Asosiaalinen ihminen ei sopeudu yhteiskuntaan tai ei välitä tavallisista käyttäytymissäännöistä. Antisosiaalisuus on persoonallisuushäiriö, jossa ihminen ei ymmärrä toisten tunteita tai ei kykene ottamaan niitä huomioon tavalliseen tapaan.
– Osa nuorista ei ole saanut geneettisesti tai varhaisen kasvuympäristön kautta eväitä toisen huomioimiselle, tai eväitä harkintaan ja vaihtoehtojen pohtimiseen ennen tekoja, Koskinen kertoo.
On riski, että heistä kasvaa asosiaalisia tai antisosiaalisia aikuisia.
Myös empatiakyky vaihtelee. Osalla sitä on paljon, osalla hyvinkin niukasti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.