Tänään, juuri tänään. Kerro jokin meitä yhdistävä asia, tai juttu, joka tapahtui välillämme, sellainen, josta tiedämme vain me kaksi. Esine, symboli, kuva, kertomus, sana? Ihan mikä vain ajalta kun vielä näimme.
Tänään haluan sinun kettovan, nainen
Anonyymi-ap
1152334
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 115
Vanhimmat
Siis halua sinun kertovan. Tietysti.
Katsottiin toisiamme ja sitten ei puhuttu mitään. Siitä kohta pari vuotta aikaa.
Sama. Jäätiin tuijottaa.
Sama mutta siitä yli 2 vuotta aikaa. Naiselta.
Miksi et itse laita tunnistetta? Kalastelet tunnisteita, niin voi sitten tehdä provoaloituksia niistä.
No ei todellakaan. En ole sitä tyyppiä.
Kettovan sulle nyt. En oo Hoo naine.
Juuri näin.
Sivusta.
Kylmän oloinen mies joka varmaan pitää omasta mielipiteestä ja asioista tiukasti kiinni. Saattaa sanoa hyvin ilkeästi jos joku asia ei ole ok. Etäinen ja toisikkomainen.
Yhdestä tosikosta ja sellaisesta joka ei osaanut näyttää tunteitaan jo kokemus, ei kiitos koskaan toista samanlaista!
Ymmärrätkö sinä edes omia tunteitasi mitä tunteita tarkoitat mitä hänen olisi muka pitänyt sinulle näyttää ennen kuin oppi edes tuntemaan sua
Aika hyvin osasit arvata
Osaakkos edes itse näyttää tunteesi miksi hänen olisi pitänyt näyttää tunteensa sua kohtaan jos et sinäkään näyttänyt häntä kohtaan mä opin olemaan edes tuntematta mitään ketään kohtaan vihantunteen mä näytän kyllä heti että toinen varmasti tajuaa pysyä etäällä ettei mun tarvi vahingossakaan hermostua liiaksi
Mä olen ehkä monen mielestä kylmän oloinen. Ja usein etäinenkin, koska pohjimmiltani tykkään rauhasta ja hiljaisuudesta. En tykkää sellaisista älämölötyypeistä, joille kaiken pitäisi koko ajan olla semmoista riehakasta meininkiä. Silloin usein hieman vetäydyn ja vaikenen, mistä tulee varmaan tosikkomainen ja etäinen vaikutelma. Mutta kahden kesken tykkään vitsailla ja laskea leikkiä, kun en tule niiden riekkujien dominoimaksi.
Minulla on vahvoja mielipiteitä, mutta ne eivät ole välttämättä kiveen hakattuja. Usein ensireaktioni on kielteinen tai torjuva, mutta ensireaktioni ei ole viimeinen sanani asiaan. Kun saan aikaa totutella asiaan, niin usein mielipiteeni pehmenee. Naisen pitää siis olla hieman kärsivällinen mun kanssa. Naisen ei pidä suuttua siitä ensireaktiostani, vaan hänen pitää sanoa asiansa ja sitten hieman odottaa. Asian voi ottaa uudestaan esiin jonkin ajan kuluttua, ellen itse ota. Siinä vaiheessa kompromissi kyllä yleensä löytyy, koska suhtaudun moneen arkipäivän asiaan niin, että pidän niitä pohjimmiltaan yhden tekevinä, joissa voidaan toimia niin tai näin.
No tämä kuulostaa kuin oisit minä.
Suurimmaks osin.
Kun näimme? Olemme siis nähneet useasti?
Se oli elokuu
Oltiin tanssilattialla samaan aikaan.
Milloin oltiin, päivämäärä ja vuosi..missä?
Muistatko kun "juteltiin" rappusissa? Muistan sinun ilmeesi, tyhmä mies.
En muista, että oltaisiin puhuttu, mutta pakarasi keikkuivat mukavan kiinteinä noissa jyrkissä portaissa.
Muistaakseni ei puhuttu keskenämme mitään. 🤔
Kärryssä oli eväitä 30+1. Lemmikkisi katsoi.
Tuo osuu mutta olen nainen.
Apina.
Onko nuo jonkun raskausviikot en ole toviin kohdannu odottavaa äitiä
Annoit ruusun kun nähtiin.
Ainiin
Annoit ruusun kun nähtiin. 2005.
Viikko vielä, niin vuosi on täysi ensimmäisestä ja viimeisestä kosketuksesta.
Kuultiin yhdessä Anna Puun säännöt rakkaudelle toisemme aistien ja toisen ajatukset arvaten, katseiden hetken kohdatessa tunteita silmät täynnä..
Remember The Name (Official Video) - Fort Minor / Fort Minor
https://www.youtube.com/watch?v=VDvr08sCPOc
Avain
Kissa joka tahtoi ymmärrettävän, nuottitelineessä 😸😻🤭
Jotain mystistä ja mysteeristä.
No en mä voi kertoa, kun ei meillä ole sellasta.
Vielä.
Tähtitaivas? Se, mikä näkyy kaikille ja jonne joskus osaa katsoa oikeaan kohtaan, siihen samaan, mihin joku toinenkin. Yhtä aikaa. Tiettyä tähteä.
Oiii!!! Hitto puhelin meinas muuttaa ton alun piikikkääksi.. 😁
Vielä ei näy .
Ei ole siiliä näkynyt, varsinkaan kiroilevaa sellaista. Jäänyt sekin paha tapa lähes pois.
Hih.. ei aina jaksa. Murina ja pieni kehräys välillä kivempaa..
Joo on. Se kisu vain on muualla. Ei kehrää täällä. Missä lie mennä kuljeksii..
Sateisilla kujilla.. ehkä eksyy hieman metsikköön. Josko löytäisi pienen Metsäpuron jonka rannalla voi etsiä tähteä joka johdattaa oikeaan..
Jos suunnistaa tähtien mukaan, löytäisikö silloin perille? Metsän siimeksessä olevaan majaan matalaan, josta pieni valo kutsuu kulkijaa lähestymään ja pysähtymään valon luo. Opastaako tähdet? Entä jos on pilvet edessä?
Niin, nyt on pahasti pilvet edessä. Ei löydä perille..
Ja paikkakuntakin on eri, niin matkaa joutuisi taivaltamaan pimeässä ilman tähtiopastusta. Boheemisti kynttilän valossa?
Mistäs tiiät paikkakunnan? hmm...
En tiedäkään, mutta tämän omani tiedän sen verran hyvin, että täällä sä et oo. Br
miten voit olla niin varma? kai siellä muitakin ihmisiä on?
aijjaaa.... Höh... Onkohan se kaukana?
On. Tämä on kaikesta kaukana. Siltä se ainakin tuntuu 🙄😊 mihin päin maatamme sun olinpaikka sijoittuu noin suurin piirtein? Etelään, keskemmälle, pohjoiseen? Sivustajuuh
Noista etelään. Entäs itelläs?
Soot varmaa pohjosest ..
Noista valittuna enemmän keskelle.
Tai riippuu, miten sen katsoo.
No miten se on mahdollista ... hah..
No kyl se vain mahdollista on. En kuitenkaan tässä ala kertoilla tarkkaa sijaintia. Nyt meinasin viimein lähtee tonne sängyn puolelle ja toivotan hyvää aamuyötä ja varmaan aamuakin tässä samalla, kun aion nukkua pitkät unet, jos vain onnistuisi. Ei tullutkaan tänään juhlittua, ja päivällä tämän vuorokauden aikana siis ois tarkoitus kevyesti nappailla aikuisten juomaa ja muuta mukavaa ohjelmaa siihen järkätä, joten pakko lähteä yrittämään unta. Ja palataan, jos tahdot. Nyt moit sulle. Bohe (vaihtelun vuoksi, ettei ala kyllästyttää)
Joo mennään nukkumaan. Hyvää yötä ja pitkiä hyviä unia 💤🎶💫 melkei lipsahti syrän mukaan hih..
Ja tahdon että palataan!!
No sitten palataan, kiva. Nyt nukutaan. Moi seuraavaan kertaan. ✌️ Bohe
Harmi kun on niin kaukana..
Hunaja.
Olen unohtanut kaiken. Ja se on hyvä niin.
Mitä unohdit?
Kaiken. En ajattele niitä aikoja enää.
Miksi?
Tapahtuiko pahoja asioita?
Ikäviä asioita ja ihmisiä. Ei tarvetta muistaa.
Rakkaus saunaan
Itse myös saunonut kaipauksen kohteeni kanssa.
Paljon tapahtui sinä iltana ja yönä.
Miehen oli pakko lähteä, enkä ole
enää koskaan millään pystynyt
sen jälkeen häntä unohtaaman.
Yrittänyt olen ja kaikkeni
tehnytkin että pääsisin
eteenpäin. Mutta henkinen
yhteys tuntui niin vahvalta silloin,
että kohteen ikävöimisen
lopettaminen ollut lähestulkoon
täysin mahdoton tehtävä.
-Eräs nainen vain-
Miten niin kun nähtiin? Nähdään edelleen eikä mulle ole kerrottu että se loppus.
En oikeasti tiedä, miksi olet sydämelleni sellainen magneetti kuin olet. Enhän edes tunne sinua juurikaan, kevyellä tuttavuustasolla mennään
Kuka minä mielessäsi olen? En ole ap
Mies, jota sydämeni hiljaa kaipaa. En tiedä, miksi.
Mistä tunnet sen sydämessä asti? Nähtiinkö jossain? Kohdattiinko yössä?
Kahvit☕
Liittyy meihin mutta varmaan moniin muihinkin
Ei koskaan päästy tuohon asti
En pidä kysymyksestä. Koska se muistuttaa, miten vähän kuulun hänen elämäänsä =en ollenkaan.
oletko mies, jos olet, niin mitä olisit siitä mieltä et ihastuksesi kertoisi tunteistaan sulle tekstarina vai ennemmin päin naamaa? ensi torstaihin❤
Tietääkseni en ole mies.
Mulle saisi laittaa mieluusti ensin tekstarina, ettei tulisi sitten niin shokkina se, mitä sieltä onkaan tulossa.
Näithän sä sen kuvan. Pantiin siinä sohvalla ja koira katseli ihmeissään vieressä.
Eiköhän se koira ole nähnyt hänen panevan lukemattomia kertoja.
pomo- alainen
onko tää alainen nainen? kuitenki jos ite lähestyn ni potkut siinä tulee huoh
olin jo laittamassa hänelle viestiä, mut kaverit sai puhuttua jäitä hattuun ja antaa asioiden tapahtuu omalla painolla, jos on tapahtuakseen.
Mites tunteet voi tuoda potkut?
Kumpi on pomo?
eipä siitä enempää tai ei mitään väliä enää. paras vaa unohtaa ja ottaa tinder takas käyttöön.
nii-i aattele sitä, mut enää en lähesty ja sun on turha olla mustasukkanen/tunkee siihen väliin, jos juttelen jonku miehen kans.
kuulosta jotenkin tutulta, pomo on nuorempi
Ei tunteet tuo potkuja vaan se, jos toimii niiden pohjalta epäsopivassa tilanteessa.
niin on🙈 aika paljonkin ja en tiiä haittaako, et oon paljon vanhempi kuin hän.
noni hyvä tietää. paras keskustella sit asioista
Eipä sillä enää ole mitään merkitystä hänelle. Minut hän työnsi eteenpäin.
täh miten niin työnsi? nyt avaa vähän
Miten niin? Mitä muka tein?
Sinusta en tiedä, mutta hän auttoi elämässä eteenpäin. 😊
Avasin tuohon 15.57.
Halasin sua aika usein siellä töissä.
ei olla valitettavasti halattu :/
Tykkäsin siitä paljon.
Ei halunnut mua
Pyysit Nokialle syömään. Palattuamme sain halata sinua. Annoin nopean suukon, osui ehkä kaulallesi.
Osuis muualle
Suukko vai?
Yhden kerran vaikutti siltä että olisi halunnut halata.. Jäi moni asia mietitytyttämään hänessä, toivottavasti on onnellinen mun ihastus..
Pihka.
Tjaaahas.....
Tuutulaulu
Käytin kirjoitusalustana jotain, jossa oli melkein nimeni, ja joka vain lojui siellä kirjahyllyssä. (Jos siinä olisi ollut nimeni, "kirjoitusalustan" säilytyskäytäntö ei ehkä olisi ollut aivan täysin EU:n yleisten tietosuoja-asetusten mukainen. 😂)
Kaipaan sinua 💙🤍
Kirjahyllyssä? Ettei olis ollu ihan vaan tv-taso..
Keksisin vaikka mitä, kuten jotain, mitä olet antanut minulle, jotain asioita kun olin luonasi, sanavalintoja tai puheenaiheita, päivämääriä tai paikkoja, mutta vähän kammottaa jos oikeasti tunnistaisit täältä. Joten vastataan ympäripyöreästi: kesäsade.
Autopesu 👋
Keskellä yötä?
Minun kiinnostukseni näkyi irl. Sinun ei.
-m>n
ai miten sun kiinnostus näkyi? ehkä et vaa huomannu merkkejä, ku miehille ne pitää vääntää rautalangasta😅
EKG