjoitusvirheestä huolimatta varsin tarkoitettiin. Koska varsin valehtelit ettet varsiin varmasti olisi samaa varsin väärää viestiäsi varsin varmasti kahteen kommenttiisi varsin turhaan kopioinut.
Varsi turhaan ei ole kukaan varsin varmasti suuttunut joka varsin useaan kertaan varsin selvästi sanottu. Varsin varmasti varsin tavallisen sanan käytöstä olet varsin toista kirjoittajaa varsin turhaan nälvinyt.
Jos ei varsin varma nälviminen taholtasi varsin varmaa nälvimistä muka varsin varmasti ole, niin mitä se varsin selvästi sitten on?Varsin outoa varsin syvästi suuttua, kun varsin ymmärrettävästi varsin oudon sanan tarkoitusta varsin viattomasti varsin selkeästi nostaa varsin oudoksuen esiin. Varsin turhaa on varsin turhasti suuttua ja varsin turhaa on varsin turhasti luulla varsin tavanomaista kommunikointia varsin nälvimiseksi, kun varsin selvästi on varsin useaan kertaan varsin sanottu, ettei se varsin nälvimistä ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsin outoa varsin syvästi suuttua, kun varsin ymmärrettävästi varsin oudon sanan tarkoitusta varsin viattomasti varsin selkeästi nostaa varsin oudoksuen esiin. Varsin turhaa on varsin turhasti suuttua ja varsin turhaa on varsin turhasti luulla varsin tavanomaista kommunikointia varsin nälvimiseksi, kun varsin selvästi on varsin useaan kertaan varsin sanottu, ettei se varsin nälvimistä ole.
Varsin turhaan ei ole suututtu vaikka varsin turhaa nälvimistä olet varsin turhaan esittänyt varsin pienestä kirjoitus virheestä jonka varsi varmasti kuitenkin varsin oikein ymmärsit.
Varsin varmasti varsin sanasta johtuva kirjoittelusi on varsin tahallista nälvimistä koska se ei varsin varmasti ole mitenkään tavallista varsin tavanomaista kommunikointia.
Vaikka varsin selvästi valehtelet niin varsin vakava valehtelusi ei poista sitä varsin varmaa tapaasi, varsin selvästi nälviä varsin sanalla varsin toista kirjoittajaa.
Jos ei varsin varma nälviminen taholtasi varsin varmaa nälvimistä muka varsin varmasti ole, niin mitä se varsin selvästi sitten on?
Miksi varsin tähän on sinulla varsin vaikea varsin vastata? - Anonyymi

Miksi varsin tähän on sinulla varsin vaikea varsin vastata?Varsin turhaan varsin turhasti suutut kun varsin hyvin huomataan varsin turhaan sinun varsin suuttuneen oman varsin hassun virheesi takia. Varsin turhaa on varsin turhasti suuttua ja varsin turhaa on varsin turhasti luulla varsin tavanomaista kommunikointia varsin nälvimiseksi, kun varsin selvästi on varsin useaan kertaan varsin sanottu, ettei se varsin nälvimistä ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsin turhaan ei ole suututtu vaikka varsin turhaa nälvimistä olet varsin turhaan esittänyt varsin pienestä kirjoitus virheestä jonka varsi varmasti kuitenkin varsin oikein ymmärsit.
Varsin varmasti varsin sanasta johtuva kirjoittelusi on varsin tahallista nälvimistä koska se ei varsin varmasti ole mitenkään tavallista varsin tavanomaista kommunikointia.
Vaikka varsin selvästi valehtelet niin varsin vakava valehtelusi ei poista sitä varsin varmaa tapaasi, varsin selvästi nälviä varsin sanalla varsin toista kirjoittajaa.
Jos ei varsin varma nälviminen taholtasi varsin varmaa nälvimistä muka varsin varmasti ole, niin mitä se varsin selvästi sitten on?
Miksi varsin tähän on sinulla varsin vaikea varsin vastata?Voit työntää sen varsin vakavan valehtelusi vaikka pärseeseesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsin turhaan varsin turhasti suutut kun varsin hyvin huomataan varsin turhaan sinun varsin suuttuneen oman varsin hassun virheesi takia. Varsin turhaa on varsin turhasti suuttua ja varsin turhaa on varsin turhasti luulla varsin tavanomaista kommunikointia varsin nälvimiseksi, kun varsin selvästi on varsin useaan kertaan varsin sanottu, ettei se varsin nälvimistä ole.
Varsin turhasta ei kukaan ole varsin turhaan suuttunut. Mikä tässä varsin selvässä varsin oikeassa asiassa on sinulle varsin vaikea varsin käsittää. Varsin turha on taholtasi varsin selvästi varsin turhaa nälvimisen omaista kommunikointiasi varsin turhasti muuksi sitä koetat varsin väittää, koska nälvimistähän se varsin selvästi on. Varsin valheellista ja varsin turhaa on taholtasi varsin muuta väittää.
Jos ei varsin varma nälviminen taholtasi varsin varmaa nälvimistä muka varsin varmasti ole, niin mitä se varsin selvästi sitten on?
Miksi varsin tähän on sinulla varsin vaikea varsin vastata? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voit työntää sen varsin vakavan valehtelusi vaikka pärseeseesi.
Varsin turhaan ja varsin tarpeetonta on varsin asiaton varsin typerä kommenttisi kun sen vielä varsin väärälle henkilölle varsin varmasti osoitat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsin turhasta ei kukaan ole varsin turhaan suuttunut. Mikä tässä varsin selvässä varsin oikeassa asiassa on sinulle varsin vaikea varsin käsittää. Varsin turha on taholtasi varsin selvästi varsin turhaa nälvimisen omaista kommunikointiasi varsin turhasti muuksi sitä koetat varsin väittää, koska nälvimistähän se varsin selvästi on. Varsin valheellista ja varsin turhaa on taholtasi varsin muuta väittää.
Jos ei varsin varma nälviminen taholtasi varsin varmaa nälvimistä muka varsin varmasti ole, niin mitä se varsin selvästi sitten on?
Miksi varsin tähän on sinulla varsin vaikea varsin vastata?Varsin turhaa on varsin turhasti suuttua ja varsin turhaa on varsin turhasti luulla varsin tavanomaista kommunikointia varsin nälvimiseksi, kun varsin selvästi on varsin useaan kertaan varsin sanottu, ettei se varsin nälvimistä ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsin turhaa on varsin turhasti suuttua ja varsin turhaa on varsin turhasti luulla varsin tavanomaista kommunikointia varsin nälvimiseksi, kun varsin selvästi on varsin useaan kertaan varsin sanottu, ettei se varsin nälvimistä ole.
Ei varsin turhasta ole kukaan varsin turhaan suuttunut. Voisit jo varsin turhasta ja varsin väärästä varsin pitkään jatkuneesta varsin virheellisestä varsin tyhjästä inttämisestäsi varsin ymmärrettävistä syistä varsin pikaisesti luopua.
Varsin varmasti tapasi mukaan varsin törkeästi valehtelet tuossa varsin oikeaksi todistetussa varsin selvässä nälvimisestä mitä varsin tarkoituksellisesti väität taholtasi varsin tapahtumattomaksi.
Jos ei varsin varma nälviminen taholtasi varsin varmaa nälvimistä muka varsin varmasti ole, niin mitä se varsin selvästi sitten on?
Miksi varsin tähän on sinulla varsin vaikea varsin vastata? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei varsin turhasta ole kukaan varsin turhaan suuttunut. Voisit jo varsin turhasta ja varsin väärästä varsin pitkään jatkuneesta varsin virheellisestä varsin tyhjästä inttämisestäsi varsin ymmärrettävistä syistä varsin pikaisesti luopua.
Varsin varmasti tapasi mukaan varsin törkeästi valehtelet tuossa varsin oikeaksi todistetussa varsin selvässä nälvimisestä mitä varsin tarkoituksellisesti väität taholtasi varsin tapahtumattomaksi.
Jos ei varsin varma nälviminen taholtasi varsin varmaa nälvimistä muka varsin varmasti ole, niin mitä se varsin selvästi sitten on?
Miksi varsin tähän on sinulla varsin vaikea varsin vastata?Varsin turhaa on varsin turhasti suuttua ja varsin turhaa on varsin turhasti luulla varsin tavanomaista kommunikointia varsin nälvimiseksi, kun varsin selvästi on pippeli varsin useaan kertaan varsin sanottu, ettei se varsin nälvimistä ole.
- Anonyymi
Varsin turhaa on varsin sairaasti ja varsin turhasti suuttua ja varsin turhaa on varsin turhasti luulla varsin tavanomaista kommunikointia varsin nälvimiseksi, kun varsin selvästi on pippeli varsin useaan kertaan varsin sanottu, ettei se varsin nälvimistä ole.
- Anonyymi
Varsin poikkeava sairas ymmärtämätön jälkeenjäänyt turha suuttunut pippeli kopiointi nälviminen valehtelu poikkeava vakavasti sairas kehityksestä jälkeen jäänyt pippeli mielipide.
- Anonyymi
Monikaan rallivatanen ei selviydy samanaikaisesta ratin pyörittämisestä ja vikkuviiksen käytöstä. Keskittymisvaikeudet estävät auton kokonaisvaltaisen hallinnan. Liikenneympyrästä poistuttaessa pitää vielä yrittää katsoa, onko ajoradan poikki kulkevalla kevyen liikenteen väylällä ketään.
- Anonyymi
MONIKAAN ei keksi enempää MONIKAAN kirjoituksia eikä MONIKAAN viitsi vastata itselleen kovin usein.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MONIKAAN ei keksi enempää MONIKAAN kirjoituksia eikä MONIKAAN viitsi vastata itselleen kovin usein.
Paitsi Monica.
- Anonyymi
Kuka tuo Monikaan Rallivatanen oikein on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka tuo Monikaan Rallivatanen oikein on?
Katso peiliin, sieltä se vastaan tuijottaa.
- Anonyymi
Lapsi ei oikein osaa kirjoitta ja käyttää hymiötä sotkemaan lisää lapsellista asiaansa.
- Anonyymi
Oompa nähänynnä että monikaa myös käyttää vilikkuva nin mitenkähän sehi ny sitte on mahollista että ei käytä ja käyttää. Mitä helevattuva taijat puhuva paskoa.
- Anonyymi
Ei asiaan taida auttaa muu kuin ehkäisy valistus.
Niin vanha ja loppuun kaluttu aihe, älykkyys ei vaan riitä kaikille edes helppoihinkaan asioihin liikenteessä. Vilkkua kyllä käytetään, räpsitään sinne tänne ja yleensä myöhässä, 2-3 vilausta. Näinkö ne opettaa? Tuntikausia ajat liikenneopettajan kyydissä ja inssiajossakin pitää vielä näyttää että osaa niin ei.
Tyhmyydenmittari, käyttää vilkkua TURHAAN, tämä on se isoin puute vilkun käytössä mitä on, vilkuttelet tyhjällä tiellä missä ei ole edes suojatietä risteyksissä ja vilkku päälle, kelle vilkutit, myöhässä??
Suuntavilkku on älykkyyden mittari, kuka osaa oikein käyttää vilkkua on äö yli 100!
Piste ja näin on marjat.- Anonyymi
Tämä on yksi ydinasioista. Jos äly ei riitä, niin sitten ei koskaan pitäisi edes antaa ajo-oikeutta sellaisille henkilöille. Ei ajo-oikeuden saaminen mikään "jokamiehenoikeus" kuitenkaan ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on yksi ydinasioista. Jos äly ei riitä, niin sitten ei koskaan pitäisi edes antaa ajo-oikeutta sellaisille henkilöille. Ei ajo-oikeuden saaminen mikään "jokamiehenoikeus" kuitenkaan ole.
Eihän tuota ajo-oiketta kaikki edes hae. Ne jotka on hakennet ja autokoulun käytyään ajokokeen läpäisseet, niin ne kokelaan älynlahjat on silloin liikenteeseen riittäviksi havaittu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tuota ajo-oiketta kaikki edes hae. Ne jotka on hakennet ja autokoulun käytyään ajokokeen läpäisseet, niin ne kokelaan älynlahjat on silloin liikenteeseen riittäviksi havaittu.
Tuossa ylempänä mainitaan, ettei äly riitä edes suuntavilkun oikeanlaiseen käyttöön. Älylliset lahjat eivät mielestäni silloin ole riittävällä tasolla, vaikka ajo-oikeus on onnistuttu hankkimaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa ylempänä mainitaan, ettei äly riitä edes suuntavilkun oikeanlaiseen käyttöön. Älylliset lahjat eivät mielestäni silloin ole riittävällä tasolla, vaikka ajo-oikeus on onnistuttu hankkimaan.
K yllä ne älynlahjat on juurikin riittäväksi havaittu, jos ja kun se ajo-oikeus on myönnetty.
Se, että joku arvioi jonkin toisen vilkunkäytön olevan älynpuutteesta johtuvaa, ei tarkoita sitä, että ajo-oikeus olisi virheellisesti myönnetty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
K yllä ne älynlahjat on juurikin riittäväksi havaittu, jos ja kun se ajo-oikeus on myönnetty.
Se, että joku arvioi jonkin toisen vilkunkäytön olevan älynpuutteesta johtuvaa, ei tarkoita sitä, että ajo-oikeus olisi virheellisesti myönnetty.Liian helposti taidetaan antaa ajo-oikeus. Kyllä joukossa liikkuu sellaisia, joille se ajo-oikeus ei olisi koskaan pitänyt myöntää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liian helposti taidetaan antaa ajo-oikeus. Kyllä joukossa liikkuu sellaisia, joille se ajo-oikeus ei olisi koskaan pitänyt myöntää.
On toki yleisesti tiedossa , että typerätkin mielipiteet, kuten omasi, on toki sallittuja vaikka se oikeellisuus sitten on täysin eri kuin todellisuus.
No, onneksi tuo jonkin yksitäisen kansalaisen paikkansa pitämätön mielipide ei mitenkään ohjaa ajo-oikeuden myöntämistä autokoulun /opetusluvalla suoritettua koulutusta ja ajokokeella varmistettua kykyä liikkua turvallisesti liikenteessä moottori ajoneuvon kuljettajana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On toki yleisesti tiedossa , että typerätkin mielipiteet, kuten omasi, on toki sallittuja vaikka se oikeellisuus sitten on täysin eri kuin todellisuus.
No, onneksi tuo jonkin yksitäisen kansalaisen paikkansa pitämätön mielipide ei mitenkään ohjaa ajo-oikeuden myöntämistä autokoulun /opetusluvalla suoritettua koulutusta ja ajokokeella varmistettua kykyä liikkua turvallisesti liikenteessä moottori ajoneuvon kuljettajana.Ei kovin hyvin seulota, kun joukossa on kädettömiä ja osaamattomia. Jotkut muuttuvat sellaisiksi myös vanhuuden myötä. Tämä on selkeästi tiedossa, vaikka kaltaisesi ummistavat silmänsä asialle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kovin hyvin seulota, kun joukossa on kädettömiä ja osaamattomia. Jotkut muuttuvat sellaisiksi myös vanhuuden myötä. Tämä on selkeästi tiedossa, vaikka kaltaisesi ummistavat silmänsä asialle.
Se seulominen on kuitenkin ammattilaisten ammattinsa puolesta tapahtuvaa, joten se on katsottava huomattavasti paremmin asiantuntevasti tapahtuneeksi kuin jonkin yksittäisen kansalaisen mutu tuntumaan perustuva käsitys.
Ikääntymisellä on omat vaikutuksensa ajokykyyn, joka lääkärintarkastuksessa arvioidaan, taas paremman asiantuntemuksen voimin kuin mitä yksittäisen kansalaisen mutu tuntuma on.
Joten silmien ummistamista ei asiassa, väitteestäsi huolimatta tosiasiassa ole olemassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se seulominen on kuitenkin ammattilaisten ammattinsa puolesta tapahtuvaa, joten se on katsottava huomattavasti paremmin asiantuntevasti tapahtuneeksi kuin jonkin yksittäisen kansalaisen mutu tuntumaan perustuva käsitys.
Ikääntymisellä on omat vaikutuksensa ajokykyyn, joka lääkärintarkastuksessa arvioidaan, taas paremman asiantuntemuksen voimin kuin mitä yksittäisen kansalaisen mutu tuntuma on.
Joten silmien ummistamista ei asiassa, väitteestäsi huolimatta tosiasiassa ole olemassa.Ei ole väitetty, että seulominen ei olisi ammattilaisten ammattinsa puolesta tapahtuvaa. On otettu kantaa nykyisiin rajoihin, jonka mukaan ajo-oikeus myönnetään tai seulomista tapahtuu. Liikenteessä liikkuu ajoneuvoilla ajaen selvästi sinne sopimatonta porukkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole väitetty, että seulominen ei olisi ammattilaisten ammattinsa puolesta tapahtuvaa. On otettu kantaa nykyisiin rajoihin, jonka mukaan ajo-oikeus myönnetään tai seulomista tapahtuu. Liikenteessä liikkuu ajoneuvoilla ajaen selvästi sinne sopimatonta porukkaa.
On väitetty vastaan tapaasi ettei seulomista ole riittävästi tapahtunut tai että rajat ajo-oikeuden myöntämiselle on liian väljät.
Tuo paikkansa pitämätön väitteesi, että liikenteessä olisi sinne sopimattomia, liian helpoilla rajoilla ajo-oikeuden saaneita on tulkittava kritiikiksi juuri niitä tahoja kohtaan jotka sen ajo-oikeuden kokelaalle myöntää.
Tuo mututuntumasi joidenkin liikenteeseen sopimattomien kuljettajien olemassa olosta liikenteessä on sitä asiasta mitään tietämätöntä ja ymmärtämätöntä kirkasotsaista huuhaa mölinää jolle ei löydy mitään tosiasioihin perustuvaa pohjaa.
- Anonyymi
"...rekkaa pitää varoa, jos on vieressä, se kun kääntyy, peräkärry ajaa sinun autosi yli:" tällainen tapaus oli puoli vuotta sitten jossain päin maailmaa pimeitä autoja saattaa tulla vastaan myös halla yöllä
- Anonyymi
Jotkut rekkakuskit ajavat usein "isomman" oikeudella ja tukeutuvat siihen, että pienemmät kyllä väistävät ja eivät halua kolaroida ison rekan kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotkut rekkakuskit ajavat usein "isomman" oikeudella ja tukeutuvat siihen, että pienemmät kyllä väistävät ja eivät halua kolaroida ison rekan kanssa.
Ja oikeasahan ne rekkakuskit siinä on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja oikeasahan ne rekkakuskit siinä on.
Ja miksi olisivat? Eikö liikennesäännöt koske rekkakuskeja, vai mitä yrität sanoa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja miksi olisivat? Eikö liikennesäännöt koske rekkakuskeja, vai mitä yrität sanoa?
Toki liikennesäännöt rekkakuskeja koskee, ja siksipä he niitä monia muita paremmin myös noudattaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toki liikennesäännöt rekkakuskeja koskee, ja siksipä he niitä monia muita paremmin myös noudattaa.
Tuossa ylempänä kutenkin väitettiin, "Ja oikeasahan ne rekkakuskit siinä on.", eli etteivät säännöt tuon kirjoittajan mielestä heitä koskisi. Oikeassa rekkakuskit olisivat hänen mielestä, kun toimivat ”isomman" oikeudella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa ylempänä kutenkin väitettiin, "Ja oikeasahan ne rekkakuskit siinä on.", eli etteivät säännöt tuon kirjoittajan mielestä heitä koskisi. Oikeassa rekkakuskit olisivat hänen mielestä, kun toimivat ”isomman" oikeudella.
Jokainen vastaa vain omista kirjoituksistaan, joten se "ylempänä oleva" omastaan joka en ollut minä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen vastaa vain omista kirjoituksistaan, joten se "ylempänä oleva" omastaan joka en ollut minä.
Ja siihen alkuperäiseen "isomman oikeudella" väitteeseen sekä kyseisen viestin vastaukseen ja samaa mieltä olemiseen nimenomaan reagoitiin, riippumatta kuka tai ketkä olivat kirjoittajat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotkut rekkakuskit ajavat usein "isomman" oikeudella ja tukeutuvat siihen, että pienemmät kyllä väistävät ja eivät halua kolaroida ison rekan kanssa.
Kannattaa ainakin väistää.
- Anonyymi
Täti Monika
https://youtu.be/Rc9jkAwSuvw - Anonyymi
Moni ei tosiaankaan käytä.
Mutta suurin osa ei osaa vilkkua käyttää muutenkaan, ei siis vain osa vaan suurin osa!
Sen voi kukin vilkun käyttöä osaava liikenteessä huomata.
Sanotaan niin että suurin osa vilkun käytöstä mitä voi havaita on täysin turhaa vilkuttelua, yleisin syy on myöhässä vilkuttaminen ja toinen sitten se paikoissa missä vilkulla ei ole kenellekkään mitään hyötyä siitä vilkulla kertomasta aikeestaan.- Anonyymi
No, onhan se lohtu, vaikka laihakin, että edes joku kuten sinä, sitä vilkkua osaa kuitenkin oikein käyttää.
- Anonyymi
Minä olen tullut siihen tulokseen, että jotkut eivät vain osaa. Eivät tunne liikennesääntöjä ja ajavat perstuntumalla muita matkien. Esittävät vain osaavansa ajaa.
- Anonyymi
Varmasti olet asiaa tieteellisen tarkasti tutkinut, kaikki asiat tarkoin monelta kannalta tarkasti harkinnut, ja kaiken vaivannäön ja peiliin katsomisen jälkeen päätynyt tuloksena esittämääsi vähintäänkin naurettavaan, joku voisi sanoa jopa mielipuoliseen arvioon.

Nonni, saadaanko taas älykäs väittely aikaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmasti olet asiaa tieteellisen tarkasti tutkinut, kaikki asiat tarkoin monelta kannalta tarkasti harkinnut, ja kaiken vaivannäön ja peiliin katsomisen jälkeen päätynyt tuloksena esittämääsi vähintäänkin naurettavaan, joku voisi sanoa jopa mielipuoliseen arvioon.
Kun seuraa mitä liikenteessä ympärillä tapahtuu, niin voi itse päätyä tekemään tietynlaisia johtopäätöksiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun seuraa mitä liikenteessä ympärillä tapahtuu, niin voi itse päätyä tekemään tietynlaisia johtopäätöksiä.
Näinhän se on , että johtopäätöksiä voi päätyä tekemään vaikka edellytykset, ymmärrys ja asiantuntemus riittää vain mututuntumalla esitettyihin omaa osaamistaan korostavaan ja muita perusteettomasti jopa haukkumisen kaltaiseen aliarvostamiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinhän se on , että johtopäätöksiä voi päätyä tekemään vaikka edellytykset, ymmärrys ja asiantuntemus riittää vain mututuntumalla esitettyihin omaa osaamistaan korostavaan ja muita perusteettomasti jopa haukkumisen kaltaiseen aliarvostamiseen.
Riippuu siitä, kuka sen päätelmän "itse" tekee. Voi olla ihan päteväkin kaveri ratin takana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riippuu siitä, kuka sen päätelmän "itse" tekee. Voi olla ihan päteväkin kaveri ratin takana.
Moni kokee olevansa pätevä, mutta motoriikka ja havainnointikyky eivät riitä vilkkujen ja liikenneympyrän samanaikaiseen hallintaan.
Tai vaikkapa moottoritielle liittymiseen.
Ajokortteja on myönnetty aikana ennen moottoriteitä ja liikenneympyröitä ja ikäkin vastaa jo humalatilaa monilla.
Jostain syystä ajokortteja on vuotanut myös näille jonneille yms, joita mm. Bemarit vetävät puoleensa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riippuu siitä, kuka sen päätelmän "itse" tekee. Voi olla ihan päteväkin kaveri ratin takana.
Täälläkin moni kokee itsensä päteväksi, koska osaavat niin paljon sääntöjä ulkoa.
Itse liikenteessä suoritumista joutuvat jatkuvasti puolustelemaan.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62473- 1161658
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361396Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1621236- 1431199
- 521135
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1061082- 571071
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1161026Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46949