Epätietoisuus

kyllä mä kaipaan ja vähän liikaakin vaikka pitäis unohtaa. vaikea tilanne molemmilla, et ei ois sallittu koko suhde

Tuollainen vaikeneminen ja syvä hiljaisuus ei ole reilua toista kohtaan vaan suorastaan julmaa.

Eräänlaisena lohdutuksen sanana voisin sanoa, että ihmisillä on erilaisia tarpeita kuulla ja kertoa välittämisestä.

Ehkä kaipaamasi ihminen on sellainen, jonka tunteet ovat vakaat eikä hän koe tarvetta julistaa niitä uudestaan ja uudestaan väliajoin, jotka sinä ehkä koet pitkinä mutta hän saaattaa kokea lyhyinä?

Ehkä hän on sellainen ihminen, joka ajattelee, että jos kerran ilmaisee pitävänsä, se on sitten se tilanne hamaan tulevaan "ellei toisin ilmoiteta".

Ehkä hänen näkökulmastaan yksi kaipauksen ilmaisu kantaa viikkoja kun taas sinä haluaisit kuulla hänen kaipauksestaan päivittäin?

Ehkä hän ei tiedä, että sinä olet sellainen ihminen, joka haluaa kuulla kaipuusta useammin varmistuakseen siitä, että tunteet ovat edelleen olemassa?

Omalla kohdallani on vähän sitä vikaa, että tunteet eivät hevillä muutu, joten on jollain tavalla hankala ajatella, että niitä "pitäisi" toistaa kovin usein. Mutta joskus mietin, onko kaipaamani mies mahdollisesti sellainen, joka kokee tarvetta kuulla kaipuustani useammin...? Siinä tapauksessa minun tulisi kyllä tulla puoliväliin vastaan ja ruveta "toistamaan" itseäni vaikka se hieman oudolta tuntuisikin. Hänellä kun ei ole mitään syytä epäillä tunteitani enkä haluaisi, että hän niin tekee.

Jos toinen tekee aivan samaa niin siinäpä ei kauheasti asiat etene.

Kysäisemällä se selviää.

Minä ymmärrän, ettei minua kaipaa. Sydän on se mokoma oma hölmö, joka ei älyä sitä, vaikka mä kuinka yritän sille jankuttaa samaa. Ihan niinku sillä olis oma elämänsä tai ainakin siltä puuttuu järki. Ihan sivustajuuh

Tunnisteita annettu ihan riittävästi ja kun ei vastausta niin eipä kaipaa mies.
Se tosin oli ihan arvattavissakin

A