Alkoholistit ovat herkkiä loukkaantumaan rakentavasta kritiikistä.
He kokevat olevansa uhreja. Syyttävät toisia ihmisiä ongelmistaan varsinkin raittiita.
Muutaman vuoden suurkulutuksen jälkeen heiltä
on kadonnut huumori elämästä. He eivät
ymmärrä mustaa huumoria tai sarkasmia.
Lisäksi heiltä on kadonnut ilo elämästä jättäen vain katkeruuden. Kannattaako siis tuhota aivonsa? Epäilen, että alkoholisteilla on jokin syntymässä saatu aivovamma. He yrittävät piiloutua muotidiagnoosien alle , kuten asperger ,vaikka heillä ei ole lainkaan lahjakkuutta missään vain tyhmyyttä ryypiskellä.
Alkoholi tyhmistää
4
174
Vastaukset
- Anonyymi
On niin normikirjoitus ei-alkoholistilta.
Ne, jotka ovat alkoholismista kärsineet tietävät asioista enemmän, raittiilta tulee ainoastaan yhdensuuntainen näkemys koko asiasta, joka pitäisi käsittää paljon laajemmin.
Toipunut alkoholisti miettii monia asioita todella laajasti, ja osaa kyllä syytellä itseään, on osannut jo juodessaan.
Mutta he, joilla ei itsellään ole ongelmaa ollut, ei pysty pääsemään " sisään " alkoholistin päähän ja ajatuksenjuoksuun.
Tiedonpuute on useimmiten syy toisen tuomitsemiseen, jos joku on tai käyttäytyy eri tavalla, mitä itse on tai tekee.- Anonyymi
Sivulisena elin helvetin veljeni huumeiden käytön,irtolaisuden ja lopuksi,alkohooli ,lasoliini.ymm vuosikymeniä. 12 vuotta elin laseni isän kanssa tuuri juoppo. Kunes ymärisin erota. Veli kuoli Jäljelle jäi tuuri juoppo lapsen isä. Joten tiedän elämää mitä alkoholisti perhe on. Jokaisen ihmisen pitäisi luke ilmaiksi saatava kirja Virta Hepo Olohuonessa kirjastot lainaa.Itse pätät elätkö juopon kanssa vai et. Kirja ava silmäsi.Raitiksi et alkoholistia saa.On hänestä itsestä se lähdettävä.
- Anonyymi
Vain Fistaus voi auttaa sekasortoiseen mielentilaani jota luonnehtii Koraakoffin syndrooma, aökoholidementia ja alkoholismin synnyttävät perversiot, jotka täydentyvät bentsolääkityksellä.
Asd- Anonyymi
Kunnioitan rehellisyyttäsi,mutta lopeta navetoissa hiippailu.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445239Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243440Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992830Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui562643- 1702312
- 242119
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661845Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391