Haluun tietää

En suoraan sanoen oikein tiedä mitä ajatella

No "Hoooh!" sentään.

Oot kova pehmeenäkin.t: yksale

Ajattelen, että yhäkin ikävöin sinua, mutta olet varattu, niin siksi en tee mitään edes yrittääkseni sinua takaisin elämääni, vierelleni. Ajattelen myös, että olet saanut väärän kuvan minusta täällä näitä ihmisten kommentteja lukiessasi ja luulet niiden olevan minun kirjoittamia, varsinkin niiden haukkumisten, vaikka se niiden kirjoittaja onkin aivan toinen ihminen. Tästä sinä et tainnut ollakaan tietoinen.

Ajattelen myös, miten voinkin vielä kaivata sinua, koska aikaa on kulunut jo kauan. Miten voisinkaan unohtaa, sillä jäinhän odottamaan kuten lupasin ja koska itse sanoit tulevasi takaisin.

Ajattelen usein, että "mitä ajatella". Sen verran on pääni sekaisin kaikesta, koska tiedän odottavani turhaan ihmistä, naista, joka ei enää koskaan aio palata. Olen tuhannet kerrat yrittänyt kertoa sen niin aivoilleni kuin sydämellenikin. Turhaan. Ei ne tajua sitä, ei ne halua tajuta sitä. Ei ne halua edes ymmärtää. Ei, vaikka kuinka pahastikin yrittäisin siitä kertoa ja ajatella.

Kaiken tämän oon pitänyt itselläni, sisälläni. En ole koskaan ollut sellainen, joka kertoilee ympäriinsä kaikille asioistaan ja varsinkaan sydänasioistaan.

Ajattelen sinun ajattelevan minusta kaikkea negaa. Näin ajattelen siksi, koska et tiedä asioiden oikeaa puolta tai minun näkökulmasta katsottuna tai sitä, miten minä koen erinäiset asiat. Et sitäkään, että on voinut tapahtua väärinymmärrystä puolin ja toisin.

Ajattelen sinua enimmäkseen lämmöllä. Havahdun joskus haaveiluun, että istut tuossa vieressäni ja pidät mua kädestä ja katsot luontoa, eläimiä, kuuta, pilviä, kaikkea.

Ajattelen välillä myös negatiivisesti. Tämä siksi, että pääsisin pois näistä positiivisista tunteista. Saisin sen mielenrauhan, mikä oli sinun kanssasi, mutta nyt se olisi ilman sinua. Vielä en ole onnistunut siinä, vaikka aikaa todellakin on kulunut.

Ajattelen välillä myös hieman säälivästi itseäni, mutta sillai armoa antavasti, koska en ole saanut puhua sinun kanssasi lähtösi jälkeen lähes ollenkaan. Vain muutaman sanasen, siinä kaikki.

Ajattelen kuitenkin, että sinun on nyt hyvä olla siellä, missä oletkin. Uudessa suhteessa, uudessa kodissa, uusissa maisemissa.

Ajatuksissani on kuitenkin kytemässä vieläkin pikkuruinen toive siitä, että olisit minun. Ei omistusmielessä vaan hyvässä mielessä ajateltuna. Tiedän, että näin ei tule olemaan, se lannistaa, mutta se kuitenkin on. Ehkä se on just se, mikä on auttanut minua päivästä toiseen. Se odottaminen.

Ajattelen monesti, että kunpa tietäisit, monetko sadat ja tuhannet tunnit olenkaan istunut ulkona odottaen sinun tulevan, nähden sinun kävelevän kohti minua. Ehkä sinä sielusi silmin näetkin. Sielusi silmin et kuitenkaan pysty kokemaan sitä kylmyyttä, mitä olen kokenut istuessani pakkasilla ja öisinkin kylmässä, pimeässä, odottaen vain sinua.

Ajattelen sinun olettavan minulla olevan muita naisia tai joku, jonka kanssa jaan elämääni, mutta näinhän ei ole.

Tässä murto-osa ajatuksistani. Kertoiko ne mitään uutta sinulle? Tämä kuten kaikki muutkin tekstini tänne kirjoitettuna kuin hänelle. Tai anteeksi, melkein kaikki, sillä olenhan heitellyt kommenttia useisiin kohtiin purkien mieltäni ja ajatuksiani. Yhdessäkään niistä ei ole ollut nimittelyä kuten täällä jotkut niin tekee.

Sinua. Sinua minä ajattelen. Lämpimästi. Rakastaen. Usko tämä ❣️

Kuinka kauan tuon kauniin, pitkän tekstin kirjoittajalla on kun on nähnyt viimeksi ikävänsä kohdetta?