Vastuun kantaminen, joten mieti miksi

Ensinnäkin, et puhu ja toimit millään muotoa asiallisesti. Jos kuvittelet, että joku tekee pahaa sinulle, eikä kukaan ole alun perin tehnyt mitään väärää sinua kohtaan, et ole asiallinen. En pitänyt sinusta pitkään aikaan sen jälkeen, mitä teit ja puhuit minulle. Entinen ystäväni loukkaantui, koska en itsekään pitänyt hänestä luonteensa perusteella ja ihan syystäkin. Sinun pitäisi ymmärtää, että se oli ikävästi tehty minua tai muitakin kohtaan julkisella paikoilla. Sinun pitäisi osata hävetä sitä, pyytää ja saada OIKEAA anteeksi käytöksestäsi, eikä odottaa 10 minuutin tai 1 tunnin jälkeen, vaan se pitää odottaa harkiten. Toiseksi ajattelet vain itseäsi. Siksi tekstiviesti solvaus ja feikki alaston kuvat sinusta laitettiin nettiin kauan sitten.

Ilkeilijät voisivat todellakin miettiä, mitä siitä voi seurata, joku voi olla hankalassa elämäntilanteessa muutenkin ja alentajat voivat ajaa herkän ihmisen todellakin alas ja seuraukset voivat olla hirvittävät. Kuka pahantekijöistä haluaisi taakakseen kantaa loppuelämän ajan esim. sen, että on ajanut toisen hulluksi mielisairaalaan tai kuolemaan? Onko kiusaus ollut sen arvoista, että joutuu sellaisen asian kanssa loppuelämän?
3685
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ehän se heillä tunnu missään.

Äänestä

Sivusta kyselen
Mistä niinkuin on kyse? Lukeeko kyseinen henkilö - johon tämä viesti on kohdistettu - näitä viestejä?
Ja yksi asia tuli mieleen, että oikeuttaako mikään ottamaan jostain henkilöstä alastonkuvan ja laittamaan sen nettiin? Ettekö tiedä että olette syyllistyneet rikokseen.

Äänestä
  • Ei se mitään kuvaa ole laittanut paitsi korkeintaan itsestään karvaiset miehen kintut sukkiksiin verhottuna, ohi

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ensinnäkin, et puhu ja toimit millään muotoa asiallisesti. Jos kuvittelet, että joku tekee pahaa sinulle, eikä kukaan ole alun perin tehnyt mitään väärää sinua kohtaan, et ole asiallinen. En pitänyt sinusta pitkään aikaan sen jälkeen, mitä teit ja puhuit minulle. Entinen ystäväni loukkaantui, koska en itsekään pitänyt hänestä luonteensa perusteella ja ihan syystäkin. Sinun pitäisi ymmärtää, että se oli ikävästi tehty minua tai muitakin kohtaan julkisella paikoilla. Sinun pitäisi osata hävetä sitä, pyytää ja saada OIKEAA anteeksi käytöksestäsi, eikä odottaa 10 minuutin tai 1 tunnin jälkeen, vaan se pitää odottaa harkiten. Toiseksi ajattelet vain itseäsi. Siksi tekstiviesti solvaus ja feikki alaston kuvat sinusta laitettiin nettiin kauan sitten.

Ilkeilijät voisivat todellakin miettiä, mitä siitä voi seurata, joku voi olla hankalassa elämäntilanteessa muutenkin ja alentajat voivat ajaa herkän ihmisen todellakin alas ja seuraukset voivat olla hirvittävät. Kuka pahantekijöistä haluaisi taakakseen kantaa loppuelämän ajan esim. sen, että on ajanut toisen hulluksi mielisairaalaan tai kuolemaan? Onko kiusaus ollut sen arvoista, että joutuu sellaisen asian kanssa loppuelämän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu