Selvää puhetta

27.9.2021

Timo Soini sanoi ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja, että tuhannen euron tuloilla eläviltä ei voi, ei saa, eikä ole varaa leikata. Kotihoidontuki, omaishoidontuki, pienimmät työttömyyspäivärahat, takuueläke ja pienituloisten perheiden lapsilisät. Nämä ihmisryhmät käyttävät tulonsa kulutukseen ja palveluihin Suomessa sekä ylläpitävät omalta osaltaan kulutuskysyntää. Heiltä perussuomalaiset eivät suostu leikkaamaan.

Kun perussuomalaiset pääsivät hallitukseen, niin juuri näiltä ryhmiltä leikattiin ensimmäiseksi. Soinia puheenjohtajana seurannut Jussi Halla-aho sanoi viime toukokuussa, että työttömyysturvaa ja irtisanomissuojaa voidaan heikentää, paikallista sopimista lisätä, työehtosopimusten yleissitovuutta purkaa ja lakko-oikeutta rajoittaa.

Nyt viikonloppuna nykyinen puheenjohtaja Riikka Purra sanoi selkeästi, että pienituloiset ovat rasite yhteiskunnalle, koska he käyttävät yhteiskunnan palveluja ja saavat tulonsiirtoja liikaa suhteessa maksamiinsa veroihin.
7179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sitä saa mitä tilaa.

Äänestä

Suomen taloudellinen tilanne on sellainen, että on pakko säästää, pakko leikata ja kerätä säästöjä sieltä mistä niitä on saatavissa, ja jotka eivät haittaa toimeliaisuutta, vaan lisäävät sitä. Yhdessä byrokratian purkamisen kanssa.

Äänestä
  • Näin on ja minä hyvätuloisena saan n. 175 euroa kuussa lisää rahaa . Oikein on kun lapsen hepan tallimakSut on nousseet rajusti .

    Äänestä

  • Juu, pitäähän varakkaiden saada lisää rahaa. Kyllä sinne pakastimeen vielä mahtuu.

    Äänestä

  • Vähävaraisten kaikki raha kiertää kun ei ole varaa jättää mitään säästöön. Varakkaammilla raha menee säästöön (joillakin jopa seteleinä pakastimeen) ja on siten pois talouden kierrosta.

    Tämä jos mikä vähentää taloudellista toimeliaisuutta ja on vahingollista taloudelle.

    Äänestä

ei minulta ole vielä leikattu mitään 🤔

Äänestä
  • Tosin leikkaan itseltäni , koska odotan asuntojen romahtamista ja sitten isken 🤣

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

27.9.2021

Timo Soini sanoi ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja, että tuhannen euron tuloilla eläviltä ei voi, ei saa, eikä ole varaa leikata. Kotihoidontuki, omaishoidontuki, pienimmät työttömyyspäivärahat, takuueläke ja pienituloisten perheiden lapsilisät. Nämä ihmisryhmät käyttävät tulonsa kulutukseen ja palveluihin Suomessa sekä ylläpitävät omalta osaltaan kulutuskysyntää. Heiltä perussuomalaiset eivät suostu leikkaamaan.

Kun perussuomalaiset pääsivät hallitukseen, niin juuri näiltä ryhmiltä leikattiin ensimmäiseksi. Soinia puheenjohtajana seurannut Jussi Halla-aho sanoi viime toukokuussa, että työttömyysturvaa ja irtisanomissuojaa voidaan heikentää, paikallista sopimista lisätä, työehtosopimusten yleissitovuutta purkaa ja lakko-oikeutta rajoittaa.

Nyt viikonloppuna nykyinen puheenjohtaja Riikka Purra sanoi selkeästi, että pienituloiset ovat rasite yhteiskunnalle, koska he käyttävät yhteiskunnan palveluja ja saavat tulonsiirtoja liikaa suhteessa maksamiinsa veroihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu