OP odottaa viennin vähenevän niin tänä kuin ensi vuonna.
SUOMEN TALOUS painuu maltilliseen taantumaan seuraavien 12 kuukauden aikana, ennustavat OP-ryhmän ekonomistit. Ennusteen mukaan Suomen bruttokansantuote pienenee tänä vuonna 0,3 prosenttia ja ensi vuonna se ei kasva ollenkaan. Aiemmin OP-ryhmä arvioi bruttokansantuotteen kasvavan tulevana vuonna 0,3 prosenttia.
OP-ryhmän mukaan teollisuus ja rakentaminen ovat jyrkässä laskussa. Ennusteessa arvioidaan myös, ettei kotitalouksien parantunut tulokehitys riitä kompensoimaan ehtyviä säästöjä ja korkojen nousun myötä vähäisempiä käytettävissä olevia tuloja.
– Suomen talous on suunnannut kohti maltillista taantumaa siinä määrin verkkaisesti, että tätä voi hyvin kutsua pehmeäksi laskuksi. Valitettavasti taloudessa laskeudutaan pehmeälle pohjalle, ja epävarmuus on suurta, sanoo OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen tiedotteessa.
OP odottaa viennin vähenevän niin tänä kuin ensi vuonna. Myöskään kotitalouksien kulutus ei sen ennusteen mukaan kasva tulevana vuonna.
Synkät pilvet varjostavat myös työmarkkinoita, joiden tilanteen OP-ryhmä odottaa heikkenevään hieman tulevina vuosina.
OP odottaa viennin vähenevän niin tänä kuin ensi vuonna
Anonyymi-ap
0
111
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12681Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511258Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206959Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä15899Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297865- 72855
- 40851