Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Työmatkalla

Olen 42-vuotias nainen ja olin viime viikolla työmatkalla pääkaupunkiseudulla. Olo hotellin sijaan yötä ystäväni luona, joten saimme viettää myös pari iltaa yhdessä jutellen yms.

Illalla nukkumaan mennessä minulle laitettiin peti heidän olohuoneeseen. Se ei haitannut koska lähtisin jo ajoissa itsekin töihin. Illalla huomasin, että olin unohtanut yöpaidan kotiin, mietin nukunko rintaliivit päällä vai ihan ilman paitaa. Ajattelin että sama se on peiton alla ilman paitaa nukkua. Aamulla heräsin ja laitoin rintaliivit päälle samantien, niitä laittaessani ystäväni poika tuli juuri keittiöön ja huomasin ettei saanut katsettaan irti rinnoistani. No eipä se minua haitannut.

Seuraavana iltana ystävän kanssa syötiin, juotiin vähän viiniä ja saunottiin. Aamupäivällä oli lähtö kotiin ja he lähtisivät töihin ja kouluun jo aikaisemmin. Nukuin ehkä muutaman viinilasillisen jälkeen yllättävän sikeästi ja havahduin vasta kun joku sulki ulko-oven, katsoin, että kello olisi 7.30 joten saisin nukkua vielä reilun tunnin ja voisin sitten nousta ja lähteä pikku hiljaa kotia kohti.

Yhtäkkiä havahduin siihen, että joku koskee rintoihini. Perheen lähes aikuinen poika olikin ilmeisesti ollut menossa myöhemmin kouluun ja tunsin kun hän hieroi varovaisesti rintojani ja kosketteli kovettuneita nännejäni.. en tiennyt miten reagoida, tuntui pirun hyvältä mutta en tiennyt ilmaisenko olevani hereillä vai esitänkö nukkuvaa.

Nuori mies hyväili rintojani taitavasti ja sai minut todella kiihottuneeksi, annoin hänen toistaiseksi jatkaa toimintaansa. Pikku hiljaa hän siirsi peittoa alaspäin ja tunsin kuinka käsi meni pikkareiden päälle ja hyväili siitä.. Seuraavaksi käsi meni pikkareiden alle ja sormet koskivat märkää pilluani, siinä vaiheessa en voinut enää hillitä itseäni vaan huokailin äänekkäästi ku sormet liikkuivat pillussani. "Tykkäätkö tästä?", nuori mies kysyi. "Todellakin", vastasin..

Hän sanoi että olin nukkunut rinnat paljaana ja nännit kovettuneina eikä ollut voinut vastustaa kiusausta koskea niitä. Olin unissani liikuskellut ja huokaillut ennen heräämistäni..

Nuori mies jatkoi hyväilyäni ja otin häntä kallista kiinni ja liikuttelin sitä hitaasti. Samalla hyväilin hänen kivespussejaan ja haaroväliä. Lopulta kävin hänen päälleen ja siirryin ratsastamaan hänen kullillaan. Samalla hän hyväili rintojani. Tunsin kuinka saan todella voimakkaan orgasmin.

Samalla heräsin unestani, sormeni oli pillussa ja pilluni oli ihan märkä ja alushousutkin olivat polvien kohdalla. Tunsin edelleen, että olen juuri saanut orgasmin ja oloni oli todella raukea.. nousin varovaisesti sängyltä ylös, otin pyyhkeen ja menin suihkua kohti niin perheen poika tuli eteisessä hymyillen vastaan..Sanoi moilka ja kertoi lähtevänsä kouluun. Oli tainnut saada melkoisen masturbointinäytöksen ainakin olotilastani päätellen..

Jonna
12003
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaunis uni. Olisi kyllä kiihottavaa katseltavaa vanhemmallekki miehelle. Alkoi jalkavälissä jäykistyä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu