Helsingin Sanomien vähättely ajaa ydinsodan asiaa

Helsingin Sanomat otti pääkirjoituksessaan 13.9. kantaa presidentti Niinistön varoitukseen ydinsodan vaaran kasvusta. Kuten tiedetään, täysimittainen ydinsota merkitsisi täydellistä tuhoa ainakin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, me kuolisimme kaikki.

Tämän vuoksi ei voi kuin hämmästellä HS:n ottamaa kantaa. Lehden mukaan ydintuho estetään, koska Venäjä on pakotettu luopumaan ydinaseiden käytöstä. Venäjä tietää, että jos se käyttäisi ydinaseita länsi tuhoaisi sen joukot tavanomaisilla aseilla.

Koska Venäjä on lannistettu, voidaan suuntautua rauhassa sodan laajentamiseen: ”Nyt länsimaiden päätöksiä ohjaa se, ettei Venäjän voida antaa voittaa sotaa. Sitä pidetään suurempana riskinä kuin pelkoa sodan laajenemisesta.”

Sodissa on kaksi osapuolta. Venäjää vastassa on paitsi Ukraina, myös sitä rahoittavat ja aseistavat USA ja NATO-liittolaiset, Suomi mukaan lukien. Ukraina vastahyökkäys, johon koko lännen rintama panosti valtavasti, on nyt osoittautunut fiaskoksi ja nuorten ukrainalaismiesten joukkotuhoksi. Lännen ihmeaseet eivät ole pärjänneet, vaikka Hesarin mukaan sota onkin ”osoittanut Venäjän asevoiman rapistuneisuuden”.

Jos länsi vastaa tappioihin toimittamalla rintamalle yhä järeämpiä ja järeämpiä aseita, kuten Hesari kertoo, tien päässä ovat ilmeisesti kaikkein järeimmät aseet eli ydinpommit. Mitä tapahtuu, jos Venäjä uhkaa lyödä lopullisesti Ukrainan armeijan, jolloin maa joutuu antautumaan ilman ehtoja? Jos Venäjän ei kerran voida antaa voittaa sotaa, ottaako USA käyttöön ydinaseet välttyäkseen nöyryyttävältä tappiolta? Helsingin Sanomat ei näytä olevan tästä huolissaan, mutta meidän kaikkien muiden tulisi sitä olla.
5201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Media on tulkinnut Niinistön haastattelun niin, että hän olisi varoittanut pelkästään Venäjää. Luulen, että hän tarkoitti kaikkia ydinasevaltioita. Joka tapauksessa rauha on aina sotaa parempi vaihtoehto.

Äänestä

Niinistö on tänään toistanut viestinsä Ukrainan sodan eskaloitumisen vaarasta. Niin tain, miksi jatkaa sotaa, joka vertautuu mielettömyydessään ensimmäisen maailmasodan Länsirintamaan. Rintama ei liiku juuri mihinkään, mutta tuhoa ja kuolemaa kylvetään vuositolkulla.

Äänestä

Taisi olla Halla-aho joka vähätteli vaaraa minkä aiheuttaisi Suomen päätyyminen sotaan Venäjän kanssa.
"Jos kerran tarvitaan, niin voidaanhan sitten käydä sellainen parin viikon sota"
Luuleeko Halla-aho tai muut että voisimme itse valita millainen sodasta tulisi jos sen saamme aikaan Suomen ja Venäjän välille?
Saman tapaista älyllistä epärehellisyyttä koko maailman kohtalon mittakaavassa löytyy Yhdysvaltojen sotahallituksesta jossa yhä vieläkin uskotellaan USA:n hallitsevan maailmaa koska se olisi muka sotilaallisesti niin ylivoimainen että sotavoimallaan uhkaamalla se pystyisi pakottamaan Venäjän luopumaan vastarinnasta.
Vaikka Ukrainassa on jo nähty ettei katetta sellaiselle luulolle ole, kuitenkin jatketaan yhä tuhoisammaksi käyvää tilanteen kärjistämistä.

Äänestä
  • Halla-aho on itse ollut tätä sotapsykoosia luomassa Suomeen ja puhuu vain yhtä totuutta Ukrainan sodasta. Miksi Halla-aho ei sanallakaan mainitse USA:n osuutta sodan syttymiseen?

    Äänestä

VITTUAKO SE NIINISTÖ SELLAISIA MENEE PUHUMAAN, UHKAILEMAAN YDINASEILLA JA VIELÄPÄ TUNTEMATTOMIEN.
PITÄISI JO TURPANSA KIINNI. PIENEN VALTION PELOTTELIJA.
YDINASEET, NIILLÄ KÄYDÄÄN LOPPUKAHINAT. KOLMAS MAAILMANSOTA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Helsingin Sanomat otti pääkirjoituksessaan 13.9. kantaa presidentti Niinistön varoitukseen ydinsodan vaaran kasvusta. Kuten tiedetään, täysimittainen ydinsota merkitsisi täydellistä tuhoa ainakin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, me kuolisimme kaikki.

Tämän vuoksi ei voi kuin hämmästellä HS:n ottamaa kantaa. Lehden mukaan ydintuho estetään, koska Venäjä on pakotettu luopumaan ydinaseiden käytöstä. Venäjä tietää, että jos se käyttäisi ydinaseita länsi tuhoaisi sen joukot tavanomaisilla aseilla.

Koska Venäjä on lannistettu, voidaan suuntautua rauhassa sodan laajentamiseen: ”Nyt länsimaiden päätöksiä ohjaa se, ettei Venäjän voida antaa voittaa sotaa. Sitä pidetään suurempana riskinä kuin pelkoa sodan laajenemisesta.”

Sodissa on kaksi osapuolta. Venäjää vastassa on paitsi Ukraina, myös sitä rahoittavat ja aseistavat USA ja NATO-liittolaiset, Suomi mukaan lukien. Ukraina vastahyökkäys, johon koko lännen rintama panosti valtavasti, on nyt osoittautunut fiaskoksi ja nuorten ukrainalaismiesten joukkotuhoksi. Lännen ihmeaseet eivät ole pärjänneet, vaikka Hesarin mukaan sota onkin ”osoittanut Venäjän asevoiman rapistuneisuuden”.

Jos länsi vastaa tappioihin toimittamalla rintamalle yhä järeämpiä ja järeämpiä aseita, kuten Hesari kertoo, tien päässä ovat ilmeisesti kaikkein järeimmät aseet eli ydinpommit. Mitä tapahtuu, jos Venäjä uhkaa lyödä lopullisesti Ukrainan armeijan, jolloin maa joutuu antautumaan ilman ehtoja? Jos Venäjän ei kerran voida antaa voittaa sotaa, ottaako USA käyttöön ydinaseet välttyäkseen nöyryyttävältä tappiolta? Helsingin Sanomat ei näytä olevan tästä huolissaan, mutta meidän kaikkien muiden tulisi sitä olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu