Ajattelin kysyä vielä kerran Jns-Kitee-Sln. Akselin bi-naisista. Olemme pariskunta ja etsimme minulle bi-naista, koska olen kauan haaveillut naisten keskeisestä seksistä. Nykyisen mieheni kanssa olen vasta uskaltanut puhua mieltymyksestäni ja mieheni on tukenut täysin minua tässä lähes mahdottomassa tehtävässä. Onneksi sain tänään eräältä viehättävältä naiselta viestin jossa hän kertoi myös olleensa jonkin aikaa halukas kokeilemaan tyttöjen välistä rakkautta. No eihän se tietty täysin ole tyttöjen välistä, koska haluan mieheni myös ainakin hellii minuu.☺ Mielestäni kolmisinkaan ei olisi täysi mahdottomuus sillä haluaisin nähdä mieheni naivan vierasta naista. 🤗 Tähän mennessä hän ei ole ollut oikein suostuvainen kuin antamaan suuseksiä vieraalle ja myöskin vastaan ottamaan sitä. Toivottavasti löytyy tosiaan se ihana nainen jonka kanssa synkkaa ja päästään niin tyttöjen kesken naimaan että myös kolmisinkin. Mikäli nyt jotain naista / naisia alkoi kiinnostaa vaikka isommatkin sessiot tyttöjen kesken niin minuun saa yhteyttä tällä nimimerkillä. Useat tietää kyllä missä..☺🤗 Olisi myös ihanaa järjestää kunnon naisten ryhmä sessio ja voisin pyytää mieheni nauttimaan vaikka näkemästään. 😉🥰
Naisten välinen seksi ja FFM
1
327
Vastaukset
- Anonyymi
Uusi seksiteatteri avautuu Suomeen! Kutsumme kaikki. Ilmoittautuminen ryhmäämme täällä 👉 https://www.aktiivinenvaimo.site/H/F1b5S1
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ilouutinen! Anniina Valtonen heitti jymy-yllätyksen - Tämä ei jätä kylmäksi!
Ohhoh, tämäpä ylläri! Anniina Valtonen sai puolisonsa kanssa lapsen viime vuoden lopulla. Lue lisää: https://www.suomi2352339Ootko muuten vieläkään hiffannut
Että en kuulu sinun maailmaasi? On meissä samaa, ja samaa aaltopituutta oli, mutta tunsin oloni usein hyvin vaivautuneek1771589Miten nyt sanoisin
tämän sinulle. Oletko mielessäni päivittäin, kysyin itseltäni ja vastaus oli, kyllä olet. Yllätyin, päädyin oudoille tei881505- 1291329
- 521209
- 55934
- 59880
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee301861- 38825
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja72765