Valittamisen vaikeus

ongelma siinä, että on ylipäänsä aina vaan joteski paha olo ?

Kerron sulle tän jutun, jonka luin, jos se auttas: (persialainen viisaus)

"Itkin kovasti kun minulla ei ollut kenkiä, kunnes tapasin miehen jolla ei ollut jalkoja."

Avoimmuus, siis esiintyä omana itsenään ja sanoa mitä mieltä jostakin asiasta on - on vaikeaa. Siihen näyttävät eräät Eu-parlamentaarikotkin pyrkivän, läpinäkyvyyteen (kuten hienosti asia ilmaistaan), siihen, että tieto kulkisi ja välittyisi A:lta B:lle.

Ongelma on akuutti näilläkin palstoilla. Joutuu miettimään, paljonko minun kärsii paljastaa itsestäni ilman, että loukkaan muita. Keskustelussa turvaseksistä mentiin mielestäni äärirajoille, pysyttiin asiassa ja sanottiin suoraan mitä ajateltiin. Minun henkilöni nousi tarpeettomasti turhan paljon esille.

"Valittamisen vaikeus" on kaksiteräinen miekka. Tarkkana pitää olla minne päin huitaisee.

Nyt tulee luonne analyysia, joka menee pieleen tai ei (:-/ Kuule kyllä niitä valittajia ja oman etunsa ajajia riittää. Arvelen, että olet mukautuva ja rauhaa rakentava ihminen. Sinä olet hyvä kuuntelija ja sovittelija. Omat murheesi pidät sisälläsi. Pitäisi olla kuitenkin vaikka yksi hyvä ystävä, jonka kanssa voi kuormiaan tyhjentää. Siis vastavuoroisesti. Se on pahin tilanne, että joutuisit muitten "ystävien" murheiden kaatopaikaksi. Sitten rohkaise vaan itsesi ja kysy lääkäriltä kaikki, mikä mieltäsi askarruttaa. Hyvä konsti on laittaa lapulle kaikki asiat, jotta tulee kysyttyä. Sitä lääkäritkin suosittelee.

Hyvät ystävät, jotka haluavat ja jaksavat kuunnella ovat ainakin minua auttaneet yli kaikkein vaikeimmista elämänvaiheista. Kun on saanut puhua ja purkaa ajatuksiaan, se on ainakin hieman helpottanut. Yksin olisin varmaan joutunut syvemmälle synkkien ajatusten syövereihin ja kukaties mitä siitä olisi voinut seurata. Aikoinaan paljonkin kuuntelemaan joutunut ystäväni totesi kyllä jälkeenpäin, että hän ihaili sitä, etten oikeastaan sortunut valittamaan, vaan kerroin faktoja ja onnistuin säilyttämään toivon siemenen paremmasta.

Samoin puran ystäville myös kohtaamani harmin aiheet. Jonkin suurestikin tuohduttaneen asian merkitys muuttuu vähäiseksi ellei suorastaan turhanaikaiseksi, kun sen on muutamaan kertaan saanut/joutunut kertomaan.

Valittamisen unohtamisesta minulla on samanlaisia kokemuksia kuin sinulla Hintriikka. Lääkäriin mennessä pitäisi kirjoittaa asiat listaksi paperille, ainakin jos on enemmän kuin yksi asia, josta pitäisi muistaa kertoa.

Huvittavaa on, että edelleenkin iloitsen siitä etten (muka) ole sairastanut elämässäni. Tosin jouduin ensimmäisen kerran sairaalaan (syntymää ja synnyttämistä lukuunottamatta) vasta 50 täytettyäni. SOmaan sairauteen liittyvät asiat unohtuvat mielestäni yleensä samantien kun kävelen ulos sairaalasta/vastaanotolta.

Hammaslääkäri tosin lohdutti, että se on terveen ihmisen merkki, kun unohdan käydä hammaslääkärissäkin ellen havaitse reiän alkua tai jossain edes hieman vihlaise.

Liekö sitten kysymys torjunnasta vai mistä, mutta nautitaan positiivisen ajattelun ihmeellisestä voimasta - ja opetellaan kirjoittamaan listoja valituksen aiheista tarvittaessa.

Toivottavasti elämässämme olisi aina sen verran mukavia asioita, eikä se koskaan täyttyisi valituksen aiheista niin, etteivät ystävätkään enää jaksaisi kuunnella.

Hymyillään, niin elämä hymyilee - ainakin toistaiseksi. ;)

halua puhua, siis silmäkkäin omista vaikeuksistani, yleensä olen kuuntelupuolella, tulee kuin joku sulku kun joku yrittää tulla liian lähelle, mutta kirjallisesti itsestään kertominen on helppoa - sen tietävät varmasti muutamat kirjeystävänikin.

Näin "julkisesti" kuin täällä palstoilla sen joutuu tekemään, ei ihan kaikkea jaksa eikä ilkeä kitistä :)!

Minulla on yksi niin hyvä ihminen, joka ymmärtää mieleni vaikka en olisi sanonut mitään, tietysti hän tuntee historiaani ja elämästäni muutenkin taustaksi. Hän on enemmän kuin kultaa..älyäisimpä aina "sanoa" ja osoittaa sen hänelle.

hyvää viikonloppua mie lähden tienpäälle viikonlopuksi enkä valita yhtään ;))))