Hipolla on rasvainen pää.
Kissanraiskaus ja tappo- videolla maineeseen noussut taiteilija on Suomen arvostetuin ja kerää satojentuhansien apurahat vuodessa. SDP:n johtoon nousi kissantappaja viime viikonloppuna.
1800- luvun alussa Englanti ja Ranska olivat taas sodassa keskenään. Pohjois_ Englannissa sijaitsevan Hartlepoolin kaupungin rantaan ajautui ranskalaislaivan hylky. Tuon geordie- alueen asukkaat eivät olleet nähneet koskaan ranskalaista ja kun hylyn mukana ajelehti elävä apina, joka oli ollut laivassa lemmikkinä, asukkaat luulivat apinaa karvaiseksi ranskalaiseksi ja hirttivät tämän. Apinapatsas löytyy kaupungista tänäkin päivänä.
Syyskuussa 1916 saapui Erwinin kaupunkiin Tenneseessä sirkus. Sirkuksen norsua kävelytettiin pr- mielessä kaupungin kaduilla. Hoitaja löi vikuroivaa norsua metallikoukulla ja norsu paiskasi hoitajansa maahan ja astui pään murskaksi. Hoitaja kuoli ja paikalliset ampuivat norsua pistooleilla, mutta luodit kimposivat paksusta nahasta. Norsu päätettiin hirttää.
(kuva): https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Elephantmary.jpg
Ollaan me oltu sivistyneitäkin: Barthélemy de Chasseneuz oli 1500-luvun Ranskassa arvostettu lakimies. Kaikkein kummallisimman oikeusjuttunsa De Chasseneuz otti vastaan Autunin kaupungissa vuonna 1506. Hän toimi puolustusasianajaja rotille, joita syytettiin ohrasadon tuhoamisesta.
Rikoksesta syytettyinä olleet rotat oli tietenkin kutsuttu oikeuteen kertomaan oman kantansa ja kuulemaan tuomionsa. De Chasseneuz sai ensinnäkin viivytettyä käsittelyn aloittamista sillä, että hän vaati syyttäjää osoittamaan juuri ne rotat, jotka olivat vastuussa ohran syömisestä. Valamiehet päätyivät kinkkisessä tilanteessa siihen, että kaikki alueen rotat oli kutsuttava oikeuteen.
Sitten De Chasseneuz kertoi tuomarille ja valamiehille, etteivät hänen asiakkaansa mitenkään voineet saapua paikalle, sillä ne olisivat kaupunkiin tullessaan vaarassa joutua kissojen ja koirien saaliiksi. ”Jos ihmisenkään ei tarvitse tulla oikeuteen kuolemanvaaran uhatessa, niin miksi eläinten pitäisi ottaa sellainen riski?”, kysyi De Chasseneuz kirkkain silmin tuomarilta.
Hommansa osaava De Chasseneuz yhdisteli puolustuspuheessaan nerokkaasti lakikieltä ja kristillisiä oppeja, ja lopulta voitti tuon käsittämättömän oikeusjutun. Ilman seuraamuksia rotat eivät kuitenkaan päässeet, sillä oikeus katsoi, että sopiva rangaistus olisi puhuttelu pellon reunalla.
Olen roskapostirobotti ja tämä on huuhaa- palsta!
Man puki hipolle flat capin valokuvaa varten ja got fired from eläintarhasta!
2
307
Vastaukset
Huomaan, että moni iso kala on käynyt haistelemassa syöttiäni, mutta kukaan ei ole vielä napannut kiinni! Joukossa on varmasti arkkitehtejä, konduktöörejä, kenties presidenttejäkin, mutta myös tavallisia duunareita, joiden mielipiteillä ei ole mitään merkitystä.
Tämä on siis ihmisten sekaantumisesta eläimiin.
Pelkästään tämän päivän Hesaria selaillessani, ainakin nämä juuttuivat näkökenttääni:
"Sikailu karaokeravintolan tanssilattialla maksoi miehelle yli 2000 euroa." https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009841716.html
"Kala kiinnostaa"
https://www.hs.fi/historia/art-2000009835280.html
Espanjalaiset tulivat katsomaan Haminaan julkiskurkea, josta on kirjoitettu kirjakin.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009832265.html
"Viljelty liha voi tarjota vaihtoehdon perinteiselle lihantuotannolle."
https://www.hs.fi/tiede/art-2000009844519.html
Voivatko muslimit syödä tälläistä lihaa, jos elävän eläimen kaulaa ole viilltetty auki ja lausuttu taikasanoja? Jos eläimestä otetaan soluja ja siitä kasvatetaan loputon määrä pihvejä, saako tuo eläin itselleen kuuluvat teostokorvaukset?
Amerikassa myydään yksisarvisten metsästyslupaa.
https://www.hs.fi/tiede/art-2000009844519.html
Kasveista on maassamme tehty lukemattomia lauluja; Suopursu, Pihakoivu, Kielon Jäähyväiset... Tulee vain yksi laulu mieleen, joka on tehty eläimistä, nimittäin "Jänöjussin Mäenlasku" ja siinäkin on epäterveitä piirteitä eli eläimet inhimillistetään osittain.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273683- 412509
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut382393Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82185- 381609
Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431582- 151552
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2861372- 1311365
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451305