Onko teillä kellään muulla samanlaista vaivaa kuin minulla eli valittamisen vaikeutta? Muistan ihan lapsesta saakka, että jos joku asia tuotti pettymyksen, niin yritin unohtaa sen tai sitten miettiä, josko siitä sittenkin löytyisi joku hyvä puoli. Samanlainen elämän optimisti olen ollut läpi vuosikymmenien, ja se on auttanut selviytymään tosi vaikeistakin vaiheista.
Mutta on siitä haittaakin. Vaikka olisi unohtavinaan ikävät asiat, niin jossakin sielun syövereissä ne muhivat. Joskus olisi parempi, jos osaisi purkaa ne ulos jollekin ymmärtävälle kanssaihmiselle. Ja haitta se on sekin, että ei edes lääkärille osaa valittaa vaivojaan. Minulta vaatii kauheita ponnistuksia saada vastatuksi lääkärin kysymykseen muuta kuin: ”Aivan hyvin minä voin.” Vielä odotushuoneessa kykenen ajattelemaan, että jonkun tietyn oireen syy pitäisi tutkia. Syy olisi helpommin korjattavissa, kun siihen tartuttaisiin ajoissa.
Vaivansa kullakin! voisi sanoa.
Valittamisen vaikeus
19
1006
Vastaukset 19
- sulla sitten joku
ongelma siinä, että on ylipäänsä aina vaan joteski paha olo ?
Kerron sulle tän jutun, jonka luin, jos se auttas: (persialainen viisaus)
"Itkin kovasti kun minulla ei ollut kenkiä, kunnes tapasin miehen jolla ei ollut jalkoja."- Hintriika
minä olisi pysynyt elämän optimistina, jos minulla koko ajan olisi paha olo. Tarkoitin sitä, että turha valittaminen on turhanpäiväistä mutta joskus pitäisi osata valittaakin. Tulevathan ne terveyteen liittyvät ongelmat yleensä aikanaan ilmi. Ei se nyt ole akuutti ongelma. Mutta olisi parempi saada kerrotuksi vaivansa mahdollisimman aikaisin!
- Roope63
Hintriika kirjoitti:
minä olisi pysynyt elämän optimistina, jos minulla koko ajan olisi paha olo. Tarkoitin sitä, että turha valittaminen on turhanpäiväistä mutta joskus pitäisi osata valittaakin. Tulevathan ne terveyteen liittyvät ongelmat yleensä aikanaan ilmi. Ei se nyt ole akuutti ongelma. Mutta olisi parempi saada kerrotuksi vaivansa mahdollisimman aikaisin!
tuomi, eikä runosuoni
tää tuuli aikamoinen
joka kaiken vienee.
Siis turha valittaa tääl
jos seikkailee liukkaal jääl ;))))) - Hintriika
Roope63 kirjoitti:
tuomi, eikä runosuoni
tää tuuli aikamoinen
joka kaiken vienee.
Siis turha valittaa tääl
jos seikkailee liukkaal jääl ;)))))kuka liukastelee ja millä jäillä. Eikös ne jäät ole jo sulaneet? Vai ajattelitko, että pitää panna jäitä hattuun? Ilman valitusoikeutta...
- Roope63
Hintriika kirjoitti:
kuka liukastelee ja millä jäillä. Eikös ne jäät ole jo sulaneet? Vai ajattelitko, että pitää panna jäitä hattuun? Ilman valitusoikeutta...
jäitä hattuun jos vaikka sattuu
on kesä mulla täällä, miten siul sillä
vaikka vinkuu länsi tuuli
eipä huoli jos valittaa suoli
on paino mulla huoli siis sitä tiputan
ja tanssiks laitan ;))) - Hintriika
Roope63 kirjoitti:
jäitä hattuun jos vaikka sattuu
on kesä mulla täällä, miten siul sillä
vaikka vinkuu länsi tuuli
eipä huoli jos valittaa suoli
on paino mulla huoli siis sitä tiputan
ja tanssiks laitan ;)))Siis tanssiks laita,
tulee susta kaita,
kun ei ruoka maita
ja olet muutenkin saita.
Mukavaa, että väänsit vakavat ilmeet hjuumorin puolelle! - Roope63
Hintriika kirjoitti:
Siis tanssiks laita,
tulee susta kaita,
kun ei ruoka maita
ja olet muutenkin saita.
Mukavaa, että väänsit vakavat ilmeet hjuumorin puolelle!häntä jenkkaa tai humppaa
niin nyt en mummoja pu....paa
vaikka vuoteeni onkin kaita
niin sittenkään en ole saita
Vaan saitpa riiminpääs
siekin kiinni ja hjuumorilla mennään
vaik et luoksein kerennytkään ;)) Roope63 kirjoitti:
häntä jenkkaa tai humppaa
niin nyt en mummoja pu....paa
vaikka vuoteeni onkin kaita
niin sittenkään en ole saita
Vaan saitpa riiminpääs
siekin kiinni ja hjuumorilla mennään
vaik et luoksein kerennytkään ;))nyt todella onnenpoika
enkä minä sillä mitään voita
jos laittaisin tiellesi kalikoita
kun sinulla nyt on kimma
ja kimmalla pesäntekovimma
niin seiskää suihkussa ja ihailkaa
vehreyttä ja tuomenkukkaa
- Maalaismies*
Avoimmuus, siis esiintyä omana itsenään ja sanoa mitä mieltä jostakin asiasta on - on vaikeaa. Siihen näyttävät eräät Eu-parlamentaarikotkin pyrkivän, läpinäkyvyyteen (kuten hienosti asia ilmaistaan), siihen, että tieto kulkisi ja välittyisi A:lta B:lle.
Ongelma on akuutti näilläkin palstoilla. Joutuu miettimään, paljonko minun kärsii paljastaa itsestäni ilman, että loukkaan muita. Keskustelussa turvaseksistä mentiin mielestäni äärirajoille, pysyttiin asiassa ja sanottiin suoraan mitä ajateltiin. Minun henkilöni nousi tarpeettomasti turhan paljon esille.
"Valittamisen vaikeus" on kaksiteräinen miekka. Tarkkana pitää olla minne päin huitaisee.- Leny
Tuli puolestasi ihan vaivautunut olo. Oikein harmitti, että motiivisi tahrattiin.
ihan hyvin kirjoitellut ei turhista kannata loukkaantua minä saatan huomaamattani mennä laidasta laitaan ,ensin sotken kaikkien asiat sekaisin ja sitten saan palkkani kun tulee takaisin
- Leny
Nyt tulee luonne analyysia, joka menee pieleen tai ei (:-/ Kuule kyllä niitä valittajia ja oman etunsa ajajia riittää. Arvelen, että olet mukautuva ja rauhaa rakentava ihminen. Sinä olet hyvä kuuntelija ja sovittelija. Omat murheesi pidät sisälläsi. Pitäisi olla kuitenkin vaikka yksi hyvä ystävä, jonka kanssa voi kuormiaan tyhjentää. Siis vastavuoroisesti. Se on pahin tilanne, että joutuisit muitten "ystävien" murheiden kaatopaikaksi. Sitten rohkaise vaan itsesi ja kysy lääkäriltä kaikki, mikä mieltäsi askarruttaa. Hyvä konsti on laittaa lapulle kaikki asiat, jotta tulee kysyttyä. Sitä lääkäritkin suosittelee.
Hyvät ystävät, jotka haluavat ja jaksavat kuunnella ovat ainakin minua auttaneet yli kaikkein vaikeimmista elämänvaiheista. Kun on saanut puhua ja purkaa ajatuksiaan, se on ainakin hieman helpottanut. Yksin olisin varmaan joutunut syvemmälle synkkien ajatusten syövereihin ja kukaties mitä siitä olisi voinut seurata. Aikoinaan paljonkin kuuntelemaan joutunut ystäväni totesi kyllä jälkeenpäin, että hän ihaili sitä, etten oikeastaan sortunut valittamaan, vaan kerroin faktoja ja onnistuin säilyttämään toivon siemenen paremmasta.
Samoin puran ystäville myös kohtaamani harmin aiheet. Jonkin suurestikin tuohduttaneen asian merkitys muuttuu vähäiseksi ellei suorastaan turhanaikaiseksi, kun sen on muutamaan kertaan saanut/joutunut kertomaan.
Valittamisen unohtamisesta minulla on samanlaisia kokemuksia kuin sinulla Hintriikka. Lääkäriin mennessä pitäisi kirjoittaa asiat listaksi paperille, ainakin jos on enemmän kuin yksi asia, josta pitäisi muistaa kertoa.
Huvittavaa on, että edelleenkin iloitsen siitä etten (muka) ole sairastanut elämässäni. Tosin jouduin ensimmäisen kerran sairaalaan (syntymää ja synnyttämistä lukuunottamatta) vasta 50 täytettyäni. SOmaan sairauteen liittyvät asiat unohtuvat mielestäni yleensä samantien kun kävelen ulos sairaalasta/vastaanotolta.
Hammaslääkäri tosin lohdutti, että se on terveen ihmisen merkki, kun unohdan käydä hammaslääkärissäkin ellen havaitse reiän alkua tai jossain edes hieman vihlaise.
Liekö sitten kysymys torjunnasta vai mistä, mutta nautitaan positiivisen ajattelun ihmeellisestä voimasta - ja opetellaan kirjoittamaan listoja valituksen aiheista tarvittaessa.
Toivottavasti elämässämme olisi aina sen verran mukavia asioita, eikä se koskaan täyttyisi valituksen aiheista niin, etteivät ystävätkään enää jaksaisi kuunnella.
Hymyillään, niin elämä hymyilee - ainakin toistaiseksi. ;)jos on hyviä ystäviä jotka lainaavat korviansa ja jaksavat kuunnella kun on joku kriisitilanne!
Sellaiset ystävät ovat enemmän kuin kullan arvoisia!
- Pirre*
halua puhua, siis silmäkkäin omista vaikeuksistani, yleensä olen kuuntelupuolella, tulee kuin joku sulku kun joku yrittää tulla liian lähelle, mutta kirjallisesti itsestään kertominen on helppoa - sen tietävät varmasti muutamat kirjeystävänikin.
Näin "julkisesti" kuin täällä palstoilla sen joutuu tekemään, ei ihan kaikkea jaksa eikä ilkeä kitistä :)!
Minulla on yksi niin hyvä ihminen, joka ymmärtää mieleni vaikka en olisi sanonut mitään, tietysti hän tuntee historiaani ja elämästäni muutenkin taustaksi. Hän on enemmän kuin kultaa..älyäisimpä aina "sanoa" ja osoittaa sen hänelle.- Maalaismies*
Pirre on ollut vuosikymmennet lääkärini tavallisessa terveyskeskuksessa. Hän tietää minusta enemmän kuin mun vaimoni tai minä itse. Pirre lähtee eläkkeelle kesällä. Tiedän etten ikinä tule löytämään vastaavaa.
Onks kaikki Pirret yhtä mukavia? - Pirre*
Maalaismies* kirjoitti:
Pirre on ollut vuosikymmennet lääkärini tavallisessa terveyskeskuksessa. Hän tietää minusta enemmän kuin mun vaimoni tai minä itse. Pirre lähtee eläkkeelle kesällä. Tiedän etten ikinä tule löytämään vastaavaa.
Onks kaikki Pirret yhtä mukavia?myö mukavvii, mutta ei, ikävä kyllä kaikki lääkäreitä...*ja nyt vasta huomasin tämän kommentin...*:)), hyvää yön loppua sinullekin..
- Roope63
hyvää viikonloppua mie lähden tienpäälle viikonlopuksi enkä valita yhtään ;))))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on481561Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.64951Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30677- 87647
- 46628
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14615Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24611- 8589
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56584Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan79542- 44531
- 61525
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47523- 37516
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14511- 55492
Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13482Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132479Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45419Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26419