Sahaanko tänään polttopuita pikkusaunaan?

🤔🪓🪵 kun ostopuut ovat sinne liian pitkia. Vai revinkö maasta irti villiintyneitä pensaita. Ihailemani kaunis pihlaja-angervo on julistettu haittakasviksi ja se täytyy hävittää 2025 mennessä.

Toivottavasti Hän ei ajattele minua haittaihmiseksi! Luulisi, ettei tälläinen palstahöpöttely ketään häiritse. Voihan palstalle olla tulematta.🥰

8

255

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Karsisin itse pois niitä yleisimpiä kasveja. Esteettisesti katsottuna se miellyttäisi eniten silmääni että jäljelle jäisi mahdollisimman monimuotoisen näköinen maisema. Haittakasvit ovat siitä petollisia että ne voivat levitä salakavalasti siten että pian niitä onkin kaikkialla. Tehokkainta on repiä kasvit juurineen päivineen jotta ne eivät pääsisi leviämään. Irtopuut ja muut risut voivat olla sopivaa poltettavaa mutta itse pitäisin kariketta maassa eli lahoavaa kasvimateriaalia. Mielestäni on parempi että jättäisi pudonneita lehtiä maahan jonkin verran eikä niin että piha olisi täysin steriili. Nurmikon pituudessa saisi olla vaihtelua jotta erilaiset otukset viihtyisivät siellä. Punkkitihentymäalueilla nurmikko kannattaa pitää silti lyhyenä.

      • Koirassa oli iso punkki kun käveltiin pitkässä heinikossa. Nyt tarkastan sen aina ulkoilun jälkeen. Elukoita täällä riittää. Mulla juoksi iso vesimyyräkin viikatteen edestä pois, kun niitin pitkää heinikkoa. Ne ovat aikamoinen riesa täällä, joten nurmikko saisi olla lyhyempi, niin että pystyisin karkottamaan niitä ruohonleikkuukoneen jyrinän avulla. Omenapuusta söivät juuret, niin että se kaatui tuulessa. Olin ehtinyt saada kuusi (6) omenaa. Ne syö kaikki kkukkien sipulitkin . Narsissit on ainoat mitkä ei kelpaa.

        Mun kohdalla maantieojassa on vielä villejä lupiineja, jotka mua stressaa. Pihalta olen ne jo onnistunut hävittämään. Vähän helpotti kun huomasin, että kirkolla oli lupiineja tienvarsi täynnä. En tunne niin suurta syyllisyyttä. Pihlaja-angervo saa vielä myös olla, kun se hävittää altaan sitkeät vuohenputket ja on niitä kauniimpi.


    • Anonyymi

      No niin. Vattuun vaan kaiken maailman pihlaja-angervot. Ne juuret oli naapurin puolella, mutta se poltti ne. Sinun kannattaa polttaa se juurten sydän tuhkaksi asti, niin ei varmasti pieni siemenkään jää henkiin. Hyvä. Teepä se.

      • Polttaminen on hyvä juttu ja niin on sekin, että kaataa kiehuvaa vettä päälle. Täällä ihmetellään kun kahvipannun kanssa kastelen voikukkia. Mutta kun se on täynnä kiehuvaa vettä, niin se on ainoa keino pysyvään hävittämiseen.


    • Anonyymi

      Annahan rehottaa.. Ihminen täällä on vieras lajike. Kasveja on ollut iät ajat ennen ihmistä. Et silleen.

      • Hyvä näkökulma. Sitäpaitsi liian jyrätty puutarha täällä maalla asemakaavan ulkopuolella on vähän oudon näköinen.


    • Anonyymi

      Semmosta n. 30 senttistä klapia pätkit saunapesään.

      • Vaikuttaa liian pitkältä, kun kiuas on skamet mini. Sahapukissa on ne pitimet sopivalla kohtaa niin että kun ihan vierestä sahaa niin puu on sopivan mittainen. Pikkusauna on semmoinen söpö yhden hengen sauna 1,5m*1,5m. Joten pesällinen riittää lämmitykseen ihan hyvin.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      102
      2605
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      101
      1647
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1505
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      14
      1226
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      21
      1017
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      963
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      45
      911
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      119
      886
    9. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      334
      814
    10. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      813
    Aihe