Erika Vikman ajoi sumussa sataa - törmäsi hirveen

Kun on Mersu alla, niin ei visssiinkään tarvitse varoa mitään. Umpimähkään vaan painaa menemään.
10418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Eikä tuo uuvatti osannut heti soittaa 112, vaan googletti mitä pitää tehdä kun ajaa hirvikolarin.
Miten tuo on saanut ajokortin?
Ehkä sai sen muropaketista.

Äänestä
  • Nyky autotha osaavat itsekkin ottaa yheyttä häkeen, ei ihmisten kohta edes tarvii
    muistaa koko 112.ta.

    Äänestä

100 km/h ajoi hirveen ja vain mersun logo tipahti. on ne autoja.

Äänestä

Todennäköisesti rusakko mihin osui, vauriot niin vähäisiä. Tavan Tampio, ei se tarkoita että pitää ajaa sataa nopeusrajoituksen vuoksi. Kai olisi jonkinlainen näkyvyyskin hyväksi. Kuinka on voinut saada kortin, kun ei tiedä kuinka onnettomuus tilanteessa toimitaan.

Äänestä
  • Samaa mieltä, vaurioiden perusteella rusakko (isohko jänis) tai pieni kauris (kevään lapsi). Tuo kuvien mersu on nykyaikainen muovilla koristettu häkkyrä. Jos olisi ollut "iso hirvi", Erika pahimmillaan laulaisi ja vilauttaisi taivahan kuorossa. Onneksi oli pienehkö metsän eläin vastuksena. Toisaalta, en tiennyt että Erika vielä konsertoi - luulin suosion hiipuneen kun kaikki nakukuvat jo nähty ei laulamisesta oikein tule mitään. Hyvä tässä on kuitenkin, että Erika seuraavan kerran osaa soittaa 112een tuon googlettamisen sijaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Samaa mieltä, vaurioiden perusteella rusakko (isohko jänis) tai pieni kauris (kevään lapsi). Tuo kuvien mersu on nykyaikainen muovilla koristettu häkkyrä. Jos olisi ollut "iso hirvi", Erika pahimmillaan laulaisi ja vilauttaisi taivahan kuorossa. Onneksi oli pienehkö metsän eläin vastuksena. Toisaalta, en tiennyt että Erika vielä konsertoi - luulin suosion hiipuneen kun kaikki nakukuvat jo nähty ei laulamisesta oikein tule mitään. Hyvä tässä on kuitenkin, että Erika seuraavan kerran osaa soittaa 112een tuon googlettamisen sijaan.

    Ihmisiä on kuollut ja loukkaantunut pahoin hirvikolareissa. Mm. aikoinaan eräs nuori
    tangokuningas kuoli hirvikolarissa, isänsä ajoi.

    Äänestä

Toyota terot ei usko, että vaikka tojo hajoaa tuhannen päreiksi hirveen törmätessä niin johtotähti ei saa kuin naarmuja.

Äänestä

Kertoi hiljentäneensä sumun vuoksi ja silti ajoi satasta. Ei ole ihme että laulajille sattuu ja tapahtuu. Apulanta on tehnyt hjestä laulunkin nimeltä 'Viisaus ei asu meissä'. Hiljattain eräs Koivuniemi ajoi autonsa melkein mereen. https://www.is.fi/viihde/art-2000006596778.html

Äänestä

törmäsi hirvee 2 vasaa meni vulvaan ja on sielä vieläkin.

Äänestä

Ajoi kuitenkin taitojensa mukaan, siis varovasti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun on Mersu alla, niin ei visssiinkään tarvitse varoa mitään. Umpimähkään vaan painaa menemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu