...näin sitä hallitukselle tulee säästöjä.
Eläkeläisille ja vammaisille jotka eivät tuota mitään , hallitus kaavailee leikkaukdia. Vedrtään pitkäää tikkua, että kuka saa ja kuka ei saa tarvitsemaansa apua.
Orpon hallituksessa istuvat pahvipäät haluavst olla fiksuja sekä hyvinpalkattuja kansalaisia, jotka voivat virnistellä t. muikistella muille olevansa hienoja, parempia javiisaampia kuin muut suomalaiset.
Antakaa nyt kaikille halukkaille se kuolinpilleri, niin pääsette taas nostamaan palkkojanne ja muita etuuksia. Teillähän on vielä ne käyttörahat palkan lisäksi, ilmaiset lounaat, jos noudatatte entisen efustaja Sasin viittoittamaa tietä alkoholiakin saa työpaikallaan nauttia jne.jnre loputtomasti etuuksia. Töitäkään ei tarvitse tehdä, vetää veronmaksajien biltin korville ja lährttää avustajansa töihin. Loma-aikaakin on suunnilleen puolivuotta. Tällaisia etuisuuksia ei juurikaan muualta löydy.
Kehtaattekin olla viemässä leivän lansalaisten suusta. Kepulaisetkin myötäilevät nykyistä menoa, toivomalla pääsevänsä hallitukseen seuraavaksi eihän sielläkään köyhälistön puolta pidetä.
Lukekaa historianne. Ennen oli kunnia-asia tehdä työtä kolo Suomen kansan puolesta, eli jokaiselle. Mitä ovat kansanedustajat viime vuosina muuta
tehneet saaneet aikaiseksi kuin parantaneet omaa leivänsaantiaan.
Kohta tavallisen köyhän , sairaan,vanhuksen, vammaisen t. lapsen osa on kuin tsaarin aikoina.
Hävettää nykyisen hallituksen toimet. Suurin osa tähän asti tehdyistä töistännne on vain piheita rasismista ja leikkauksista. Ei mitään huolta kansalaisista, kunhan saadaan omat aatteet esille ja päätökseen.
Viinit ja lonkerotkin oli tarvis työntää leipäkauppoihin jotta lihotettaisiin juomien valmistajia ja lisättäisiin entisestään alkoholin terveyshaittoja, samaan aikaan, kun juoppojen hoitamisen varat vähenyyvät. Suomalaiset eivät hallitse alkoholikulttuuria, kuten viinimaissa. Meillä on samat juomatavat kuin Venäläisillä ja sitä myötä kasvaa myös puolisoiden ja lasten ongelmat. Väkivalta vain lisääntyy ja raaistuu.
Kohta saa tosissaan piiloutua kellareihin mikäli yhdenlainen sotaherra päättää käyttää ydinaseita.
Onpa maailma mallillaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mitä populisteilta ja ureahatuilta nyt voi odottaa.