Yritykset saavat vuosittain suoraa tukea veronmaksajilta lähes 10 miljardia euroa. T & K-rahat ova

Anonyymi-ap

Yritykset saavat vuosittain suoraa tukea veronmaksajilta lähes 10 miljardia euroa.


T & K-rahat ovat myös tavallaan yritystukia. Hallitus pyrkii nostamaan
tutkimus- ja kehittämismenot (rahoituksen) neljään prosenttiin
BKT:stä vuoteen 2030 mennessä.

Ensi vuodesta lähtien jaon tekee tutkimus- ja innovaationeusto,
mutta rahoista päättää hallituksen neljä puoluetta.

Tuen suuruudesta antaa kuvan puolustusvoimien budjetti.
Se on noin 2 % BKT:stä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/elakoitynyt-kenraali-suomen-ei-tarvitsisi-tayttaa-puolustusmenojen-nato-tavoitetta/8634116

Samat yritykset, joille veronmaksajien rahaa sysätään
antavat työntekijöille lopputilejä ja hallitus joka heitä edustaa leikkaa tuet,
joitten kustannuksiin työntekijäkin on osallistunut turvatakseen toimeentulonsa,
jos jäisi työttömämäksi.

18.9 HS:ssa kirjoitettiin Työterveyslaitoksen tutkimuksesta, jossa liki 2/3 työntekijöistä koki, ettei heitä arvosteta eikä kunnioiteta työssään.
 

Suomalainen palkansaaja tukee veroillaan yrityksiä (osakkeenomistajia),
mutta ei häntä taideta oikein arvostaa ja työttömäksi jäädessään häneltä
viedään ihmisarvokin.


Yrityksillä pyyhkisi hyvin, mutta onko niillä on huonot johtajat,
kun "vienti ei vedä" ? Ei auta veronmaksajilta saadut miljarditkaan.
Pitäiskö tuet lopettaa, että johtajien pitäisi itsekin yrittää jotain ... ?


Ovatko t&k-tukia saaneet yritykset koskaan esitelleet julkisuudessa
mitä he ovat t&k-tuilla saaneet aikaan ?
Veronmaksajana kiinnostaisi tietää.



Maailman markkinoilla kilpailevat yritykset eikä kansantaloudet.
Viennin kasvu perustuu tuotteiden laatuun.

Miksi Kokoomus vastustaa kynsin hampain ammatilliseen koulutukseen
panostettavia rahoja ?

Kilpailussa erottaudutaan tuotteiden ominaisuuksilla kuten laadulla.
Kasvu perustuu tuotteiden laatuun, joka perustuu korkeaan ammattitaitoon.




Mistä voi lukea työllistävistä "innovaatioista", joita t & k- tuilla on aikaansaatu ?

14

278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Meillä on liikevaihto vajaa 2 miljoonaa euroa. Ainakin meille nuo ilmaiset yritystuiet ovat kultaakin kalliimpia rahaeriä joka vuosi.

      Ilman yritystukia tälle meidänkin lafkalle olisi laitettava lappu luukulle. Tulisi 3 työtöntä lisää työttömyystilastoihin.

      Niiden ilmaisten yritystukien maksun jatkaminen on Valtiollekin lopulta edullisempaa.

    • Anonyymi

      Saako kysyä minne teidän lafka tarvitse yritystukia?
      Kun minä en ole tarvinnut koskaa mitään tukia.

    • Anonyymi

      Saako kysyä minne teidän lafka tarvitsee yritys tukea.? Kun minä en ole tarvinnut koskaa yhtään mitään tukeja.

    • Anonyymi

      Haluaisin alkaa nostaa näitä tukija? Miten edetään?

      Hienoa muuten, että lähteesi ei koskaan liity tuohon sinun paasaukseesi. Miksi et listaisi tähän yritystukia, niiden muotoja,määriä ja saajia? Vai onko väärin pilata hyvä päähänpinttymä ikävillä faktoilla?

    • Anonyymi

      Ainakin meillä ne vuosittaiset yritystuet menee ihan normaaliin elämiseen. Voi maksaa monen kuukauden ylimääräiset palkat ja bonukset kaikille johtoryhmäläisille joulukuulla. Hyvät työsuhdeautot on. Ja loput tukiaisrahat laittaa niiden johdon eläkekertymien kasvattamiseen, että saavat aikanaan kunnon eläkkeet itsellensä. Ihan normaaleja ja järkeviä rahankäyttöjä nämä tällaiset kaikki on.

    • Anonyymi

      Yritystuet vääristää kilpailua.

    • Anonyymi

      Surkea lafka jos veronmaksajien elätti on.

      • Anonyymi

        Meillä yritystuet menee suiraan veroparatiiseihin.
        Sietten eensi buinna ilaan taas klyhii ja haetaan sosiaalietuutta ja uhkailaan irtisanimisella ja eimtyöllistetöyä kuin ikmaityölöisiå

        Nisnes Finland sai,taas lissää rahaa jakoon


    • Anonyymi

      Älä puhu kakkaa, yritys tuilla on kova kontrolli ja selvitys jo hakuprosessin alkuvaiheessa minne menee. Ei niitä nyt niin vaan saa ja jos saakin voivat periä takaisinkin, ei ole tavatonta se.
      Aloittaja ei tiedä mistä puhuu,hämmentää vain.ikävä ihminen.

    • Anonyymi

      >> Surkea lafka jos veronmaksajien elätti on.

      Jos joku tarjoaa sinulle ilmaista rahaa, niin on kyllä yrittäjyysmielessä aika hoopo ihminen, joka ei sitä tarjottua rahaa ota vastaan.

      Sanna Marinin sosialistihallituskin haluisi pitää yritystukiaiset täsmälleen ennallaan, mitään ei leikattu.

      Siinä ei ole mitään häpeiltävää, jos joku Valtion suunnalta tulee ja tyrkyttää sulle rahojansa, niin totta kai vaan pokkaat, ja otat ne hinnat himaan.

    • Anonyymi

      Ei petteei potaska voisi ensi luoda työpaikat ja sitten poistaa tuet tarpeettomana.

      Esim ravintola alal on yleistä,että ylitöistä ja sunnuntai lisää ei makseta sobitusti
      Jos puhuu lisätä,saat lähtee ei oo mukamvaraa kun omistajaj mersuun


      Äänestä sdp on

      Yritystuki on sosiaalietuutta, yritystukim 9 miljardii pois saa yrittääkään enemmän

      Yritystuki on sosiaalietuutta, yritystukim 9 miljardii pois saa yrittääkään enemmän

      Yritystuki on sosiaalietuutta, yritystukim 9 miljardii pois saa yrittääkään enemmän

    • Anonyymi

      "Yritykset saavat vuosittain suoraa tukea veronmaksajilta lähes 10 miljardia euroa."

      Tämä on melko harhaanjohtavasti ilmaistu.

      Yritystuet ovat suurimmaksi osaksi erilaisia verohelpotuksia. Yrityksille ei siis anneta rahaa vaan niiltä otetaan vähemmän. Ylipäätään alennnettujen verokantojen kutsuminen tuiksi on kyseenalaista. Sama kuin sanoisi, että henkilö joka ei maksa maksimi tuloveroa saa "suoraa tukea veronmaksajilta".

    • Anonyymi

      Saisimpa minäkin 10 miljoonaa yritystukea .
      En saa vaan saan maksaa kaiken lystin ja alv verot yksin

      Palkannauttija

    • Anonyymi

      Eipä ole 25 vuotta pitkällä yrittäjäuralla tukia näkynyt. Yrittivät tarjota se nuhan nimeltä korona aikana, mutta en ottanut kun en noilta kommareilta mitään halua. Mielummin nurin ku kommarilta penniikään kele

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2681
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      151
      1258
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1135
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1008
    5. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      206
      949
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      15
      899
    8. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      855
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      855
    10. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      40
      841
    Aihe