Blaa blaa samaa paskaa vuodesta toiseen

https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/24ff9e03-8526-4d73-8bdb-930247a39d1f
Siinä kohdassa, missä 30 km/h nopeudella ajanut kuljettaja on sekunnin reaktioajan jälkeen jarruttamalla saanut pysäytettyä autonsa, 40 km/h ajaneella on nopeutta vielä reilusti yli kolmekymppiä.

Niin ja sataa ajanut olisi jo kaukana, kun jalankyukija olisi juoksemassa alle. Miksi aina puhutaan äkkijarrtuksesta ja pysähtymismatkasta? Mulla on ainakin autossani ratti, jota kääntämällä voi muuttaa suuntaa.
Sitäpaitsi koulujen lähellä on niin naurettavia rajoituksia, ettei kukaan järkevä ihminen voi niitä noudattaa.
Mikä vittu siinä on että pitää ajella yölläkin samoilla rajoituksilla, vaikka lapset ovat jo unten mailla?
Ei mikään ihme vaikka 99% kuljettajista ajaisi kolminkertaista nopeutta...
VAPAAT NOPEUDET TAKAISIN!!!!
17535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Tuolla asenteella et pysy kauan hengissä, oli muu liikenne mitä tahansa. Jos sinua eivät säännöt kiinnosta, se on eniten oma ongelmasi, mutta valitettavasti varsin paljon myös muiden tiellä kulkijoiden sitten kun lopulta teet sen ratkaisevan virheen.

Äänestä
  • Äläs nyt poikaa suoralta kädeltä tuomitse, vaikka vähän kärkevästi kirjoittaakin.
    Kyllä nuo 30km/h rajoitukset, olkoon missä tahansa ovat hätävarjelun liioittelua eikä niillä liikenneturvallisutta mitenkään paranneta.

    Äänestä

  • Joku raja siihen, miten huonoihin trollauksiin lankeaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Joku raja siihen, miten huonoihin trollauksiin lankeaa.

    Kaikki eivät valitettavasti ole pelkkiä trolleja, vaan oikeassa elämässä on ihan oikeasti vinksahtaneella asenteella liikkeellä olevia henkilöitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kaikki eivät valitettavasti ole pelkkiä trolleja, vaan oikeassa elämässä on ihan oikeasti vinksahtaneella asenteella liikkeellä olevia henkilöitä.

    Ei kai nyt sentään ketään oikeasti vinksahtanutta, ainakaan ajo-oikeuden omaavissa auton kuljettajissa, noin ylipäätään esiinny?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ei kai nyt sentään ketään oikeasti vinksahtanutta, ainakaan ajo-oikeuden omaavissa auton kuljettajissa, noin ylipäätään esiinny?

    No sinä nyt ainakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Äläs nyt poikaa suoralta kädeltä tuomitse, vaikka vähän kärkevästi kirjoittaakin.
    Kyllä nuo 30km/h rajoitukset, olkoon missä tahansa ovat hätävarjelun liioittelua eikä niillä liikenneturvallisutta mitenkään paranneta.

    "Kyllä nuo 30km/h rajoitukset, olkoon missä tahansa ovat hätävarjelun liioittelua"

    Ei ole,
    Edessa ajoi auto ja jarrutteli. sanoin häntä ylivarovaiseksi mutta 2 sekunnin kuluttua auto pysähtyi ja minäkin noin 20 km/h nopeudesta. Auto pysähtyi heti ja kaverini pää löi tuulilasin rikki ja pää oli ulkona lasista.

    Kyseessä 6 kk ikäinen Vw kupla vm. 1970, autossa oli turvavyöt, mutta kaveri ei käyttänyt.

    Senkin voin myös lisätä, kun paljon lenkkeilen.
    Kyllä sitä pienen kaupungin risteyksissä on usein takavalon lasin palasia. Eli pieniä kolareita sattuu varsin usein. Kun niitä ei poliisille ilmoiteta tilanne poistuu risteyksestä yleensä muutamassa minuutissa.
    Eikä niistä vakuutusyhtiöönkään ole syytä ilmoitella

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    No sinä nyt ainakin.

    Ei tuokaan herjasi väitettäsi oikeaksi todista.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    "Kyllä nuo 30km/h rajoitukset, olkoon missä tahansa ovat hätävarjelun liioittelua"

    Ei ole,
    Edessa ajoi auto ja jarrutteli. sanoin häntä ylivarovaiseksi mutta 2 sekunnin kuluttua auto pysähtyi ja minäkin noin 20 km/h nopeudesta. Auto pysähtyi heti ja kaverini pää löi tuulilasin rikki ja pää oli ulkona lasista.

    Kyseessä 6 kk ikäinen Vw kupla vm. 1970, autossa oli turvavyöt, mutta kaveri ei käyttänyt.

    Senkin voin myös lisätä, kun paljon lenkkeilen.
    Kyllä sitä pienen kaupungin risteyksissä on usein takavalon lasin palasia. Eli pieniä kolareita sattuu varsin usein. Kun niitä ei poliisille ilmoiteta tilanne poistuu risteyksestä yleensä muutamassa minuutissa.
    Eikä niistä vakuutusyhtiöönkään ole syytä ilmoitella

    Kyllä se 30km/h rajoitus on monessa paikassa juuri sitä hätävarjelun liioittelua.
    Eikä asia siitä miksikään muutu vaikka tyhmä kaverisi teloin tyhmän kaalinsa autosi tuulilasiin.
    Kerrohan neropatti mitä tekemistä tuolla sadullasi on tekemistä esitetyn tosiasian kanssa?
    Se, että lenkilläsi kuvittelet näkeväsi usein takavalojen sirpaleita ei todista, että kuvittelemiasi peräänajoja sattuisi usein.
    Se on totta, ettei pikkukolhusta ainakaan poliisille kannata ilmoitella, omavastuuta pienemmistä ei edes kasko vakuutuksen myöntäneelle vakuutusyhtiölle.

    Äänestä

Yhteiskunnassa tulee toimia lakien ja sääntöjen mukaisesti. Jos et haluaisi, niin voi voi.

Äänestä
  • Just joo... Jospa huomenna kerrotaan että enää ei saa kävellä kuin takaperin, niin totteletko? Rajansa typeryydellä, on myös lakien ja sääntöjen maailmassa

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Just joo... Jospa huomenna kerrotaan että enää ei saa kävellä kuin takaperin, niin totteletko? Rajansa typeryydellä, on myös lakien ja sääntöjen maailmassa

    Tuskin niin huonoja lakeja säädetään, joka tuollaiseen velvoittaisi. Noudatan tieliikennelakia ja liikennesääntöjä, koska säännöissä ei tällä hetkellä ole mitään järjen vastaisia asioita.

    Äänestä

Fysiikanlait tulevat autoilijoille usein yllätyksenä vaikka nuo olisi voinut oppia jo koulussa samoin kuin numerot niin olisi rajoitusten noudattaminenkin helppoa.
Koulujen lähistössä luotetaan enempi hidastetöyssyihin ja betoniporsaisiin koska autoilijoilta ei rajoitusten noudattaminen muuten onnistu.
Aloittajan kaltaisten autoilijoiden seurauksena kaikki saavat nyt nauttia hidastetöyssyistä.

Äänestä
  • Nuo eniten mekastavat ei kyllä niistä fysiikan tunneista mitään muista eikä yleensä muustakaan koulussa. Sillä rippikouluiän ohittaneella koslalla pitää päästä mahdollisimman nopeasti hakemaan pari askia lisää syöpäkääryleitä vaikka mitään kiirettä ei sitten olekaan kun tuttu juuoppokaveri onkin kiskalla.

    Ylinopeudelle ei ole tarvetta ja kiire on itseaiheutettua ja johtuu huonosta elämän hallinnasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Nuo eniten mekastavat ei kyllä niistä fysiikan tunneista mitään muista eikä yleensä muustakaan koulussa. Sillä rippikouluiän ohittaneella koslalla pitää päästä mahdollisimman nopeasti hakemaan pari askia lisää syöpäkääryleitä vaikka mitään kiirettä ei sitten olekaan kun tuttu juuoppokaveri onkin kiskalla.

    Ylinopeudelle ei ole tarvetta ja kiire on itseaiheutettua ja johtuu huonosta elämän hallinnasta.

    Asiasta sen paremmin tietämättä, onko sinulla ajo-oikeutta?

    Äänestä

"𝗠𝘂𝗹𝗹𝗮 𝗼𝗻 𝗮𝗶𝗻𝗮𝗸𝗶𝗻 𝗮𝘂𝘁𝗼𝘀𝘀𝗮𝗻𝗶 𝗿𝗮𝘁𝘁𝗶, 𝗷𝗼𝘁𝗮 𝗸𝗮̈𝗮̈𝗻𝘁𝗮̈𝗺𝗮̈𝗹𝗹𝗮̈ 𝘃𝗼𝗶 𝗺𝘂𝘂𝘁𝘁𝗮𝗮 𝘀𝘂𝘂𝗻𝘁𝗮𝗮."

kirjoituksessa näki, että sinulla ei ole tullut yhtään "pahaa paikkaa". Ei minullakaan tullut 30 vuoteen ja noin 500 000 km. Meillähän ajettiin yhdellä autolla 18 vuotta, 380 000 km ja myytiin alkuperäisillä jarrupaloilla ja alkuperäisellä kytkimellä. (oli 6 henkinen perhe ajamassa.)

Mutta siitä ratin kääntämisestä. Pahassa paikassa ei ole 1 sekuntia aikaa tehdä oikeita ratkaisuja.
Kuinka armeijan kivääriammunnoissa onnistuit, tuliko valioluokka. Onnistuitko ylös nostettavissa pää/hartiakuvioissa. Jos et onnistunut, et onnistu auto ratin kääntämisessäkään.

Tuossakin videossa perässä ajavani väisti oikealle ojaan ja pyörähti 1-2 kertaa ympäri.
Suomessa väistäminen on hyvin hankalaa. Ja kaupungissa kaistan vaihtaminen on hyvin suuri syy onnettomuuksiin. Perhe oli matkalla lentokentälle ja ulkomaanmatkalle.

https://youtu.be/mvlz44F7Txk?si=1IT0ILhAhkYMh4AI

Äänestä

Minä sain ensimmäisen varoituksen autoilun vaaroista,, 1963. Näin pimeällä että kaukana edessäni auto jarrutti ja väisti.
Kun lähestyin paikkaa ajoin tarkkaillen ja hiljaisemmin. perään oli tullut jo 3-4 autoa.

Näin muutamaa metriä ennen tikapuut tiellä, nopeasti väistäen , mutta perässä tulevat ajoivat tikapuiden päälle.

En pysähtynyt ihmettelemään, kun olin matkalla armeijaan, lomaltani.
Ajattelin etttä siinä oli useampia autoja kyllä he toisiaan auttavat, minusta ei ole mihinkään kun olen vain lukion käynyt pikkupoika.

hyvin on ehtinyt rauhallisesti
ja voin sanoa että pienikin, peurakolari tuottaa monenlaista työtä ja ensimmäisenä melkoisen viivästyksen matkaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/24ff9e03-8526-4d73-8bdb-930247a39d1f
Siinä kohdassa, missä 30 km/h nopeudella ajanut kuljettaja on sekunnin reaktioajan jälkeen jarruttamalla saanut pysäytettyä autonsa, 40 km/h ajaneella on nopeutta vielä reilusti yli kolmekymppiä.

Niin ja sataa ajanut olisi jo kaukana, kun jalankyukija olisi juoksemassa alle. Miksi aina puhutaan äkkijarrtuksesta ja pysähtymismatkasta? Mulla on ainakin autossani ratti, jota kääntämällä voi muuttaa suuntaa.
Sitäpaitsi koulujen lähellä on niin naurettavia rajoituksia, ettei kukaan järkevä ihminen voi niitä noudattaa.
Mikä vittu siinä on että pitää ajella yölläkin samoilla rajoituksilla, vaikka lapset ovat jo unten mailla?
Ei mikään ihme vaikka 99% kuljettajista ajaisi kolminkertaista nopeutta...
VAPAAT NOPEUDET TAKAISIN!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu