No nyt alkaa näkyynhttps://www.ylasatakunta.fi/teksti/paatoimittajalta--hsn-sepittajaksi-uutisoima-mies-on-esiintynyt-kahdesti-ylasatakunnan-jutuissa-6.68.117709.c7c0183490
"Sepittäjä"Ei ainut niitä on ollut tiedossa noin 2008 vuoden jälkeen jos nyt alkaisi selviämään.
3
484
Vastaukset
- Anonyymi
Kannattaa alkaa tutkimaan myös sieltä kaupungin talon sisältä taustoja taitaa tietää jonkun tärkeän koordinaatit?
- Anonyymi
Neuvostoliittolaistaustainen mies ujuttautuu kerta toisensa jälkeen Suomen turvallisuus- ja pelastustoiminnan aitiopaikoille, Helsingin Sanomat kirjoittaa.
>Viimeksi pirkanmaalainen, noin 50-vuotias mies siirrettiin syrjään Naton reserviläisten kesäkongressin järjestely- ja turvatoimista. Aiemmin hänet on HS:n mukaan muun muassa hyväksytty ja sitten erotettu VPK:n jäsenyydestä ja Uudenmaan pelastusliiton jäsenyydestä.
>HS huomasi ristiriitoja miehen itse ilmoittamassa työhistoriassa, jonka mukaan hän on muun muassa professori ja tehnyt töitä Natolle ja YK:lle, sekä tutkinnoissa, jotka sisälsivät esimerkiksi avaruustekniikan tohtorin ja sotatieteiden maisterin arvonimet. Osa väitteistä oli valetta.
>Miehen juuret ulottuvat Neuvostoliittoon, jossa hän opiskeli sotilaallisessa ilmailuinsinööriopistossa, minkä jälkeen hän jatkoi opintojaan Suomessa avaruusteknologian parissa. Tohtoria hänestä ei tullut ja sotilasyhteydet herättivät epäilyksiä kollegoissa.
>Suomen entinen Venäjän ja Ukrainan puolustusasiamies, everstiluutnantti evp Juhani Pihlajamaa arvioi HS:lle, että miehen toiminta voisi viitata tiedustelijan taustaan. Vaikka mies on useasti jäänyt kiinni taustansa vääristelystä, hän on päässyt tehtäviin, joiden kautta on voinut hankkia tietoa Suomen haavoittuvaisuuksista
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?847142Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277089Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176225Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455424Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845328Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635235Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus415120Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274605Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193565Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003410