Neljä seuraavaa vuotta saamme palstalla lukea - aina Orvon hallituksen leikkausten seurausten jälkeen - että syy leikkauksiin onkin itse asiassa Marinin hallitus. Se oli se, joka otti liikaa lainaa. Että ei olisi kannattanut ja että PS ei olisi niin tehnyt.
Silloin unohdetaan kokonaan että silloiset oppositiopuolueet allekirjoittivat 95 %:a Marinin hallituksen lainoista. Plus että myös kaikkialla muualla Euroopassa valtiot ottivat samalla tavalla lainaa koronan / Ukrainan sodat kustannuksiin.
Silloin unohdetaan kokonaan että silloiset oppositiopuolueet allekirjoittivat 95 %:a Marinin hallituksen lainoista. Plus että myös kaikkialla muualla Euroopassa valtiot ottivat samalla tavalla lainaa koronan / Ukrainan sodat kustannuksiin.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Marinin hallituksen toimet, lait ja säädökset joita se rustasi, SoTe jne. aiheuttavat osan näitä tulevien hallituskausien veloista. Mikäli niitä ei saada purettua, lykättyä yms. Marinin hallitus oli katastrofi-hallitus, sillä oli kauniita ajatuksia ja riittävästi typeryyttä toteuttaa niitä, taloutta ajattelematta, mistä rahoitus niihin.
No onneksi nykyhallitus korjaa tilanteen leikkaamalla kaikkien köyhimpien sekä pieni- ja keskituloisten toimeentulosta. Ja varsinkin rikkaimman 5% veronalennukset ne vasta auttavatkin Suomea ... PS näyttää siis taas todellisen luonteensa ...
No mitä minä sanoin....
Tuosta on ollut juttua, ennen sanomisiasi . . . .
Olet oikeassa, Urpon politiikka on tehty heitä itseään ja laisiaan varten. Mielestäni ko. hallituksen voisi kaataa ja katsoa kortit uudestaan.
Marin vastaa "omista synneistään" ja persut vastaavat omista synneistään.
Ja persujen polliittiset synnit tulevat olemaan tuhatkertaiset Marinin hallituksen vastaaviin verrattuna.
Marinin hallitushan, Marinhan ei vastaa yhtään mistään enää. Marin pakeni vuorille, ja muut kirjuvat oppositiossa raisisti-ongelmiensa kanssa - RKP tietystikin hallituksessa.
Just niin työnnän pääni turkin hihaan hetkeksi. Ei tästä mitään tuu.
Kaikkia virkarötöstelijöitä ei voi vaihtaa kun on se turva jopa oikeuskösterin suulla.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000007889606.html
Tee niin se vasuilua kuten venäjälläkin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201711012200500155
Ja taas kerran vajakki ei saanut omia soperruksiaan ja linkkijuttua kohtaamaan sitten mitenkään keskenään. Hae remmi ja pyydä isääsi käyttämään sitä.
"Mutta kun Marin"
Nykyhallitus korjaa työllisyystilannetta leikkaamalla kaikkien köyhimpien sekä pieni- ja keskituloisten toimeentuloa. Ja antamalaa rikkaimmalle 5% veronalennuksia. ...
PS näyttää siis taas todellisen luonteensa työläisten kurjistajana...
"Työnantajan, eiku työväenpuolue ilman sosialismia"!
Ennen vanhaan sanottiin, että se kepu pettää aina, mutta Suomen suurin pettäjä on tää perSSusakki.