Imelletty perunalaatikko onnistuu hämeenlinnassakin

Joku valitteli että imelletty perunalaatikko ei onnistu ja sen tekeminen vaatii vielä runsaasti harjoittelua. En löytänyt enää tekstiä mutta jos tästä olisi apua.

Tässä yksinkertainen ja helppo ohje. Valmista imelletty perunalaatikko sähkölieden uunissa. Imelletty perunalaatikko saa makeuden imeltämällä, siirappia ei lisätä imellettyyn perunalaatikkoon. Joku voi haluta lisää makeutta, niin voi siirappiakin lisätä, mutta siirapista tulee ylimääräinen sokeriannos.

Imelletty perunalaatikko valmistuu näistä aineksista:

2 1/2 kg jauhoisia perunoita, mutta kiinteiden suosijoitakin on
4 reilua ruokalusikallista vehnäjauhoja. (Vanhan ajan tapaan ruisjauhoa.)
50-100 g voita
1 litra maitoa, tarvittava maidon määrä vaihtelee runsaasti
2 tl suolaa

Valmistusohje:

Pese ja kuori perunat ja keitä niukassa suolattomassa vedessä täysin kypsiksi.
Soseuta perunat kuumina soseeksi niukkaan keittoveteen Mikäli seos on erityisen kuiva, lisää hiukan keitinvettä. Sekoita.
Jäähdytä sose huolella noin 70-74 asteiseksi. Yli 77 asteessa sanotaan että jauhot palaa. Laita kansi kattilaan.
Laita sose imeltymään noin 70-75 asteiseen uuniin. Perunasoseen tulisi olla imeltymisen ajan 65-75 asteista. Anna imeltyä välillä sekoittaen noin 4-5 tuntia.
Lisää imeltyneeseen, kuumaan soseeseen voi paksuhkoina siivuina sulamaan, voi sulaa hyvin kuumassa soseessa. Lisää maitoa niin että saat paksuhkon vellimäisen, ehkä hiukan puuromaisen soseen. Lisää suola. Sekoita.
Laita sose voideltuun, posliiniseen tai lasiseen uunivuokaan. Paista aluksi noin 190 asteisessa uunissa. Alenna uunin lämpötila noin puolen tunnin kuluttua noin 130 asteeseen, niin voit paistaa taysiä vuokia ja näin imelletty perunalaatikko ei kuivu eikä korppuunnu ja saat erinomaisen mehevän imelletyn perunalaatikon.
Paista imellettyä perunalaatikkoa sähkölieden uunissa noin 4-5 tuntia.
2321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Löysää kuraa tulee tolla ohjeella. Et sä saa tossa ajassa mitään makua pitää antaa olla joku 10 tuntia. Älkää tehkö tuolla ohjeella vaan katsokaa netistä löytyy paljon parempia ohjeita.

Äänestä

Pitkät sokerit voi myös "imellyttää" eli pilkkoa keittiöveitsellä. Eli naputtelet niitä perukoita tarpeeksi kauan palasiksi niin maku on imelämpi kuin sokeri siirapissa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Joku valitteli että imelletty perunalaatikko ei onnistu ja sen tekeminen vaatii vielä runsaasti harjoittelua. En löytänyt enää tekstiä mutta jos tästä olisi apua.

Tässä yksinkertainen ja helppo ohje. Valmista imelletty perunalaatikko sähkölieden uunissa. Imelletty perunalaatikko saa makeuden imeltämällä, siirappia ei lisätä imellettyyn perunalaatikkoon. Joku voi haluta lisää makeutta, niin voi siirappiakin lisätä, mutta siirapista tulee ylimääräinen sokeriannos.

Imelletty perunalaatikko valmistuu näistä aineksista:

2 1/2 kg jauhoisia perunoita, mutta kiinteiden suosijoitakin on
4 reilua ruokalusikallista vehnäjauhoja. (Vanhan ajan tapaan ruisjauhoa.)
50-100 g voita
1 litra maitoa, tarvittava maidon määrä vaihtelee runsaasti
2 tl suolaa

Valmistusohje:

Pese ja kuori perunat ja keitä niukassa suolattomassa vedessä täysin kypsiksi.
Soseuta perunat kuumina soseeksi niukkaan keittoveteen Mikäli seos on erityisen kuiva, lisää hiukan keitinvettä. Sekoita.
Jäähdytä sose huolella noin 70-74 asteiseksi. Yli 77 asteessa sanotaan että jauhot palaa. Laita kansi kattilaan.
Laita sose imeltymään noin 70-75 asteiseen uuniin. Perunasoseen tulisi olla imeltymisen ajan 65-75 asteista. Anna imeltyä välillä sekoittaen noin 4-5 tuntia.
Lisää imeltyneeseen, kuumaan soseeseen voi paksuhkoina siivuina sulamaan, voi sulaa hyvin kuumassa soseessa. Lisää maitoa niin että saat paksuhkon vellimäisen, ehkä hiukan puuromaisen soseen. Lisää suola. Sekoita.
Laita sose voideltuun, posliiniseen tai lasiseen uunivuokaan. Paista aluksi noin 190 asteisessa uunissa. Alenna uunin lämpötila noin puolen tunnin kuluttua noin 130 asteeseen, niin voit paistaa taysiä vuokia ja näin imelletty perunalaatikko ei kuivu eikä korppuunnu ja saat erinomaisen mehevän imelletyn perunalaatikon.
Paista imellettyä perunalaatikkoa sähkölieden uunissa noin 4-5 tuntia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu