"hurinaa" TV kuulokkeissa

Anonyymi-ap

Mikä voisi olla vikana, kun on kuvaputkitelkkari 90-luvulta, kytken kuulokeliitäntään jatkojohdolla kuulokkeet. Telkkariin on kytketty Scart johdolla DVD soitin ja dvd elokuvan / tv-sarjan ääni kuuluu muuten normaalisti, mutta taustalla kuuluu "hurinaa", joka loppuu, jos kosken sormella jatkojohdon pistokkeen metalliseen päähän joka näkyy kuulokkeen ja jatkojohdon liitoksessa. Videon ääni jatkaa kuulumista normaalisti ilman hurinaakin.

Kokeilin, että jätin telkkarin vielä päälle ja sammutin dvd soittimen takapaneelin päävirtakytkimestään, hurina kuului silti, tosin en vetänyt johtoa pistorasiasta.

Ääntä on kuulunut dvd soittimella jo jonkinaikaa aiemminkin, mutta mielestäni, kun vhs videonauhuri on kytketty televisioon, en ole huomannut hurinaa kuuluvan.

Hieman ristiriitaiselta kuulostaa se, että hurina kuului vaikka sammutin dvd soittimen, mikä viittaisi äänen lähteeksi televisiota, mutta miksi se ei sitten kuulu vhs nauhurin kanssa?
DVD ja vhs video on omilla scart johdoillaan kiinni telkkarissa käytön aikana. Lisäksi vhs videon antennikaapeli on koko ajan telkkarissa kiinni. Jos käytän vaikka vhs videota, ei dvd soitin ole silloin edes sähköverkkoon kytketty ja päinvastoin vhs nauhuri ei ole sänköpistokkeeseen kytketty jos käytän dvd soitinta.
Kun en käytä mitään noista, kaikki piuhat on irti pistorasioista, eli suurimman osan ajasta ovat irti sähköverkosta, katselen noita retrovehkeitä vain satunnaisesti.

Kun nämä laitteet olivat uudempia, tällaista hurinaa ei kuulunut, tämä ilmiö on ilmaantunut jossain vaiheessa jostain syystä.
En ainakaan kuule hurinaa jos kuuntelen TV:n omilla kaiuttimilla, tosin ehkä se ei kuuluisikaan kuin kovemmilla äänenvoimakkuuksilla, mutta rivitalossa ei voi kovin lujalla huudattaa naapurien takia, siksi käytänkin mielellään kuulokkeita.

Näillä kuulokejohdoilla ja kuulokkeilla hurinaa ei kuulu mistään muusta laitteesta, esim. lcd telkkarista tai tietokonenäytöstä, läppäristä, Xbox One ohjaimen kuulokepistokkeesta jne.

Mikähän voisi olla hurinan lähde ja miksi se loppuu kuulokejatkojohdon metalliseen päähän sormin koskiessa, liekö sähköiskun vaara olemassa?
Kuvassa ja äänessä ei ole muuten mitään vikaa, laitteiden toiminta on normaalia pidempäänkin käyttäessä, tänäkin iltana katselin dvd:ltä pari jaksoa erästä tv-sarjaa, joten käyttöaikaa tuli ainakin 1,5 tuntia (2x n. 45min jaksoja) ja kello tuli jo puolenyön, ei jaksa enempää katsellakaan :P

23

420

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuuluuko se hurina kuulokkeista normaalissa TV:n katselussa?
      Lieneekö joku noista laitteista sellainen jossa ei ole maadoitettua pistotulppaa?

      • Anonyymi

        Kokeilin juuri että irrotin telkkarista kaikki oheislaitteet ja kytkin TV:n virtajohdon suoraan seinäpistokkeeseen, ja kyllä lievää hurinaa kuuluu joka lakkaa koskettamalla kuulokkeen jatkojohdon metallista päätä, eli taitaa telkkari olla loppujenlopuksi hurinan lähde.
        Kokeilin digiboksillakin, tällä telkullahan ei muuten näe mitään ohjelmaa ja lievää hurinaa kuuluu silläkin.
        Jostain syystä kumminkin DVD soitin kytkettynä hurina on selvästi voimakkaampaa, jopa häiritsevällä tasolla.

        Missään näistä vehkeistä ei ole maadoitetun mallista virtapistoketta, mutta yleensä ovat olleet maadoitetussa jatkojohdossa kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos pistotulpat ovat litteitä maadoittamattomia, ei ole mitään merkitystä sillä onko ne maadoitetussa rasiassa vai ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos pistotulpat ovat litteitä maadoittamattomia, ei ole mitään merkitystä sillä onko ne maadoitetussa rasiassa vai ei.

        No joo, ne on maadoitetussa jatkojohdossa, ja seinäpistokekin on maadoitettua mallia vain siksi että ne sattuu olemaan sellaisia, mutta edellinen vastaaja kysyi johtojen maadoituksesta niin vastasin siihen, eli kaikkien näiden laitteiden virtajohdot on litteää maadoittamatonta mallia.
        Lieneekö hurina sitten peräisin TV:n virtalähteen konkista vai audiopuolen konkista? Tai jostain muusta viasta? Mahtaakohan myös dvd soittimen virtalähteessä tms. olla jotain vikaa kun kuuluu sen kanssa voimakkaimmin?

        Tuli muistamatta kehuttua että muuta vikaa ei olisi, mutta semmoinen ainakin on että TV ei herää valmiustilasta ilman temppuilua, virtajohto revittävä seinästä joksikin aikaa että herää päävirtakytkimestä päälle, ei käynnisty kaukosäätimestä jos erehtyy laittamaan valmiustilaan. Tämä varmaankin alkaa viitata virtalähteeseen, kondensaattorit varmaan alkaa olla lopussa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos pistotulpat ovat litteitä maadoittamattomia, ei ole mitään merkitystä sillä onko ne maadoitetussa rasiassa vai ei.

        Pieni vinkki:

        JOS esim. DVD-soitin liitettynä hurina on selvästi voimakkaampaa, kokeile tätä:

        Irrota DVD -soittimen virtapistoke pistorasiasta, käännä pistoketta 180 astetta, ja laita se takaisin pistorasiaan. Jos hurina väheni, hienoa. Jos se pysyi samana, niin ei ilmeisesti vaikuta asiaan. MUTTA jos hurina lisääntyy, niin käännä pistoke takaisin alkuperäiseen asentoonsa.

        Muita mahdollisia syitä:

        1. Usein antenniverkon maatason (=koaksiaalikaapelin suojavaippa) ja sähköverkon maatason (vain, jos joko TV tai vähintään 1 TV:seen suoraan tai välillisesti kytketty laite on varustettu maadoitetulla pistokkeella ja kytketty maadoitettuun pistorasiaan) välillä on jännite-eroa. Tämä jännite-ero aiheuttaa tasoitusvirran, ja se aiheuttaa hurinaa ääneen. JOS on tästä kyse: paras keino olisi liittää TV ja audiolisälaitteet optisella audiokaapelilla - videolaitteiden osalta hankalampaa - eipä ole juuri optisia videoliittimiä näkynyt.

        2. Niin huonolaatuinen kuulokejatkojohto, että siinä vasemman ja oikean kuulokkeen liitäntänastat ovat kytketty, mutta maanastan kytkentä toimii epäluotettavasti tai ei ollenkaan. Tosin tämän pitäisi aiheuttaa liian pienen äänenvoimakkuuden sekä mahdollisesti äänen taajuustasapainovääristymän, ei niinkään hurinaa.

        KUN TV itse joka tapauksessa tarvitsee antenniliitännän (digiTV:t suoraan, vanhat analogiaTV:t digiboksin välityksellä), niin yhteys antenniliitännän maatasoon syntyy tuota kautta joka tapauksessa. Jos sen lisäksi syntyy myös yhteys sähköverkon maatasoon, niin ikävä kyllä hurinaongelma on valmis.

        Antenniliitännän maaerottimia on kyllä kaupan, mutta niissä on 1 iso ongelma:
        VHF -signaalit jopa toimivat niiden läpi ongelmitta.
        MUTTA: UHF -signaaleja nuo vaimentavat paljon enemmän kuin VHF -signaaleja, ja sitten alkaa useimpien / kaikkien TV -kanavien vastaanotto pätkiä, kun vaimentunut signaalitaso ei enää riitä joko digiTV:lle tai digiboksille.

        Tämä onkin käsittämätöntä:
        Kokonaisuuden toimivuudesta ei vastaa oikein kukaan !

        Ehkä pitäisi olla ensin antennivahvistin, joka on säädetty niin isolle, että se kompensoi tuollaisen antennierottimen aiheuttaman signaalitason alenemisen.

        Pitää kokeilla sitä pistoketta toisinpäin jossain vaiheessa. DVD:tä katsellessahan tämä telkku ei ole antenniverkkoon kytkettynä, edes digiboksiin kun telkussa on vain yksi Scart -liitin. Antennipistokkeessa yleensä kiinni vhs nauhuri, ja jos vhs nauhuri on käytössä, myös sen scart johto paremman kuvanlaadun saamiseksi.
        Seinästähän ei tule kuin kaapelin digitv signaalia ja sen päällehän ei tämä kuvaputkitelkku ymmärrä. Uudempi lcd telkku on suoraan seinän antennipistokkeessa kun on digitelkkari.

        Meinaatteko siis että se kuvaputkitv on kunnossa, ja hurina johtuisi jostain noista muista olosuhteista?

      • Anonyymi

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋

        🍒 ­­N­­­y­­­m­f­o­m­­a­­a­­­n­­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    • Anonyymi

      Ilmeisesti kuuntelupaikkasi on voimakkaassa sähkökentässä, eli toimit itse + pitkä johto antennina 50 Hz häiriösähkölle. Sormella koskettamalla kuulokejohdon maata oikosuljet antennisi telkkarin maatasoon.

      • Anonyymi

        Mielenkiintoinen teoria. Testasin melkolailla kuvaputkitelkun vieressä olevalla uudemmalla lcd televisiolla tätä kuuloke-jatkojohtoyhdistelmää, ja tässä se on täysin hiljainen, ei kuulu minkäänlaista hurinaa edes vaimeasti. Lisäksi testasin muutaman vuoden vanhalla kannettavalla cd-kasettiradiolla, tästäkään ei kuulu mitään ylimääräistä ääntä, ja kummassakaan näissä ei ole mitään vaikutusta jos koskee sormella siihen metalliseen johdon päähän.

        Uudemmassa telkkarissa on maadoitettua mallia se pistotulppa, radiossa litteänmallinen maadoittamaton, kokeilin molempia samassa maadoitetussa jatkojohdossa jossa tämä huriseva kuvaputkitelkkarikin on ollut.

        Testasin myös tällä johtoyhdistelmällä toisessa huoneessa olevassa läppärissä, tästäkään ei kuulu yhtään mitään ylimääräistä ääntä, vaikka tämäkin seinään kytketyn virtalähteen / laturin perässä, maadoitetulla pistokkeella, jos sillä on mitään merkitystä.

        Sähkökentistä en osaa sanoa, telkku sijaitsee rivitalon naapuriasunnon seinää vasten, en tiedä mitä laitteita naapurin puolella on. Kuvaputkitelkku on ainakin uutenakin ottanut gsm puhelimista häiriöääntä, se sellainen "nappapap" ääni :D Uudemmissa vehkeissä on vissiin keksineet jonkin suojauksen ettei sitä häiriöääntä ole kuulunut.
        Itselläkin kyllä on laajakaistamodeemi jossa wifi päällä, mutta ääntä on kuulunut myös kun se ei ole päällä, toki naapuriasunnoissa se voi olla päällä, lisäksi nykyään on tietysti 5G langattomia verkkojakin, en tiedä voiko se aiheuttaa moista häiriötä vanhemmassa telkkarissa? Kallistun epäilemään kuitenkin telkkarin teknistä vikaa / kuluneisuutta, jollei toisin todisteta? Telkulla kumminkin ikää jo 24 vuotta.

        Siinä uudemmassa laitteessa on luultavasti 50Hz hurina poistettu digitaalisesti ja siinä -90 luvun tv:ssä käytetty suodatusta, jolloin taso laskee mutta osa häiriöstä kuitenkin jää. Häiriön lähde voi olla niinkin yksinkertainen kuin putkitelkun juovamuuntaja. Tästä häiriöstä on aika hankala päästä eroon jos tv:n suunnittelijakaan ei sitä ole saanut hillittyä. 90-luvulla tv:t oli varsin hiljaisia kun vertaa 80-luvun vehkeiden hurinaan.
        Nykyaikaisissa lätty-tv malleissa ei tällaista enää ole jolloin kyseisen laista häiriötäkään ei synny.
        Osasyyllinen voi olla myös scart-johto, joka vuotaa häiriön audio-puolelle. Näitä on aika huonolaatuisiakin nähty - yleensä mitä paksumpi ja tukevampi johto sitä paremmin siellä on suojauksia.

        Tämä kuvaputkitelkku on ollut mulla uudesta asti, ostin syksyllä 1999 enkä muista tällaista hurinaa kuuluneen uutena, tai pidemmänkään ajan kuluttua, kunnes viime aikoina on alkanut kiinnittää huomiota moinen lisä-ääni, ehkä noin vuoden sisällä, tosin käyttökertoja on ollut harvakseltaan, niin aika vaikea sanoa tarkalleen missä vaiheessa tämä on ilmaantunut. Muilla laitteilla en ole itseasiassa huomannutkaan sitä kuin dvd soittimella, nyt vasta tarkemmin tutkiessa oikein tarkkaan kuuntelemalla kuulin että hurisee vaimeasti vaikka mitään ei ole telkkuun kytkettykään. Jostain syystä dvd soittimen kanssa hurisee kuuluvammin.
        Scart johdot on laitteiden alkuperäisiä, dvd soitin on vuodelta 2004 ja vhs nauhuri vuodelta 2003, digiboksia en muista edes miltä vuodelta, toki on mahdollista että aikaa myöten esim. dvd soittimen scart johdolle olisi tapahtunut jotain. Pitääpä kokeilla toista scart johtoa siihen muuttuuko miksikään.

        Eikö sitten kondensaattorivika ole mahdollinen syy tällaiseen ilmiöön, joku häiriönpoistokonkka tms. jonka speksit olisi muuttuneet ajan saatossa virheellisiksi?
        Juovamuuntaja kuulostaisi yhdeltä mahdollisuudelta.

        Uutenahan tämä oli ihan televisiona analogisen ajan loppuun asti, sen jälkeen käyttö ollut satunnaisempaa, vanhempien tietokoneiden ja pelikonsolien näyttönä, samoin vhs- ja dvd soitinten näyttönä myös, joskus digiboksiin kytkettynä vielä televisionakin.
        Saattaahan tällä olla jo ihan jonkinverran käyttötunteja mittarissa :P

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenkiintoinen teoria. Testasin melkolailla kuvaputkitelkun vieressä olevalla uudemmalla lcd televisiolla tätä kuuloke-jatkojohtoyhdistelmää, ja tässä se on täysin hiljainen, ei kuulu minkäänlaista hurinaa edes vaimeasti. Lisäksi testasin muutaman vuoden vanhalla kannettavalla cd-kasettiradiolla, tästäkään ei kuulu mitään ylimääräistä ääntä, ja kummassakaan näissä ei ole mitään vaikutusta jos koskee sormella siihen metalliseen johdon päähän.

        Uudemmassa telkkarissa on maadoitettua mallia se pistotulppa, radiossa litteänmallinen maadoittamaton, kokeilin molempia samassa maadoitetussa jatkojohdossa jossa tämä huriseva kuvaputkitelkkarikin on ollut.

        Testasin myös tällä johtoyhdistelmällä toisessa huoneessa olevassa läppärissä, tästäkään ei kuulu yhtään mitään ylimääräistä ääntä, vaikka tämäkin seinään kytketyn virtalähteen / laturin perässä, maadoitetulla pistokkeella, jos sillä on mitään merkitystä.

        "Uudemmassa telkkarissa on maadoitettua mallia se pistotulppa"

        Sopii toivoa, että TV:n valmistaja on vetänyt (TV:n sisällä) kaapelin suoraan sähköverkon suojamaan ja antennijohdon maatason välille. Jos tälle välille on vedetty erillinen johto, niin olettaisi tasoitusvirran kulkevan tuon johdon kautta, jotta se ei pääse audiopuolelle aiheuttamaan hurinaa.

        En tiedä, ainakaan tuon uudemman telkun kanssa ei ole mitään ongelmaa, kaipa Sony osaa telkkarin tehdä. Se vanhempi kuvaputkitelkku on Nokia merkkinen.

    • Anonyymi

      ongelma poistuu kun vaihdat uudemman telkkarin,,,,,,

      • Anonyymi

        Uudempi lcd televisioni ei tosiaankaan hurise, mutta retropeli- ja muilla retrokoneilla kuten vhs-nauhurilla kuvaputkitelkku luo alkuperäisemmän 80-lukulaisen, tai 90-lukulaisenkin kokemuksen :)

        Sittenhän se hurina on vaan extraa kokemukseen.

    • Anonyymi

      Selvä maadoitusongelmahan tuo on. Onko sitä ongelmaa esiintynyt kauan vaan alkanut esiintyä vasta äskettäin? Vanha telkkari. Alkaa joku tinaus pettää.

      • Anonyymi

        Melko äskettäin on alkanut kiinnittää huomiota tämä lisä-ääni. Käyttöä tosin on niin harvakseltaan, että ehkä ajallisesti voi olla noin vuoden sisällä ilmaantunut.
        Maadoitusongelma tai juotosten pettäminenkin kuulostaa kyllä pahalta. Saattaa olla viisainta alkaa lopetella tämän telkun käyttö.
        Periaatteessa juotosten korjaaminen olisi helppoa, mutta kovat jännitteet kuvaputkitelkun sisällä on vaarallisia tällaiselle jolla ei ole paljon kokemusta elektroniikan korjailusta.

    • Anonyymi

      Biilteemasta galvanoitu erotin.

    • Anonyymi

      Sähköt ei sovi. Arvatkaa kaupunki Suomessa, jossa sähkö on kaikkein parasta?

      • Anonyymi

        Vanha telkku ei suostu kettuilematta toimimaan lyijyttömällä pörssisähköllä :)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos tienaaminen koneella kiinnostaa niin lue!

      Olen kerrännyt muutaman linkin kyselysivustoille. Vastaa kyselyihin ja tienaa rahaa! Minimikotiutus on sivuilla 10e ja v
      Työ ja opiskelu
      39
      10586
    2. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      36
      2378
    3. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      36
      2296
    4. Onko kaivattusi perään

      Moni muukin?
      Ikävä
      95
      1711
    5. Olen aina vain

      Ihmeissäni siitä että oletko niin tosissani minusta? Mitä muut ajattelisi meistä?
      Ikävä
      51
      1270
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      81
      1214
    7. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      5
      1155
    8. Kansanedustaja Teemu Keskisarja ei osallistu Linnan juhliin vaan natsikulkueeseen

      Kerääkö poliisi taas natsiliput pois osallistujilta?
      Maailman menoa
      264
      973
    9. Nainen jos pitää sanoa

      Ne huonot puolet mitä omaat niin kestätkö kritiikin.
      Ikävä
      52
      956
    10. Kumpi teistä rakastui ensin?

      Sinä vai kaipaamasi henkilö (jos siis tunteet ovat molemminpuolisia)? Tai jos kyse ei ole vielä rakkaudesta, niin kumpi
      Ikävä
      36
      737
    Aihe