Työnantaja jätti useiden tuhansien eurojen ylityökorvaukset maksamatta minulle. Lakimiehen kanssa sain korvaukset maksuun mutta työnantaja ei maksanut niistä eläkemaksuja.
Onko jollain muulla ollut tällaista kokemusta ja onko työnantaja joutunut maksamaan eläkemaksut maksamatta jääneistä korvauksista.
Ylityöt ja eläke
2
363
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä on kokemusta siitä, ettei työnantaja ole maksanut työeläkemaksua. Tai itse asiassa siitä, ettei työnantaja edes ilmoittanut työntekijäänsä työeläkevakuutusyhtiöt.
Tämä kokemus on jo niinkin kaukaa kuin 1980-luvulta. Tuolloin työskentelin eräällä pikkutyönantajalla säännöllistä päivätyötä muutaman vuoden. Sitten ihan sattumalta joskus reilun vuoden päästä tulin tarkistaneeksi jonkun messutilaisuuden tms ansiosta työeläketietoni, kun siellä oli Eläketurvakeskuksen ständi, jossa asiaa esiteltiin.
No ilmoitin sitten asiasta Eläketurvakeskukseen, joka selvitti asian. Jos en näin olisi tehnyt, niin tuon työsuhteen osalta olisi jäänyt eläke kertymättä.
Työntekijälle riittää, että ilmoittaa asiasta. Sen jälkeen eläkejärjestelmä huolehtii lopusta eli työntekijän ei tarvitse huolehtia siitä, maksaako työnantaja työeläkevakuutusmaksut vai ei. Kun tieto työsuhteesta on rekisterissä, maksunperintä jää vakuutusyhtiön kontolle eikä eläketurvasi vaarannu sen vuoksi.
Ei kun ilmoitus Eläketurvakeskukseen, niin asia hoituu…
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai898233Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki424728Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414381Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit452585Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.981468- 401296
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress401227Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota391150Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641132Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1661070