Korvaako pankki, tili tyhjennetään?

Tilin tyhjentäminen varastetuilla verkkotunnuksilla on rikostyyppi, joka on tämän vuoden aikana huolestuttavasti kasvanut.

https://yle.fi/a/74-20000848

Tarkkana kannattaa olla, mutta huijaukset ovat yhä kierompia. Selaimen osoitekenttään kirjoitettu yksi väärä näppäinlyönti saattaa hakukoneen kautta ohjata asiakkaan valesivustolle, joka on kopioinut pankin oman kirjautumissivun. Kirjautumisen jälkeen rikollinen tunkeutuja on päässyt oikealle tilillesi, muuttanut päivittäistä nostorajaa ja saattanut vuorokauden sisällä tyhjentää koko tilin ketjutetuille tileilleen Italiassa ja Espanjassa.

Pankit ovat olleet nihkeitä korvaamaan menetyksiä, vaikka pankkien vastuullehan rahojemme turvallinen sijoittaminen on uskottu. Vaikka pankki osana maailmanlaajuista rahanpesuoperaatioiden valvontaa seuraakin poikkeuksellisen suuria rahansiirtoja, ja esimerkiksi asunnon tai auton ostoa maksaessasi kannattaa olla yhteydessä pankkiisi ja kertoa poikkeuksellisen suuresta siirrosta, on valitettavan usein käynyt niinkin, että pankin valvonta pettää, ja kymmenien tuhansien eurojen poikkeukselliset kertasiirrot jäävät siltä huomaamatta, olkoonkin, että tilinomistajan normaali rahaliikenne olisi ollut muutamia satasia.

Pankki on saatettu oikeudessa sittenkin todeta korvausvelvolliseksi, jos asiakkaan toiminta ei ole ollut "törkeän huolimatonta":

https://yle.fi/a/74-20048842

Luulisi pankkien jotenkin vakuuttaneen omaisuuttaan murtojen varalta, ovathan pankit tietomurron asiakasuhrin lisäksi itsekin siinä joutuneet rikoksen uhreiksi. Asiakkaan luottamus pankkiinsa luotettavana varainhaltijana on rikoksessa myös saanut pankille mainekolhun, mikä ei aina ole suurellakaan rahalla korjattavissa.
2746
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Voin sanoa yhden varman asian, vaikka se nyt tulee järkyttämään monia.

Nettihuijaukset ovat muuttuneet yhä uskottavammiksi ja aidomman näköisiksi. Enää ei tarvitse olla hyväuskoinen hölmö tai digilukutaidoton joutuakseen sellaisen uhriksi. Rahaliikenteemme ja koko elämämme on jo niin sidottu digilaitteisiin, että ilman niitä toimeen tuleminen on käytännössä mahdotonta. Vietämme myös vapaasta tahdostamme paljon aikaa välineissä, joissa meidän henkilö- ja tilitietoihimme päästään käsiksi. Tarvitsee vain väärä hipaisu mobiililaitteen ruudulla, ja peli on jo ehkä pelattu, yksi varomaton klikkaus voi todellakin riittää, ja rikollinen on nettipankissasi, muuttaa nostorajaa ja tyhjentää tilin tuossa tuokiossa.

Kyse ei ole enää joudutko joskus nettihuijauksen kohteeksi, vaan miten suuret voivat menetyksesi olla.

Vihjeeksi kehotan pitämään helposti murrettavien käyttötilien saldon pienenä, silloin vahinko ei ole niin suuri kun tilille murtaudutaan. Sijoita suuremmat säästämäsi summat jollekin erilliselle tilille, ei sille, jota käytät aktiivisesti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tilin tyhjentäminen varastetuilla verkkotunnuksilla on rikostyyppi, joka on tämän vuoden aikana huolestuttavasti kasvanut.

https://yle.fi/a/74-20000848

Tarkkana kannattaa olla, mutta huijaukset ovat yhä kierompia. Selaimen osoitekenttään kirjoitettu yksi väärä näppäinlyönti saattaa hakukoneen kautta ohjata asiakkaan valesivustolle, joka on kopioinut pankin oman kirjautumissivun. Kirjautumisen jälkeen rikollinen tunkeutuja on päässyt oikealle tilillesi, muuttanut päivittäistä nostorajaa ja saattanut vuorokauden sisällä tyhjentää koko tilin ketjutetuille tileilleen Italiassa ja Espanjassa.

Pankit ovat olleet nihkeitä korvaamaan menetyksiä, vaikka pankkien vastuullehan rahojemme turvallinen sijoittaminen on uskottu. Vaikka pankki osana maailmanlaajuista rahanpesuoperaatioiden valvontaa seuraakin poikkeuksellisen suuria rahansiirtoja, ja esimerkiksi asunnon tai auton ostoa maksaessasi kannattaa olla yhteydessä pankkiisi ja kertoa poikkeuksellisen suuresta siirrosta, on valitettavan usein käynyt niinkin, että pankin valvonta pettää, ja kymmenien tuhansien eurojen poikkeukselliset kertasiirrot jäävät siltä huomaamatta, olkoonkin, että tilinomistajan normaali rahaliikenne olisi ollut muutamia satasia.

Pankki on saatettu oikeudessa sittenkin todeta korvausvelvolliseksi, jos asiakkaan toiminta ei ole ollut "törkeän huolimatonta":

https://yle.fi/a/74-20048842

Luulisi pankkien jotenkin vakuuttaneen omaisuuttaan murtojen varalta, ovathan pankit tietomurron asiakasuhrin lisäksi itsekin siinä joutuneet rikoksen uhreiksi. Asiakkaan luottamus pankkiinsa luotettavana varainhaltijana on rikoksessa myös saanut pankille mainekolhun, mikä ei aina ole suurellakaan rahalla korjattavissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu