Politiikka ja diktatuuri on sama asia

Politiikka on diktatuuria, vaikka perustellaan demokratialla, mutta loppujen lopuksi demokraattinen politiikka on diktatuuria.
Politiikassa vallassa olevat määräävät ja säätelevät lait, jotka koskevat jokaista.
Diktatuurissa määräystä pitää yksi tai muutama.
Onko enää edes demokrtatiaa, saanen epäillä.
Onko se enää demokrariaa, että ennen vaaleja luvataan, johon äänestäjät uskovat ja valtaan päästyään lupaukset ovat haudattu ja vallassa olevat alkavat toteuuttaa päätöksiä, jotka eivät ole äänestäjien mieleen.
Vaalien jälkeen lupaukset muuttuvat leikkauksiksi, veronkorotuksiksi ja maksuiksi.
Esim. ennen vaaleja luvataan alennuksia polttoaineen verotukseen, mutta kuikas kävikän, polttoaineen hinta nousikin.

Diktatuuriin kuuluu oleellisesti omien taloudellisten etujen tavoittelu ja kansan köyhdyttäminen, kuten diktaattori valtioissa nähdään.
Samaa menoa harrastavat poliittiset päättäjät, omat edut ovat tärkeimmät.
Sama meno on suomessakin eli täysin diktatuuri meno päällä, vaikkei sitä myönnetä ja jauhetaan, että olemme demokraattinen maa, valetta!
2426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos on noin pihalla diktatuurista ja sen määritelmästä, niin sitten ei voi oikein mitään.

Äänestä

Pitää paikkansa, että Suomessa ei ole demokratiaa. Selvin todiste siitä on PAKKORUOTSI, jota hurja enemmistö kansasta vastustaa. RKP:n hurrrit ovat päinvastoin LISÄNNEET pakkoruotsitusta kouluissa...

AP on oikeassa, poliitikot on rosskasakkia...Älkää enää äänestäkö.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Politiikka on diktatuuria, vaikka perustellaan demokratialla, mutta loppujen lopuksi demokraattinen politiikka on diktatuuria.
Politiikassa vallassa olevat määräävät ja säätelevät lait, jotka koskevat jokaista.
Diktatuurissa määräystä pitää yksi tai muutama.
Onko enää edes demokrtatiaa, saanen epäillä.
Onko se enää demokrariaa, että ennen vaaleja luvataan, johon äänestäjät uskovat ja valtaan päästyään lupaukset ovat haudattu ja vallassa olevat alkavat toteuuttaa päätöksiä, jotka eivät ole äänestäjien mieleen.
Vaalien jälkeen lupaukset muuttuvat leikkauksiksi, veronkorotuksiksi ja maksuiksi.
Esim. ennen vaaleja luvataan alennuksia polttoaineen verotukseen, mutta kuikas kävikän, polttoaineen hinta nousikin.

Diktatuuriin kuuluu oleellisesti omien taloudellisten etujen tavoittelu ja kansan köyhdyttäminen, kuten diktaattori valtioissa nähdään.
Samaa menoa harrastavat poliittiset päättäjät, omat edut ovat tärkeimmät.
Sama meno on suomessakin eli täysin diktatuuri meno päällä, vaikkei sitä myönnetä ja jauhetaan, että olemme demokraattinen maa, valetta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu