Oli se melkoinen kokemus

Anonyymi-ap

Mieheni oli värkännyt mökillemme sellaisen kopin joita näkee pornofilmeissäkin jossa nainen on jalat levällään ja miehet nai vuorotellen ja nainen ei edes näe kuka parhaillaan häntä nai.
Voi että kun olin kiimassa koko aamupäivän kun odottelin iltaa jolloin 5 miestä tulee mökillemme ja minä ainoana naisena pääsen siihen koppiin naitavaksi.
Miehet olivat noin nelikymppisiä ja akukankeuden jälkeen asettauduin siihen telineeseen ja jalkani nostettiin hihnoihin, pilluni oli tässävaiheessa jo odotuksesta aivan märkänä, jäin oottelemaan siihen koska ensimmäinen kulli tunkeutuu sisääni.
Vähän miehet kiistelivät kuka saisi olla ekana ja päättivät ettei kumia käytettäisi, mikä lisäsi vain kiimaani, mieheni kuvasi koko session.
Aluksi jokainen tutki innolla nuorta pilluani kunnes tunsin ensimmäisen kullin alkavan työntymään sisääni, eikä se ollut pienemmästä päästä lainkaan, voi että kun olin tätä odottanut, mutta mies laukesi melkein heti ja sanoi keräännnsä viikon spermalastiaan ja se tosiaan tuntui, kun veti kalunsa ulos lattialle mäiskähti melkoinen spermalammikko.
Toinen tunkeutui välittömästi sisääni ja aloin jo saamaan melkoista orgasmiakin, mutta sekin laukesi melkein heti sisääni, mutta joham seuraavaa jo tuli, mun piti jälkikäteen arvata monentenako oma mieheni oli, ei se ainakaan kolmas ollut kun oli niin paksu kulli jotta melkein ensityönnöt sattuivat.
Melkein tunnin kesti ensimmäinen kierros ja kun poistuin telineestä katsoin kuinka hemmetinmuotoinen lammikko oli lattialla, join vähän viiniä ja sitten alkoi toinen kierros välittömästi, oli aamulla pikkasen pilluni arkana, mutta hyvää toki teki.

9

3194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Panikos ketään sua peppuun samalla tuohon olis kiihottava osallistua

      • Anonyymi

        Tunnustat sen vielä omaksesi.


    • Anonyymi

      En antanut kakkoseen vetää, mutta nyt olen kolmannella kuulla raskaana ja en oikein tiedä kuka on tulevan lapsen isä, mieheni se ei voi olla koska on steriili.
      Aikamoisen spermakoktaalin sain silloin pilluni perukoille ja mietimme nyt mieheni kanssa kenenkä siittiöt voittivat kilpauinnin.

      • Oliko tarkoituksella harkittu että sinut saadaan tiineeksi, kun miehesi on steriili.


    • Anonyymi

      Tuollaisia paikkoja on Euroopan seksi clubeilla. Olen käynyt mieheni kanssa sellaisessa yksityisessä clubissa. Taatusti anonyymiä panemista.

    • Anonyymi

      Meillä oli sattumakokemus Prahassa juuri ennen coronaa-aikaa paikalliselta seksiklubilta, joka paljastuikin gloryhole paikaksi. Paikassa vieraili paljolti turisteja, varsinkin saksalaisia.
      Meillä siellä käynti oli kylläkin ihan sattumaa ja pääasiassa siksi, ettei taksikuskimme kanssa löytynyt yhteistä kieltä. Toki Prahan yöelämään oli tarkoitus tutustua, mutta kuski vei meidät laitakaupungilla juuri tähän gloryholepaikkaan.

      Melkoinen kokemus sinällään, varsinkin vaimolle.

      • Anonyymi

        Oohh spede kilahti buaahaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oohh spede kilahti buaahaa

        Älä nyt spede ota joka asiasta nokkiis. Sun ei pitäs sekaantua joka asiaan jos et totuutta itsestäsi kestä.


    • Anonyymi

      Mulla on ja samantapainen kokemus mökillämme ja olin ja ainoa nainen siellä ja neljä kiimaista äijää oli.
      Äijät menivät ensin saunaan ja jäin siihen telineeseen oottamaan ensimmäistä, mutta jouduin olemaan siinä yksin ainakin vartin ja voin sanoa että se odottaminen sai kyllä pilluni hemmetin märäksi.
      Ensimmäinen tuli vihdoin suoraan kovista löylyistä ja kulli kuumana työntyi rajusti sisääni laskien melkein samantien lastinsa, mutta jo toinen odotti kulli valmiustilassa takana.
      Eniten mua kiihoitti se kullin odotus joka oli aivan uusi kokemus, kokeilkaa ihmeessä jos tulee tilaisuus.

    Ketjusta on poistettu 84 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      215
      23120
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      102
      17200
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      304
      15516
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      152
      10684
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      118
      9620
    6. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      37
      8231
    7. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      33
      8197
    8. 237
      6752
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      201
      6396
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      36
      5983
    Aihe