Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

SAUNASSA, MUTTEI IHAN KUITENKAAN KUIN ENNEN

VIHDOINKIN SAUNASSA JA MUUTAKIN… (tama ei todemmaksi muutu)

(pahoittelen aa ja oo pisteiden puuttumista, mutta lopussa kiitos seisoo! TAKUUna tamankin vihdoin kirjoitettuani, minulla itseasiassa 'tuli' uneni keskella, mita yleensa tapahtuu lahinna teinipojille, ja senkin jalkeen tuntui yha hyvalta jattaytya seuraavan tositarinan valtaan...

Eli: SAUNAN LAMMITYKSEEN:
Olin toissa katsellut jo pitempaan ihanaa Pirita-tyttoa ja han myos vastasi silmapeliini ja vihjailuuni lupaavasti. No, kuitenkin pomoni sai vieteltya hanet petiinsa ja pian kavi perinteisesti eli vahinkolapsi oli tulolla.
No, pari vuotta he olivatkin myrskyisassa avoliitossa, mutta paattivat kuitenkin erota, ettei lapsen tarvitse kasvaa riitojen keskella.

Itse toimin tuon ajan pitkalti sovittelevana osapuolena; puolin ja toisin ja niinpa olin tullut laheiseksi Piritan ystavaksi ja luottomieheksi. Usein runkatessani ajattelin hanta ja haaveilin tilanteista, jolloin voisin hanta nussia, mutta todellisuudessa en tehnyt elettakaan tilanteen eteenpain saattamiseksi. Mutta voi kuinka muutaman vuoden saatossa hanesta tuli yha ihanampi!

Piritalla on hyva ystava nimelta Saija. Han on aarimmaisen ronski puheissaan, ja silla juuri karkottaa tahtomattaankin seurustelukandidaatit luotaan ja pysyy vuodesta toiseen sinkkuna. Kuitenkaan taipumatta sen kummemmin yhdenyon suhteisiin. Myos Saija oli vieraillut fantasioissani toistuvasti, mutta aika harvoi tuli nahtya nain kasvotusten.
Eraana kevat-kesan iltana oli minut kutsuttu Piritan luo grillaamaan ja turisemaan tovi lepposia ja luottamuksellisia. Tallaisia iltoja meilla oli Piritan kanssa ollut useinkin ilman kuitenkaan senkummempaa. Saavuin paikalle hikisena suoraan toista. Paikalla oli yllatyksekseni saman paivan lastenhoitoa suorittanut Saija.

Juttelimme tovin ja pian valkeni, etta itseasiassa kaikki olivat senverran pesun tarpeessa, etta ehka saunan lammitys olisi paikallaan. Pikku Niilo juoksi jaloissa ja me ‘aikuiset’ nautimme melko nopeaan tahtiin oluita ja siidereita. Sauna lampesi, kuin varkain, ja pian Pirita ilmoittikin sen olevan vain kylpijoita vailla. Han sanoi: “Eikos se ole ollut tapana, etta miehet menee ensin ottamaan kovat loylyt ja tytot tulee perassa niille pitkille ja pehmeille”.
No me mentiin Niilon kanssa ensin ja tytot jai grillaamaan ja nauttimaan laskevasta auringosta. Olin tuntenut pojan pienesta pitaen ja se olikin mukavan leppoisa loylyhetki.

Koska wc oli samassa tilassa, kuin pukuhuone ja sauna, ei mennyt kauaakaan, kun ensin Pirita tuli pissalle kovin valitellen hairitsemistaan, ja sitten Saija perassa.
No samaanaikaan, kun jalkimmainen kaikessa rauhassa toimitti tarpeitaan, niin Niilolle riitti, ja han halusi suihkuun ja syomaan grilliherkkuja. Eihan siina auttanut, kuin tulla saunasta ulos ja ohjata Niilo suihkukoppiin, jossa han itseosaavan ylpeydella huolellisesti osasi peseytya ja kyseli minulta samalla nalissaan yksityiskohtia tulevasta herkkuhetkesta.

Silla aikaa paivystin ilkosillani kopin ulkopuolella parin metrin paassa Saijasta, joka ronskina tyttona mittaili katseellaan hapeilematta saunassa lammittynytta penistani.
Hanella ei nayttanyt olevan mitaan kiiretta ja vaistomaisesti katseeni hakeutui ensin Saijan terhakkaisiin rintoihin ja sitten alemmas jalkovalin suuntaan, vaikka kuinka sinnittelin...
Niilo ampaisi ulos suihkusta iloisena, kuin Hangon keksi. Saijan nahdessaan han totesi: ”Tytoilla on pimpsa ja pojilla pippeli!” Kiistattoman luonnnollinen kommentti laukaisi tilanteen ja Saija nousi pontolta ylos housut yha kintuissa sanoen: “Niin on ja tallaselta se nayttaa.” Samalla avaten sita niin, etta klitoris tuli vaajaamatta esille, ja katsoen minua erittain tuhmasti altakulmain suoraan silmiin ja siita hitaasti siirtyen alemmas peittamattomaan penikseeni. Olin puolinoloissani ja melkein kauhuissani, silla ei kai nyt tuollaista esimerkkia tulisi pienille pojanviikareille nayttaa. Nehan just kertoo iskalle ja aiskalle enemman, kuin kaiken mita on nahneet...Niilo nauroi ja ampaisi ulos aidin hoiviin ja jaimme Saijan kanssa kahdestaan tuijottamaan toistemme paljaita hapyja.

Suorasukaiseen tapaansa han otti tilanteen haltuun kysymalla, josko lahtisin loylya heittamaan seuranvuoksi. No eihan minulla sita vastaan mitaan ollut –painvastoin! Alaston ja ehka vahan hikinen Saija lahestyi minua ja suihkua kohden. Kun en muutakaan sijaistoimintaa keksinyt, menin saunaan ja koppasin alalauteelta kiulun ja palasin tayttamaan sita vedella. Mielessani juoksivat mita mehukkaimmat visioit vastuttamattomina, mutta minun oli pakko saada puolikova kyrpani aisoihin. Kauhuissani kuvittelin tilannetta, jolloin seisoisin siina muina miehina penis taydessa seisokissaan ja tuhma-Saija ilkkuisi vieressa. Ajattelin, etta se varmasti oli yksi hanen kiusaamis-kuvioidensa huippukohtia ja siita saisi kuulla sitten lopun aikaansa.

Saija oli ehtinyt jo suihkuun ja antoi veden valella hanen tummanruskeita pitkia hiuksiaan silmat suljettuina.Oli jattanyt kuitenkin suihkukopin lasioven auki. Vati kadessani ihailin lumoutuneena, kuinka vesi paljasti vahitellen hanen ja saippuan verhoamaa vartaloaan. Vesi valui hanen sopusuhtaisille rinnoilleen, jotka olivat lahes kolmenkympin ikaan ehtineina saaneet mukavasti naisellista kokoa, mutta silti mukavasti pystyssa. Muutenkin Saija oli ihana ‘pikkupullukka’. Juuri sellaista pehmeytta pyllyssakin, mutta pyoreytta samalla. Jain katseestani pahasti nalkkiin hanen avatessaan yllattaen silmansa, mutta han vain hymyili ja ojensi katensa tarjoutuen tayttamaan kiulun.

Istuimme pienen saunan lauteille. Juttelimme niita naita ja onnistuin pitamaan katseeni ja kaluni kohtuullisesti kurissa, vaikka useasti taannoin runkatessani olin mielessani aprikoinut minkalaiset Saijan lupaavat rinnat todellisuudessa olivat, ja oliko alapaa ajeltu. No se oli. Ja aika tuoreeltaan myos. Saija oli mennyt saunan peralle ensimmaisena ja alkoi valitella kuumuutta. “Voidaanko vaihtaa paikkaa?” han sanoi. No mitas siihen: “Vaihdetaan vaan jos silta tuntuu!” Saija alkoi konyta ohitseni takapuoli minua vasten kiehnaten. Aika pienia saunoja tekevat noihin rivareihin, joten hanen takamuksensa vakisikin kosketti mennessaan rimpuilevaa etumustani. Meinasin napata hanet samointein syliini ja luikauttaa munani hanen varmasti markaan ja odottavaan pilluunsa. Pakko oli sinnitella...Ohi paastyaan Saija kasteli hiuksensa kiulussa minun ihaillessani hanen hikista vartaloaan. Alkoi olla vaikea kontrolloida kyrpaani, silla varsinkin katsellessa hanen kumara-asennossa roikkuvia tissejaan ja samalla paljastuvaa pyllyvakoa.

Saija heilautti tukkansa vadista taakse niin etta vesi lensi kiukaalle ja kohisi. Samointein hanen katseensa lukittui silmiini ja han kysyi; “ Etko haluaiskin nussia Piritaa?” Olin hakellyksissani ja samalla tunsin, etta penikseni turposi hieman lisaa. Nyt alkoi olla jo vaikea peitella, vaikkei kaluni mikaan normia isompi ollutkaan. Laskin selkaani alemmas –kuin kovassa loylyssa, koska alkoi vaihtoehdot olla vahissa.
Silti suoraan kysymykseen suora vastaus: “Kylla on ollut monesti mielessa, mutta kun kuitenkin on kaverin exa, niin ei sita jotenkin kuulu”.
“Mutta ainakin olet runkannut varmasti ajatellen panevasi sita?”, tuli seuraava kysymys kuin apteekin hyllylta. Ennenkuin ehdin vastata, suihkuhuoneen ovi avautui ja Pirita tuli kylpytakissa sisaan. “Onko saunassa tilaa? Niilo kattoo videoita.”
“Juu tanne vaan!”, kuului Saijan vastaus ennenkuin ehdin toipua edellisesta kysymyksesta.
Nain lasioven lapi Piritan riisuvan ja menevan suihkuun.Oltiin me ennenkin sen kanssa oltu yhdessa saunassa ja silla oli just muistini mukainen kiihottava runko.
“Niin miten se oli?”, jatkoi Saija uteluaan.
“No onhan se ihana.aina ollut.”, sain sanotuksi, ja samassa Pirita avasi saunan oven. “Eiko teilla ole laudeliinojakaan? Voi etta. Minapa tuon.” Han sanoi ja hetkessa oli jo takaisin.
Pirita jakoi liinat ja vaati paasta kuumimpaan takanurkkaan, koska grillatessa itikat oli syoneet jalat ja orastaville paukamille piti antaa kyytia. Saija antoi tieta, mutta ennenkuin ehdin reagoida oli Pirita jo naama naamaa vasten kampeamassa ohitseni rintamasuunta minua kohden!. Ahdasta kun oli, niin sain sipauksen hanen rinnoistaan, jotka suihkun jaljilta olivat viileat ja nannit kiihottavan kovat.

Siina sita sitten oltiin kahden naisystavan valissa. Saijaan voi aina ‘luottaa’: han ryhtyi tilanteen herraksi toteamalla: “Juuso just sanoi, etta se aina runkatessaan ajattelee, kuinka se nussis sua!”
Mullahan meni ihan jauhot suuhun ja oli Piritakin hetken hamillaan rohkeaa avausta, mutta sitten se sanoi:”Niin, kylla makin usein just yksin taalla saunassa koskettelen itseani ja fantasioin...”.
Epatoivoisesti koetin keksia jotain pikkunapparaa sanottavaa tilanteesta paastakseni, mutta Pirita yllatti sanomalla:”Ja kylla ennenkuin meilla Maken kanssa tuli lapsi, niin ma olin sinkkuna tosi kiinnostunut.”
Ihan hamillani koetin keksia jotain pikkunapparaa. Samassa Saija nappasi tuuletusikkunan laudalta pienen purkin. ”Loylyhunajaa. Sopii erityisesti kiristyneille lihaksille saunomisen yhteydessa. Tuoksukin jo rentouttaa ja jattaa hyvan olon.”, han luki purkin kyljesta. Avasi sen napparilla sormillaan ja alkoi hieroa rintoihinsa. Oltiin Piritan kanssa molemmat vahan hamillaan. Sitten Saija ojensi sormensa suuhuni ja kaski maistamaan.
Nuolaisin. Hunajaltahan se maistui. Toinen sormi riensi Piritan suuhun. Saija ohjasi kateni rinnalleen. Aloin malttamattomana pyorittaa etusormeani hanen nanninsa ymparilla. Se oli jo kovettunut ja nyt ihanan liukas. Han huokaisi nautinnollisesti. Ajattelin, etta tassa vaiheessa ei ole paluuta, ja annoin kyrpani nousta tayteen vapauteensa ja samalla kurotin nuolemaan Saijan ihanaa liukasta hunajaista tissia. Kukaan ei sanonut mitaan. Alkoi huimata silkasta kiihotuksesta
Tunsin kaden umpikovan kaluni ymparilla. Huokaisin odottavan nautinnon tayttyessa; sen taytyi olla Pirita. Tilanne oli kuin tuhmista lehdista, joita luimme poikain kanssa ala-asteelta lahtien. Nyt alkoi olla vaikeaa pidatella itseaan, kas kun eras parhaitten fantasioitteni tayttymys oli tosiasia.
Nousin suutelemaan Saijaa kiimaisesti ja syvaan. Samalla kateni hakeutui hanen posliinipilluunsa, joka oli litimarka. Han huokaisi aanekkaasti, vaikka olin vasta lahestymassa turvonnutta klitorista. Piritan toinen kasi olis loytanyt loylyhunajan ja han hieroi sita omillekin rinnoilleen. Vaihdoin Saijan pillun hieromiskaden vasempaan ja toisella kurotuin kauan odotettuja Piritan rintoja kohden. Han huokaisi kosketuksesta ja samalla tunsin hanen katensa puristuvan kuuman kaluni ymparilla.

Kaansin paata ja ahnaasti suutelin Piritaa. Han runkkasi minua, mina Saijaa ja hieroin samalla Piritan rintoja ja Saijan pillua. Aika vaikeaksi meni tuo pidattelyhomma...
Samalla alkoi tulla tukalan kuuma. Otin ohjat kasiini ja sanoin: ”Vilvoitellaanko suihkussa pikaisesti?” Tiesin sen riskialttiiksi, silla voisi kayda niin, etta hetken huumasta toivuttuaan ihanat tytot tulisivat ’jarkiinsa’ ja homma jaisi siihen. Mielessani ajattelin taman kuitenkin paremmaksi vaihtoehdoksi, kuin laukeamisen ennenkuin olin edes lahella noiden seireenien tyydyttamista.

Molemmat vastasivat kiitollisen myontavasti ja me kaikki siirryimme suihkuun. Samalla ehka noloa minulle, kun kyrpani oli taydessa seisokissa. ”Helppoa tytoille”, ajattelin.
Saija meni suoraan suihkuun ja Pirita puki kylpytakin lahtiessaan katsomaan Niiloa. Tungin samaan suihkukoppiin ja aloin pesta Saijan runsaita ryntaita paljolla saippualla. Idea naytti kelpaavan hanelle ja samalla tyonnyin lahemmaksi hanen takapuoltaan. Laskeuduin hieman niin, etta puolikova munani meni hanen jalkojensa valiin ja annoin Saijan tuntea sen kovettuvan. Otin lisaa saippuaa ja pesin hanta jokapaikasta. Mielessani kavi jo:”Nytko saisin koettaa anusta..?” Saija soi minun saippuoisa pyllynsa kylla, mutta koettaessani lahemmaksi kalullani, han torjui sen selkein elein. No se ei todellakaan ollut takaisku. Luulen, etta useat kundit sita miettii ja unelmoi ja varmasti haluais myos koettaa, mutta jos edessa on tamantyyppinen kiimatilanne, niin lienee parempi, etta pysyy ykkosen puolella, ettei heti tule pelkasta ajatuksesta.

Saija kumartui hieman ja tyonsin kuuman ja turvonneen, kovan kaluni hanen odottavaan pilluunsa. Ihana! Saija huokaisi nautinnollisesti ja aloin lykkia lyhyempia ja pidempia tyontoja hanen sisaansa. Valissa piti ottaa ulos ja pitaa taukoja, koska kaikki lahimenneisyyden tapahtumat kiihottivat liikaa. Yhtakkia kaikki oli liikaa, vedin ulos ja tulin Saijan selalle ja varmasti meni tukkaankin. Han voihki ja ohjasi kateni hieromaan malliani hanen koko selalleen. Nytkahtelin viela minuutinkin paasta...Ihanalta tuntui, mutta halut ei laskenut. Mina puolestani laskeuduin alemmaksi nuolemaan hanen pimpsaa takaapain. Tein sen yllatyksenomaisesti ja saija huokaisi kiitollisena. Nenani vakisinkin tyontyi hanen peppuunsa ja liikuin edestaas liikuttaen kieltani yha voimallisemmin hanen klitoriksestaan alemmas pillun reikaan ja kuin vahingossa anukseen. Panin pillua kielellani. Saija voihki tulemisen partaalla. Toisella kadellani pyoritin klitorista ja toisella hamuilin tisseja samanaikaisesti nuollessani minka jaksoin. Kaluni seisoi kuin teinipojalla ja Saija puolestaan tuli kuuluvasti ulisten. Nousin ylemmaksi ja hyvailin hanta hellasti, mutta voimakkaasti pidellen.

Tuolla hetkella Pirita palasi. Epailematta han oli aanistakin jo paatellyt mita saattaisi olla meneillaan lukien hanen salaperaista myhailyaan. Saija katsoi suoraan jalleen hieman heranneeseen mulkkuuni, joka yha nyki Piritan ja minun valissa, hanen spermasta kiiltavia pakaroitaan koskettaen.

”Tuletko vielta saunaan”, Saija tiedusteli. ”Tottakai!”, lienee ainoa jarkeva vastaus, joten paikat vaihtui siten, etta mina suorin kyrpa puoliteloin ensin lauteille, Pirre pois suihkusta ja Saija pesulle. Hanen saunaan tullessaan oli tunnelma hieman vaivautunut. Itse olin kuitenkin niin kiimoissani, etta sanoin :”Tiedatko miten pitkaan olen halunnut koskettaa ja nuolla sinua?” Ihana Saija hymyili kainosti. Ennen kuin han ehti vastaamaan kumarruin hanen jalkovaliinsa. Han avasi haaransa halukkaasti. Nuolin hanen ajelematonta pillua, kuin ensimmaista jaatelotuuttiani. Han huokaili niin kiimaisesti, etta se kiihotti minua jo itsessaan. Sauna oli onneksi jo pois paalta, joten lampokin oli laskenut. Kaannyin ympari. ”Kuusysiin”, kuului komentoni. Saija hamusi ahnaasti kiimatippoja turpean nuppini karjesta ja otti sen sitten suuhunsa hellasti imien ja kielellaan pyoritellen. Samalla tein kaikkeni hanen alapaassaan. Selkeasti ei ollut ensimmainen kerta Saijalle samassa asennossa, silla niin taidokkaasti han imi, pyoritti kieltaan, piti taukoa juuri oikeissa valeissa.
Sittenkuin puun takaa, Saija tyonsi etusormensa loylyhunajan avustuksella pyllyyni. Minua ensin vahan nolotti ajatella, etta se tuntui hyvalta. Kuitenkin se laukaisi minut vaajaamatta ja lastini ampaisi hanen rinnoilleen ja muutama kiimainen suihkaus Saijan kauniille kaulalle ja sen taakse. Sitten oli ’takaisin maksun aika’ ; nuolin pillua minka kerkesin ja otin sormet mukaan. Ensin yhden, sitten toisen, ja kolmannella varovasti hellien anuksen aukon seutua. Pirre voihki ja tulikin pian.

Siina makasimme vieretysten sylikkain. Huohotimme kokemastamme pitkitetysta nautinnosta. Sanaakaan emme ehtineet vaihtaa, kun Pirita palasi. Han avasi saunan oven ja ilakoi:”Mikaan ei voita saaneen nakoisia ihmisia sylikkain!”

Aika vaikea meidankaan oli sita paremmin laittaa.
36534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hahaa, minullapa on täällä Etelä-Afrikassa ääkköset!
Missässää, Jassukans, ilman niitä naputtelet?

Mainio tilannekuvaus.
Todentunne hyvä. Ei tarvi päästää kissaa ulos kun heräät :-)

Kiva kiva kiva kiva kiva kiva kiva!

Tosin pikkuisen meni överiksi ne anaalileikit kun muuten oli niin kilttiä...

Mutta kirjoitapa joku peppujuttu kun tuo näppis tuntuu viihtyvän käsissäsi. Vaikka sitten vasemmalla kädellä...

Lyly

Äänestä
  • Kiitonsta
    paljosti
    mie taalla etela-kiinan meren ylapuolella
    laitan tarinaa, minka kerkean ja aarimmaisesti
    kannustaa positiivinen palaute.
    Palataan!
    J

    Äänestä

Kyllähän tämä oli ihan kiva. Lopussa meni nimet sekaisin :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jassukans kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu