Ruotsista lähdetään nyt pakolaisiksi muualle

Anonyymi-ap

39

395

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tätähän on ennustettu, varsinkin Perus-suomalaisten taholta ja muidenkin kuinka Ruotsin tulee käymään, rasisteiksi ennustajat on järkiään leimattu. Nyt se on todellisuutta. Ruotsin kodeissa vallitsee pelko lasten puolesta.
      Suomen kohtalo on aivan sama, viitteitä on jo. Asiasta varoittavia leimataan heti rasisteiksi täällä tällä hetkellä.

    • Rikolliset on pahaa porukkaa oli he sitten mimkä maalaisia tahansa.
      "Ketun" porukka niitä raaimpia mitä on olemassa juuri sen takia että ne tappaa lapsia ja naisia myös. Vaikea saada "kettu" kiinni kun se pahuksen Turkki antoi sille kansalaisuuden vaikka "kettu" oli pröönkuulutett koko maailmassa.
      Turkkin politiikot ja Erdogan on epärehellisiä valehtelijoita.

    • Anonyymi

      Persu on taas lukenut vain otsikon mutta ei itse juttua.

      "Poliisiviranomainen kertoi lehdelle, että yleinen syy rikollisten lähtöön Ruotsista on se, että he pelkäävät joutuvansa ammutuiksi. – Nyt näemme, miten rikollisten sukulaiset tekevät samaa: lähtevät maasta uhan vuoksi, hän sanoo."

      Ruotsista on siis paennut rikollisia mamuja ja näiden sukulaisia. Milläs tavoin se on muka paha juttu, kun näiden ihmisten karkottamista persut ovat juuri toivoneet.

      • Anonyymi

        Ja sitten kun nämä ovat lähteneet, niin sitten kaikki on taas hyvin?
        Mahdatkohan olla maailman yksinkertaisin ihminen?

      • Anonyymi

        Mihinköhän maahan pakenevat, Suomeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihinköhän maahan pakenevat, Suomeen.

        Rasismia ellemme ota näitä gangstereita vastaan.

        Terv persuja lukuunottamatta kaikki suomalaiset puolueet sekä kaikki suomalaiset instituutiot

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rasismia ellemme ota näitä gangstereita vastaan.

        Terv persuja lukuunottamatta kaikki suomalaiset puolueet sekä kaikki suomalaiset instituutiot

        Lähettääkö se eräs Pekka taas yksityiskoneen näitä hakemaan?

    • Anonyymi

      Saksassa eläkeläiset muuttaneet jo vuosia Unkariin viettämään eläkepäiviä, mamujen pilattua kotikaupungin olot

      • Anonyymi

        No eikös se ole juuri ne eläkkeeläiset itse, jotka ovat sen tilanteen aiheuttaneet? Merkelin ikäpolvet ja vähän vanhemmat. Mitä ne siis kitisee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eikös se ole juuri ne eläkkeeläiset itse, jotka ovat sen tilanteen aiheuttaneet? Merkelin ikäpolvet ja vähän vanhemmat. Mitä ne siis kitisee?

        Tietysti näin on, mutta vähemmistöön jääneillä ei silloin ole demokraattisessa yhteiskunnassa muuta vaihtoehtoa, kuin äänestää jaloillaan, jos enemmistön mieli ei muutu. Suomessa v. 1918 punaiset jäivät vähemmistöön, mutta tarttuivat aseisiin.

    • Anonyymi

      Muslimit paskoo kivikaudelle kaikki maat mihin asettuvat. Se on suomessakin nyt edessä jos mitään ei tehdä.

      • Anonyymi

        Heidän omat maansa on kohta kivikaudella ja niin on Ruotsikin kohta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heidän omat maansa on kohta kivikaudella ja niin on Ruotsikin kohta.

        Höpö höpö. Kunkku vietti tänään niin hienosti 50 vuotis vallassaolo juhliaan, keskellä Tukholman kaupunkia, hienossa auringonpaisteessa. Kansaa isot joukot, ei pelännyt kunkku eikä muutkaan paikallaolijat.
        Ruotsi upea rikas maa. Huumehemmot ajaa vaan toisiaan takaa. Jos niiden perheet joutuu peloissaan muuttamaan pois Ruotsista niin so ?

        Yritätkö jotain naiiviuden maailmanennätystä?

    • Anonyymi

      Norja on jo aiemmin ilmoittanut sulkevansa rajat jos Ruotsi romahtaa

      • Anonyymi

        .."Jos Ruotsi romahtaa"...
        Ruotsi romahtaa ..? : )

        Tsiisus mitä toopesoopaa täällä kirjoitellaan.
        Oottekste totaalisia luusereita, jotka luulette parin sadan huumejengiläisen romauttavan muuta kuin oman ja perheidensä elämänsä ? Kunkkukin ajeli tänään avokärryillä auringonpaisteessa ja kaikki kuninkaalliset olinmukana juhlallisuuksissa, lapsineen. ulkosaalla, ilman mitään valtavaa muuria tai sotaväkeä turvaamassa.

        Se, että joku vapisee ja pelkää jonkun läntisen kuningaskunnan romahtamista kertoo vain henkilön omasta romahdusalttiudesta, ei muuta.

        Ruotsi on tuhottu haitallisella maahanmuutolla, kukaan järkevä ihminen ei halua samaa Suomeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsi on tuhottu haitallisella maahanmuutolla, kukaan järkevä ihminen ei halua samaa Suomeen.

        Höpsistä vaan. Suurimmalle osalle ruotsalaisista maahanmuuttajat eivät aiheuta käytännössä mitään. Vain suurten kaupunkien lähiöissä on levotonta, jengejä, väkivaltaa ja huumekauppaa, aivan kuten on lähes kaikkien suurten kaupunkien lähiöissä lähes kaikkialla maailmassa. USA:ssa on paljon enemmän jengejä, väkivaltaa ja huumekauppaa suurten kaupunkien lähiöissä, mutta ei USA:ta ole tuhottu.

        Puhut hyvin, mutta täyttä paskaa. Ruotsi on tällä hetkellä yksi maailman väkivaltaisimmista paikoista.

        Minä olen säännöllisesti Tukhomassa parin-kolmen kuukauden ajan ja ainakin minä oln huomannut maahanmuuttajia koskevan haitallisen ilmiön. Ajavat autoillaan kuin hullut säännöistä piittaamatta ja usein ihan kiinni puskurissa. Kerrankin ajelin tunnelissa korkeinta sallittua nopeutta ja takana auto ihan kiinni omassani. Tunnelista ulos tultuamme loin pahan katseen neljään nuorehkoon turkkilaisilta näyttävään mieheen, jotka vain naureskelivat.
        Asuntoni on ollut omistusasunnossa, mutta viime kesänäkin sattui kaksi ampumistapausta juurikin maahanmuuttajajengien välillä. Marraskuussa taas paukkui ja ihan lähitalossa.
        Tarkoitukseni oli työskennellä taas Tukholmassa, mutta peruin pestini, koska tilanne vaikuttaa vain pahenevan.
        Eli ei todellakaan kannata vähätellä tätä katastrofaalista tilannetta. Ihme, ettei tänään sattunut mitään, kun keskusta oli täynnä kansalaisia-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhut hyvin, mutta täyttä paskaa. Ruotsi on tällä hetkellä yksi maailman väkivaltaisimmista paikoista.

        Se väkivalta koskee vain huumejengiläisiä jotka taistelevat keskenään ja tappavat toisiaan. Tavallisten ruotsalaisten elämään se ei vaikuta muuten kuin että varovat paikkoja joissa tiedetään niiden jengiläisten liikkuvan.

        Maailman turvallisimpien maiden listalla (2023) Norja oli kolmas, Suomi kuudes ja Ruotsi sijalla 12 - ei siis ihan kymmenen parhaan joukossa, mutta ei siis myöskään turvaton.

        Voit ihan vapaasti muuttaa Ruotsiin, niin näet siellä sen todellisuuden johon Suomikin on ajautumassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhut hyvin, mutta täyttä paskaa. Ruotsi on tällä hetkellä yksi maailman väkivaltaisimmista paikoista.

        Ylivoimaisesti Euroopan väkivaltaisin, vaarallisin ja rikollisin maa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        .."Jos Ruotsi romahtaa"...
        Ruotsi romahtaa ..? : )

        Tsiisus mitä toopesoopaa täällä kirjoitellaan.
        Oottekste totaalisia luusereita, jotka luulette parin sadan huumejengiläisen romauttavan muuta kuin oman ja perheidensä elämänsä ? Kunkkukin ajeli tänään avokärryillä auringonpaisteessa ja kaikki kuninkaalliset olinmukana juhlallisuuksissa, lapsineen. ulkosaalla, ilman mitään valtavaa muuria tai sotaväkeä turvaamassa.

        Se, että joku vapisee ja pelkää jonkun läntisen kuningaskunnan romahtamista kertoo vain henkilön omasta romahdusalttiudesta, ei muuta.

        Seuraa Ruotsin uutisia rapporttia ja aktuelttia

        https://www.svtplay.se/rapport
        https://www.svtplay.se/aktuellt
        https://www.svtplay.se/uutiset

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Många familjer vill lämna Uppsala kommun"

        Hotade familjer flyr landet – elever saknas på skolor

        "Uppsala kommun misstänker att ett antal familjer har lämnat staden och flytt utomlands på grund av en akut hotbild mot dem kopplad till konflikten inom Foxtrot-nätverket, skriver Upsala Nya Tidning. Enligt uppgifter till tidningen saknas elever på flera skolor.

        Kommunpolisen Lisa Sannervik bekräftar oron i staden och säger att polisen bland annat får frågor om huruvida enskilda personer finns med på en så kallad dödslista.

        – Man frågar till exempel: ”Finns min granne med på listan?” och ”behöver vi flytta?”

        https://omni.se/hotade-familjer-flyr-landet-elever-saknas-pa-skolor/a/P4G5pR

    • Anonyymi

      Niin. maahanmuuttopolitiikka on ollut Ruotsissa retuperällä. Jos sinne haalitaan maahanmuuttajia ilman kunnollista kotiutussuunnitelmaa, niin tämä on lopputulos.
      Minun piti olla Tukholmassa koko kesä työntekijänä, mutta peruin sinne menoni, kun terrosiuhka alkoi kasvamaan. Ja ihan siksi, etteivät voi muuttaa lakiaan sen muksiseksi, että koraanien poltto olisi rangaistava teko. Sama tyyppi polttanut koraanin julkisesti jo monta kertaa, eikä häntä saa palautettua Irakiin, vaikkei omaa edes vakituista oleskelulupaa.
      Jotain on todella pahasti pielessä.

      • Anonyymi

        Kyseinen koraanin polttaja on SD: läinen. Eli sverigedemokrat puolueen jäsen. Siis vastaava kuin persut Suomessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyseinen koraanin polttaja on SD: läinen. Eli sverigedemokrat puolueen jäsen. Siis vastaava kuin persut Suomessa.

        Voi olla, mutta vain kaksi vuotta Ruotsissa ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi olla, mutta vain kaksi vuotta Ruotsissa ollut.

        Ja jo saanut näin paljon pahaa aikaan!!

      • Anonyymi

        Maahanmuuttopolitiikka on ollut samaan tapaan retuperällä myös Suomessa, onneksi siihen tulee muutos nykyisen hallituksen myötä.

    • Anonyymi

      Suomikin oli joskus Hyvinvointivaltio
      Nyt Pahoinvointivaltio, jossa pahoinvointialueet...

    • Anonyymi

      Jos Suomeen halutaan TYÖvoimaa ulkomailta, Suomen pitää olla turvallinen maa, rasismiväitteet roskiin ja roskaväki palautukseen.

    • Anonyymi

      ALLAAAAH SEIJAAH voi kertoa että se on ruotsidemokraattien vika mitä Upsalassa tapahtuu, ei rauhanuskoja kehitysmaamuslimeiden tietenkään…

    • Anonyymi

      Demarisaatanat tuhonneet ruotsin vuosikymmenten mädätyksellään.

      • Anonyymi

        Demarit on käsittämättömiä paholaisia.

    • Anonyymi

      Missä isIam, siellä ongelma.

    • Anonyymi

      Palmen ja demarien politiikka tuhosi lopulta maan.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      139
      4386
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      342
      2209
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      2094
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1881
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      107
      1810
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      456
      1777
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      483
      1621
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      57
      1469
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      486
      1355
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1326
    Aihe