” Vielä tammikuun alussa 2022, juuri ennen Venäjän hyökkäystä, Haavisto vastusti Suomen liittymistä Natoon.
– En itse näe, että se, mitä tähän mennessä on tapahtunut, antaisi syytä mihinkään dramaattiseen uudelleenarviointiin, mutta keskustelua on tärkeää käydä, Haavisto sanoi Helsingin Sanomille.”
Pekka tammikuussa 2022
5
102
Vastaukset
Mitä sitten? Suurin osa suomalaisista ei vielä tuossa vaiheessa katsonut Natoon liittymistä ajankohtaiseksi. En minäkään, ehkä et sinäkään?
- Anonyymi
Pekka ei ole sovelias Suomen presidentiksi, liian naivi ja tyhmä.
- Anonyymi
Eihän natoon liittymiseen ole veiläkään mitään syytä
jo eu jäsenyyskin riittää pitkälle ja putin myös sanonut ettei suomella mitää hätää jne.
eu myös sama puolustus artikla ja muutenkin
selvä että ihan turhaa
no nyt ainakin voi oman armeijan lopettaa kun natossa tulee ydinpommia perää jos suomee tulee ensin ydimpommeja?
korruptio selittää ja tyhmiähän ne on- Anonyymi
ja sitä hä ei monet tajua miten yön ja päivän ero
maina suomella ja läpi korruptoituneella terroristi azov järjestö lapsitehdas kauppa valtio pandora huijari johtajineen ukrainalla valtioina on?
eihä ukraina ees kuulu mihinkä ja samaa neuvostoliittoa sekin, sisällis sota siis
= natoon liittymiseen syytä 0-100 % = ei ollenkaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten111795- 741415
Muistutus t-Naiselle.
Olet ilkeä ja narsistinen k-pää. Annat itsestäsi kiltin kuvan ulospäin kelataksesi ihmiset ansaan. Sitten päsmäröit, hau1511392Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu2951290- 281189
Oho! Varmistusta odotellaan.
Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"1161132Oiskohan se aika
Selvittää pää vihdoin ja viimein. Minun kaivattu ei todellakaan käy täällä ja piste. Ei ole mitään järkeä enää tuhlata t51049Mää oikeasti vielä kuolen
Tämän tilanteen takia. Minä tosissani yritin ja tiedän että tämä tilanne sattuu sinuunkin. Molemmat taidetaan olla niin42977Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa
Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä29899Kun Suomen uutisiin ei voi luottaa?
Kertoisitteko te uutismaailmasn perehtyneet ASIANTUNTIJAT nyt sitten sen, mihin voi?232848