Someron koulukiusaamistilanne?

Anonyymi-ap

Mikä tilanne Somerolla on koulukiusaamisen suhteen?

16

2011

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Somero on kiusaamisvapaa kunta.

      Eli Somerolla ei ole esiintynyt kiusaamista ainakaan 10 vuoteen.

      Kaikki somerolaiset tulevat hyvin juttuun ja kannustavat toinen toistaan.

    • Anonyymi

      Huono.
      Somerolla koulukiusaamista on siinä missä muissakin kunnissa,ei Somero mikään poikkeus ole.
      Samalla lailla Somerolla kiusaamistapauksia yritetään selvittää ja saada loppumaan mutta toivotonta se tuntuu olevan.
      Suurin syy siihen lienee se että osa lasten vanhemmista ei suostu uskomaan oman lapsensa käytöstä ja kiusaamista.
      Eihän minun lapsi.
      Lapset huoltajat ovat aina kuitenkin se ensimmäinen taho jonka on reagoitava heti,kun kotiin tälläinen tieto wilmaan tulee.

    • Anonyymi

      Riippuu koulusta. Pienemmissä ei yhtään, muissa jonkun verran. Paljon vähemmän kuitenkin mitä esim. Pääkaupunkiseudulla.

      • Anonyymi

        Pienemmissä ei yhtään taitaa olla vitsi Somerniemi ja Kirkonmäki ehkä pahimmat , vuodesta toiseen. Ja opettajat ei näe mitään


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pienemmissä ei yhtään taitaa olla vitsi Somerniemi ja Kirkonmäki ehkä pahimmat , vuodesta toiseen. Ja opettajat ei näe mitään

        Kuinka paljon kiusaamista siis esiintyy Somerniemen koululla? Entä millaiset opettajat siellä on?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pienemmissä ei yhtään taitaa olla vitsi Somerniemi ja Kirkonmäki ehkä pahimmat , vuodesta toiseen. Ja opettajat ei näe mitään

        Varsinkin kirkonmäellä on opettajia jotka eivät halua kiusaamiseen puuttua,heidän mielestään kiusaamista ei ole.


    • Anonyymi

      No sanotaanko keskustellen ja asiaa eri kanteilta miettien että tilanne on käsittääkseni oletettavan ennustettava.

    • Anonyymi

      Somerolla jopa erään pikkukoulun viranhaltija on kierokiusaaja.
      Narsistinen luonne purkautuu ikävällä tavalla.

      • Anonyymi

        Ja mikä tämä pikkukoulu on? Olisi kiva tietää, puhutaanko nyt samasta ihmisestä.


      • Anonyymi

        mikä koulu on kyseessä?
        viroissa on ainoastaan opettajat.


    • Anonyymi

      Riittää kun kertoo koulun P,taiOtai,K.
      Etukuirjain ja henkilön nimikirjaimet.

    • Anonyymi

      Pitkäkestoista kiusaamista kokenut voi hakea oikeudelta kiusaajilleen lähestymiskiellot. Ei ikärajaa. Poliisilla on 18 rekisteriä. Lähestymiskiellot jäävät kiusaajien tietoihin. Tiedoilla mm voidaan profiloida tyypin asennetta tuonnempana, mikäli tyypistä kehittyy yhteiskunnalle lisäongelmia.

      • Anonyymi

        Lähestymiskieltoa ei valvo kukaan.
        Poliisilla ei resursseja valvoa ja sen rikkominen on hyvin helppoa.Lähetymiskielto on pelle hermanni touhua.Se nyt viho viimeisin mihin kannattaa rahojaan laittaa sen hakeminen siis maksaa.
        Vaikka olisi millainen hätätilanne tahansa poliisin tulo kestää puolin ja toisin vähintään sen 20min jos ei tuurilla ole Somerolla ja sen välittömässä läheisyydessä.
        Helpompi on ottaa oppia Vornasesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähestymiskieltoa ei valvo kukaan.
        Poliisilla ei resursseja valvoa ja sen rikkominen on hyvin helppoa.Lähetymiskielto on pelle hermanni touhua.Se nyt viho viimeisin mihin kannattaa rahojaan laittaa sen hakeminen siis maksaa.
        Vaikka olisi millainen hätätilanne tahansa poliisin tulo kestää puolin ja toisin vähintään sen 20min jos ei tuurilla ole Somerolla ja sen välittömässä läheisyydessä.
        Helpompi on ottaa oppia Vornasesta.

        Lähestymiskiellon hakeminen ei enää maksa mitään. Ennen hakua kannattaa tilanteista tehdä asianmukaisia rikosilmoituksia tilanteista sekä tarkoin kirjata kaikki häiriötilanteet ylös.

        Lähestymiskiellon hakeminen muuttui maksuttomaksi 1.10.2023. Jatkossa lähestymiskiellon hakijalta ei peritä maksua silloinkaan, kun hakemus hylätään tai asia raukeaa. Heti voimaan tulevan väliaikaisen lähestymiskiellon voi määrätä päällystöön kuuluva poliisi tai syyttäjä.

        Lähestymiskieltoa voi pyytää kuka tahansa, joka perustellusti tuntee itsensä toisen uhkaamaksi tai vakavasti häiritsemäksi. Rikoksen uhasta tai muusta vakavasta häirinnästä on esitettävä selvitystä, jonka perusteella uhan tai häirinnän on oltava ulkopuolisen henkilön havaittavissa.

        On tärkeää, että kirjaat tapahtumat muistiin välittömästi ja keräät lähestymiskieltohakemuksesi tueksi kaikki mahdolliset todisteet sekä todistajat yhteystietoineen. Mahdolliseen väkivaltaan, häirintään, uhkauksiin tai vapauteen kohdistuviin rikoksiin tehty rikosilmoitus tukee myös lähestymiskiellon hakemista. Mikäli näihin tilanteisiin liittyen poliisi on käynyt rikospaikalla, niistä kannattaa mainita hakemuksessa.

        Lähestymiskieltoasian käsittelyssä on merkitystä sillä, miten huolellisesti olet hakemuksesi tehnyt. Voit pyytää oikeusavustajaltasi tai Rikosuhripäivystyksestä apua hakemuksen tekemiseen.


    • Anonyymi

      Kiusaamista ei tulla ikinä saamaan täysin kitkettyä pois se on tosi.
      Kodeissa voitaisiin tehdä paljonkin jotta oma lapsi ei sorru kiusaajaksi,siitä se lähtee mutta omena ei kauas puusta putoa.

    • Anonyymi

      Yhdessä koulussa salakuvataan lapsia luokkatiloissa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      122
      7058
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3827
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      186
      2657
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      292
      2552
    5. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      11
      2237
    6. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      199
      2153
    7. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      302
      1867
    8. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      137
      1450
    9. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      72
      1376
    10. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      27
      1335
    Aihe