Teatterilaiset paljastivat värinsä, en kannata

Eilen yliopistolaiset häiritsivät törkeästi presidentin tilaisuutta ja haastattelua Helsingissä. Nyt teatterilaiset riisuivat maskinsa ja paljastivat värinsä ilmoittamalla osallistuvansa vasemmiston hallituksen vastaiseen populismiin.

Eipä tarvitse mennä teatteriin enää tänä vuonna, kun ei tiedä onko näytöstä vai ei. Samalla inho populisteja kohtaan kasvoi. Voisi mennä vaikka elokuviin teatterin sijaan parin vuoden ajan. Se on hyvä vastalause ulosmarsseille ja lakoille. Muuten, jos on virassa, niin silloin työtaistelutoimet ovat laittomia. Vain muistutukseksi.

Eikö yhtään noussut huolta tulevaisuuden kulttuuritarjonnasta viime vaalikaudella, kun vihervasemmistohallitus eli railakkaasti yli varojen ja otti velkaa. Eikö tullut silloin mieleen osoittaa mieltä ja pelätä tulevan varalle?

Nyt velkojen korot 3 miljardia, lisäksi on maksettava velkoja pois. Ne otetaan myös pois kulttuurista. Kiittäkää Marinia ja Rinnettä vääräuskoisesta "rahaa on" -talouspolitiikasta.

Opiskelijoilla on ilmainen opiskelupaikka, Teatterilaisilla työpaikka. Mitä ilakoitte? Kannattaako lähteä SDP:n puoluetoimistosta tulevan skeidan toteuttajaksi? Li Anderssonistako presidentti? Sama asia.

Jos olisin Jutta Urpilainen, niin miettisin kaksi kertaa, lähteäkö ay-demarien keulakuvaksi presidenttiehdokkaaksi, saman jengin, joka syrjäytti ja hiljensi hänet, ja joka nyt häiriköi yhteiskuntaa. Joku ylpeys ihmiselläkin on. Populismi haisee.
4171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vasemmistolaisuus on humanismia ja humanismi on tieteellistä hyvyyttä

Äänestä

Persut ovat populisteja ja natseja ja äärioikestolaisia

Äänestä

Missäpäin Turkua tämä tapahtui?

Äänestä
  • Pakko olla jossain päin Turkua kun kerta Turku palstalla - jossa keskustellaan Turun asioista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eilen yliopistolaiset häiritsivät törkeästi presidentin tilaisuutta ja haastattelua Helsingissä. Nyt teatterilaiset riisuivat maskinsa ja paljastivat värinsä ilmoittamalla osallistuvansa vasemmiston hallituksen vastaiseen populismiin.

Eipä tarvitse mennä teatteriin enää tänä vuonna, kun ei tiedä onko näytöstä vai ei. Samalla inho populisteja kohtaan kasvoi. Voisi mennä vaikka elokuviin teatterin sijaan parin vuoden ajan. Se on hyvä vastalause ulosmarsseille ja lakoille. Muuten, jos on virassa, niin silloin työtaistelutoimet ovat laittomia. Vain muistutukseksi.

Eikö yhtään noussut huolta tulevaisuuden kulttuuritarjonnasta viime vaalikaudella, kun vihervasemmistohallitus eli railakkaasti yli varojen ja otti velkaa. Eikö tullut silloin mieleen osoittaa mieltä ja pelätä tulevan varalle?

Nyt velkojen korot 3 miljardia, lisäksi on maksettava velkoja pois. Ne otetaan myös pois kulttuurista. Kiittäkää Marinia ja Rinnettä vääräuskoisesta "rahaa on" -talouspolitiikasta.

Opiskelijoilla on ilmainen opiskelupaikka, Teatterilaisilla työpaikka. Mitä ilakoitte? Kannattaako lähteä SDP:n puoluetoimistosta tulevan skeidan toteuttajaksi? Li Anderssonistako presidentti? Sama asia.

Jos olisin Jutta Urpilainen, niin miettisin kaksi kertaa, lähteäkö ay-demarien keulakuvaksi presidenttiehdokkaaksi, saman jengin, joka syrjäytti ja hiljensi hänet, ja joka nyt häiriköi yhteiskuntaa. Joku ylpeys ihmiselläkin on. Populismi haisee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu