Perustuslain mukaan kaikkien tulee olla yhdenvertaisia. Mutta yksityisten yritysten voittoja ei saa kuin niiden omistajat. Eli ne rikkovat jo tuossa kohden pelkästään perustuslain yhtä kohtaa. Useinhan yksityiset rikkovat paljon muitakin lakeja.
Valtion liikelaitokset sen sijaan maksavat voittonsa yhteiskunnalle. Voitot palautuvat koko kansan käyttöön. Ne eivät siksi riko lakeja.
Toivottavasti tähän epäkohtaan kiinnitetään huomiota ja korjataan se perustuslain mukaiseksi.
Yksityiset yritykset rikkoovat perustuslakia
26
238
Vastaukset
- Anonyymi
Jestas. Sinun kannattaisi kyllä pitäytyä niissä suolakurkku- ja alelaaripohdinnoissasi.
Jos olisit normaalijärkinen voisin suositella sinulle juridiikan peruskurssia - mutta koska sinulla on aivokurkiaisen surkastuma, ei omilla ole toivoa minkäänlaisesta uuden oppimisesta.- Anonyymi
Nykyinen perustuslaki on ollut ties kuinka pitkään. Siinä sanotaan:
"Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella."
Yksityisten yritysten tapauksessa sen omistajat ovat erioikeutetussa asemassa verrattuna muihin kansalaisiin. Ironisinta on, että ko. omistajat hyötyvät myös valtion liikelaitosten tekemistä tuloksista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyinen perustuslaki on ollut ties kuinka pitkään. Siinä sanotaan:
"Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella."
Yksityisten yritysten tapauksessa sen omistajat ovat erioikeutetussa asemassa verrattuna muihin kansalaisiin. Ironisinta on, että ko. omistajat hyötyvät myös valtion liikelaitosten tekemistä tuloksista.Tuolla logiikalla, kun joku joutuu rikoksesta vankilaan, niin sinä lähdet sinne samaksi aikaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuolla logiikalla, kun joku joutuu rikoksesta vankilaan, niin sinä lähdet sinne samaksi aikaa.
Ei logiikka noin mene. Rikolliset saavat keskenään yhdenvertaisen kohtelun vastaavasta rikoksesta. Se menee siis ihan oikein.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei logiikka noin mene. Rikolliset saavat keskenään yhdenvertaisen kohtelun vastaavasta rikoksesta. Se menee siis ihan oikein.
Ja yksityisten yritysten omistajat saavat keskenään yhdenvertaisen kohtelun, Sekin menee ihan oikein.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja yksityisten yritysten omistajat saavat keskenään yhdenvertaisen kohtelun, Sekin menee ihan oikein.
Eihän mene, koska kansalaiset saavat eri määrän rahaa, siis tavallinen kansalainen ei lainkaan. Se rikkoo yhdenvertaisuuslakia, kun vain yksityisten yritysten omistajat saavat rahaa.
Rikoksissa kaikki menee oikein. Eli päiväsakot määritellään tulojen mukaan, ja vapausrangaistuksissa 1 vuosi on kaikille 1 vuosi. Anonyymi kirjoitti:
Eihän mene, koska kansalaiset saavat eri määrän rahaa, siis tavallinen kansalainen ei lainkaan. Se rikkoo yhdenvertaisuuslakia, kun vain yksityisten yritysten omistajat saavat rahaa.
Rikoksissa kaikki menee oikein. Eli päiväsakot määritellään tulojen mukaan, ja vapausrangaistuksissa 1 vuosi on kaikille 1 vuosi.Millä tavalla "tavallinen kansalainen ei lainkaan". Eikö sitä työntekijä sentään vähintään lakisääteisen summan saa palkkaa, vai mitä tarkoitat?
Tipale kirjoitti:
Millä tavalla "tavallinen kansalainen ei lainkaan". Eikö sitä työntekijä sentään vähintään lakisääteisen summan saa palkkaa, vai mitä tarkoitat?
Jaa, meinasit vissiin sitä, että työntekijä ei saa yrityksen voitosta osuutta.
No, niin se vain menee.- Anonyymi
Tipale kirjoitti:
Millä tavalla "tavallinen kansalainen ei lainkaan". Eikö sitä työntekijä sentään vähintään lakisääteisen summan saa palkkaa, vai mitä tarkoitat?
Yksityisten yrittäjien nostamista voitoista tässä ketjussa on kyse. Niitä ei tavalliset kansalaiset tällä hetkellä saa, eli ovat eriarvoisessa asemassa.
Tietenkin yksityisen yrityksen omistajat ja työntekijät saavat palkkansa nostaa, kuten palkansaajatkin vaikkapa valtion virastoissa.
Mutta kyse on niistä voitoista. Niitä ei jaeta yhdenvertaisuusperiaatteen vuoksi yhteiseen kirstuun kaikkien hyväksi. Tuossa kohtaa yksityiset yrittäjät rikkovat perustuslakia. Esimerkiksi valtion liikelaitoksethan tilittävät kaiken ylimääräisen yhteiskunnalle koko kansan hyödyksi. Eli kaikki saavat saman hyödyn ja ovat tasa-arvoisia siinä suhteessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksityisten yrittäjien nostamista voitoista tässä ketjussa on kyse. Niitä ei tavalliset kansalaiset tällä hetkellä saa, eli ovat eriarvoisessa asemassa.
Tietenkin yksityisen yrityksen omistajat ja työntekijät saavat palkkansa nostaa, kuten palkansaajatkin vaikkapa valtion virastoissa.
Mutta kyse on niistä voitoista. Niitä ei jaeta yhdenvertaisuusperiaatteen vuoksi yhteiseen kirstuun kaikkien hyväksi. Tuossa kohtaa yksityiset yrittäjät rikkovat perustuslakia. Esimerkiksi valtion liikelaitoksethan tilittävät kaiken ylimääräisen yhteiskunnalle koko kansan hyödyksi. Eli kaikki saavat saman hyödyn ja ovat tasa-arvoisia siinä suhteessa.No, jos voitot joudutaan perustuslain mukaan jakamaan kaikkien kansalaisten kesken, niin sitten kaikkien kansalaisten on yhdevertaisuuden takia sijoitettava yritykseen sama pääoma ja työpanos, kuin yrittäjänkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, jos voitot joudutaan perustuslain mukaan jakamaan kaikkien kansalaisten kesken, niin sitten kaikkien kansalaisten on yhdevertaisuuden takia sijoitettava yritykseen sama pääoma ja työpanos, kuin yrittäjänkin.
Yksityinen yrittäminen on vapaaehtoista. Jos joku siihen haluaa rahaansa tai työpanostaan uhrata, niin siitä vaan. Vapaaehtoista se on.
Mutta yksityiset yritykset rikkovat perustuslain kohtaa ihmisten yhdenvertaisuudessa siinä vaiheessa, kun eivät tilitä voittojaan yhteiskunnalle jokaisen kansalaisen käytettäväksi. Sehän on tiukasti tulkitsemalla varastamista yhteisestä kirstusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksityinen yrittäminen on vapaaehtoista. Jos joku siihen haluaa rahaansa tai työpanostaan uhrata, niin siitä vaan. Vapaaehtoista se on.
Mutta yksityiset yritykset rikkovat perustuslain kohtaa ihmisten yhdenvertaisuudessa siinä vaiheessa, kun eivät tilitä voittojaan yhteiskunnalle jokaisen kansalaisen käytettäväksi. Sehän on tiukasti tulkitsemalla varastamista yhteisestä kirstusta.On myös vapaaehtoista olla ryhtymättä yrittäjäksi.
- Anonyymi
Mutta voittojen jakaminen yhteiskunnalle on selvää sosialisointia.
Kukaan järkevä ihminen ei suostu siihen.- Anonyymi
Tietenkin voitot jaetaan yhteiskunnalle, joka osaa ne parhaiten käyttää yhteisen hyvän eteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin voitot jaetaan yhteiskunnalle, joka osaa ne parhaiten käyttää yhteisen hyvän eteen.
En ole havainnut tälläistä osaamista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole havainnut tälläistä osaamista
Sillä tavalla yhteiskunta on toiminut koko olemassa olonsa ajan. Yhteisesti sovitaan budjetista. Huom. siis ___yhteisesti___, ei niin, että yksityisten yritysten omistajat päättävät kuinka yhteiset rahat käyttävät itse ja kuinka jättävät muut ilman.
- Anonyymi
"Mutta yksityisten yritysten voittoja ei saa kuin niiden omistajat. "
Voisitko sitten ajatella, että työsopimuksen sijaan myytkin osaamistasi yksityisenä ammatinharjoittajana ja jakaisit tulosi, "voittosi" Suomen vähäosaisten kanssa?- Anonyymi
Riittää että jokainen yksityinen yrirtys maksaa voittonsa yhteiskunnalle, joka osaa ne käyttää parhaiten kaikkien hyväksi. Ei asia sen vaikeampaa ole.
Eikä kenenkään tarvitse olla yrittäjä. Voi mennä myös palkkatöihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riittää että jokainen yksityinen yrirtys maksaa voittonsa yhteiskunnalle, joka osaa ne käyttää parhaiten kaikkien hyväksi. Ei asia sen vaikeampaa ole.
Eikä kenenkään tarvitse olla yrittäjä. Voi mennä myös palkkatöihin.Milloin ajattelit itse aloittaa työelämän?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Milloin ajattelit itse aloittaa työelämän?
Ei kaikkien ole pakko olla työelämässä. Osa voi olla eläkkeellä, opiskelemassa, armeijassa jne. Jos sitten haluaa paljon rahaa pitää tietenkin mennä töihin, josta saa palkkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kaikkien ole pakko olla työelämässä. Osa voi olla eläkkeellä, opiskelemassa, armeijassa jne. Jos sitten haluaa paljon rahaa pitää tietenkin mennä töihin, josta saa palkkaa.
Ihan kohtuupalkka ne siellä töissä maksavat. Tuli koettua sitäkin 40 vuotta.
- Anonyymi
Jos joku toiminnassa oleva yritys niin minkä ihmeen takia yrittäjän työntekijälle kannattas enemmän alkaa maksaan mutta toki tulospalkkio sitten eri.
- Anonyymi
Maailma ei ole oikeudenmukainen eikä sitä tuskin koskaan tulee edes olemaan. Aina tulee olemaan rikkaita ja köhyiä.
- Anonyymi
Eli viisaita/yritteliäitä ja sitten niitä tyhmiä/laiskoja.
- Anonyymi
Tämä on todennäköisesti tyhmin ja tietämättömin aloitus ikinä koko palstan historiassa😂
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten111885- 301640
- 771565
Muistutus t-Naiselle.
Olet ilkeä ja narsistinen k-pää. Annat itsestäsi kiltin kuvan ulospäin kelataksesi ihmiset ansaan. Sitten päsmäröit, hau1511422Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu3101368Oho! Varmistusta odotellaan.
Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"1211192Oiskohan se aika
Selvittää pää vihdoin ja viimein. Minun kaivattu ei todellakaan käy täällä ja piste. Ei ole mitään järkeä enää tuhlata t51119Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa
Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä291009Mää oikeasti vielä kuolen
Tämän tilanteen takia. Minä tosissani yritin ja tiedän että tämä tilanne sattuu sinuunkin. Molemmat taidetaan olla niin42997Kun Suomen uutisiin ei voi luottaa?
Kertoisitteko te uutismaailmasn perehtyneet ASIANTUNTIJAT nyt sitten sen, mihin voi?238894